Mean 29.12.2013
Kaksi viikkoa on vierähtänyt ihan siivillä. Viime viikon blogin kirjoitus jäi, piti kyllä. Mutta loppujen lopuksi unohtui koko juttu. Ei sillä, että olisin ollut niin kovin kiireinen, etten olisi ehtinyt. En vaan saanut aikaiseksi ottaa läppäriä esiin.
Joulua vieteltiin kotona, omat lapseni olivat pohjoisessa reissussa, avokkini lapset meillä. Syötiin, lahjat availtiin, käytiin haudalla. Siinäpä se. Perus rauhallista. Sateinen keli ei houkutellut ulkoilemaan, mutta kului nuo pyhät sisätiloissakin todella nopeasti. Vähän liiankin nopeasti.
Kun lapset ovat poissa kotoa useamman päivän, minä taannun. Tuntuu ettei saa mitään aikaan kun ei ole pakko tehdä mitään. Ja kun sitä muutaman päivän vaan lorvailee, alkaa tympiä loppujen lopuksi. Alkaa seinät kaatua niskaan. Kummallista sinänsä. Sitä aina odottaa sellaista ns. omaa aikaa, mutta sitten kun sitä on liiakseen, ei sekään ole hyvä. On jotenkin helpompi toimia ja tehdä normaaleja arki-asioita kun lapset häärivät mukana. Kun lapset eivät ole kotona, ei tarvitse välttämättä laittaa ruokaa, voi napsia milloin mitäkin. Ei tarvitse nousta sängystä, jos ei huvita. Voi vaan laiskotella. Todella puuduttavaa pidemmän päälle. Ei minua ole luotu vain makoilemaan.
Sain kuitenkin lapsivapailla itse ylös-ulos-lenkille. Pitkästä aikaa reippaille kävelyille. (Tosin olin pari päivää niin huonovointinen, ettei oikein ruokakaan maittanut, eikä lenkkikään.) Ne päivät menivät hukkaan. Kävin myös kyläilemässä, katsomassa entisten naapureiden uutta kotia, sekä matkustin junalla Lahteen parhaan ystäväni luokse päiväksi hengailemaan. Kierrettiin kirppareita ja käytiin syömässä. Se oli mukava päivä. Vaihtelua oman kaupungin ankeisiin maisemiin. Ja lopuksi sen päivän kruunasi avokin kanssa leffaan meno; Hobitti! Vihdoinkin toinen osa nähty ja ei muuta kuin taas vuoden verran odotusta.
Muutama päivä vielä vapaata ja sitten taas töiden kimppuun. Keväällä onkin pari näyttöä edessä. Pitäisi alkaa niitä suunnittelemaan pikku hiljaa. Jotenkin vaan ajatukset on ihan jossain muualla kuin kouluasioissa. Mutta jospa se innostus vielä iskisi ja saisi hoidettua ne jutut alta pois.
Uutta vuotta juhlistamme näillä näkymin ihan vaan kotosalla. Tinaa täytyy kyllä valaa. Muuten ei niin rutiinien päälle. Raketteja en ajatellut kyllä ostaa, en ole ennenkään niitä ostanut. Uusi vuosi jollain tapaa jännittää jo valmiiksi, mitähän sitä on edessä. Ensi vuosi voi tosiaan tuoda mukanaan uusia kujeita. Töiden jatkumisesta ei vielä tiedä ja poikakin aloittaa esikoulun ensi syksynä. Muutoksia siis ainakin tämän hetkiseen elämään on tiedossa. Saapi nähdä mitä muuta uutta ensi vuosi tuo tullessaan.
Myöhästyneet joulun toivotukset kaikille ja onnea tulevalle vuodelle toivottaa muutaman viikon blogin kirjoittelusta laiskotellut (jospa ensi vuonna olisin vähän pirtsakampi. Yritys on hyvä kymmenen. Mä tsemppaan, lupaus numero 1.)
This entry was posted in MeAn by Mean with no comments yet
Leave a Reply