Feb 23rdLoma tuli ja meni. Murr.

 Sunnuntai 23.2.14 MeAn

Hups vaan, viime viikko jäi välistä. Muistin kyllä vielä sunnuntai-aamuna, että tänään pitää kirjoittaa.. mutta päivän mittaa unohdin sen. Ja tässä lomaillessa päivät ovat sitten menneetkin niin siivillä neljän lapsen ja avokin kera, etten enää edes viitsinyt ruveta paikkaamaan unohdusta.

Hmm, mitähän tässä parin viikon aikana oikein on tapahtunut.. voi kun muistaisi. Viime viikolla töissä oli kiirettä ja valokuvauksia. Osaa näytöstä siirrettiin eteenpäin, sain harjoittelupaikan koululta viimeistä näyttöä varten. Ystävänpäivän tienoilla kävin katsomassa parhaan ystäväni vauvaa. Oih, mikä hellyttävä otus. <3 Vauvakuume jatkukoon. Innostuin taas jatkamaan salilla/jumpassa käyntejä, toivon mukaan into pysyisi. Aina se lähteminen on niin vaikeaa, mutta kun pääsee perille, niin jipii. On hyvä fiilis.

Niin, ei kai täällä mitään erikoista ole tapahtunut, muuta kuin;

*Hiihtoloma

Ei hiihdetty, ei luisteltu, ei laskettu mäkeäkään. Sateista ja kuraista ja ankeaa keliä oli lähes koko viikon. Yli viikko neljän mukulan kera kolmiossa tuntui aika-ajoin vähän ahtaalta, mutta selvittiin. Olen nukkunut aikalailla viikon lasteni kanssa samassa sängyssä, ihanaa tänään pääsee nukkumaan avokin viereen, ilman hyöriviä otuksia. (Minä olen meistä kahdesta aikuisesta se, joka hyörii ja pyörii. Ja omaan myös todella hyvät unen lahjat, en varmaan heräisi pommiinkaan kesken hyvän unen. Pahoitteluni siitä sängyn kanssani jakavalle rakkaalleni.) Vaikka onkin ihana jakaa sänky rakkaan kanssa ja saada häneltä enemmän huomiota taas, on siinä ihanuudessa myös varjopuoli; silloin meidän perheessä on kaksi lasta vähemmän paikalla. Se on haikeaa. Uusioperheen nurjapuoli, kaikki ei asu aina yhdessä, vaikka tahtoisi. Paljon sopeutumista on ollut ja on vieläkin meillä kaikilla.

*Jääkiekko

Jääkiekkoa on tullut katsottua penkkiurheiluna. (Hyvä Leijonat!) Pleikalla änärin pelaaminen on kivaa. Vaikka suurimman osan peleistä varmasti kiroan ja kiukuttelen yksinäni häviöitä ja kämmejä, silti pidän siitä. Varmaan jäänyt tuollaisen huvin tarve perinnöksi veljiltäni joiden kanssa tuli pelattua aikoinaan monenlaisia pelejä. En ole niin voiton perään, eikä häviöt haittaa. (Voittaminen kyllä tuntuu hyvältä.)

Dodiin, pikaisesti tämä väsätty tähän, vielä jokunen tunti lomaa jäljellä. Käytän sen kutomiseen ja teen juontiin. Kiitos ja heippa.

p.s Luulen että kun aamulla kello soi, (ei sitä herätyskellon pirinää vieläkään kukaan ole lailla kieltänyt!?!) on meidän makkarissa yksi äreä, kiukkuinen, väsynyt ja peikonnäköinen leijonaemo. Vähän niin kuin tuo kuvassa oleva poikani unikaveri. Maanantai aamua odotellessa siis. MURR!