Dec 14thAika kirjoittaa tämän viikon postaus

Tällä viikolla olen odottamalla odottanut tämän tekstin kirjoittamista. Päässäni on ollut monia ajatuksia, mutta… En ole voinut kirjoittaa niitä valmiiksi ennen kuin nyt. Nyt, kun molemmat miehet tietävät.

Siitä se ajatus sitten lähti
Syksy on ollut kovin kiireinen. Jossain vaiheessa tuli ajatus, että nyt eteenkin minä ja Kimi, jotka olemme kotona käytännössä aina, tarvitsisimme hetken hengähdystauon. Ari oli heti jutussa mukana – kuten aina – ja minä sovin hänen kanssaan, että varaan hotelliyön ja keksin vähän jotain tekemistä, eikä kerrota Kimille mitään. Pari viikkoa tässä meni, mitään ei sanottu…

Mutta entäs se leffa…
Tällä viikolla Kimi nosti esiin ajatuksen siitä, että mun ja Arinhan piti mennä viettämään hääpäivää ja katsomaan Hobittia. No… Nyt olisi sopiva viikonloppu. Diilattin Arin kanssa perjantai-ilta leffaillaksi. En vaan “muistanut” Arille kertoa, että satuinkin varaamaan hotellin koko viikonlopuksi.

Melkein onnistunut yllätys
Koko loppuviikon olen hihitellyt kuin pahainen kakara, kun olen miettinyt miehiä ja yllätyksiä. Kimi vaan alkoi jossain vaiheessa viikkoa jo arvella, että hänkin saattaisi päästä hotelliin yöksi. Perjantaina pakkasin oman kassini ja Arin kanssin valmiiksi, salakuljetin ne Arin autoon ja kävin vielä hakemassa pari juttua kaupasta, kun käytin Pojan uimassa. Yllätys vain paljastui siinä vaiheessa, kun Ari keksi, että autoon pitää lisätä öljyä. Ennen kuin ehdin tajuta, Ari raahasi autosta kauppakassia ja kahta reppua eteiseen: Autoon oli jäänyt vaikka mitä.

Ihana ilta
Jos hotelli ei enää yllätys ollutkaan, niin ihana ilta meillä oli. Kävimme syömässä itsemme ähkyyn, katsomassa Hobitin kakkososan ja olimme yötä hotellissa. Ihanaa laatuaikaa kaksin.

Mies nro 2, yllätys nro 2
Hetki sitten Ari lähti kotiin. Lähetin pari viestiä Kimin kanssa. Kimi kyseli joko ollaan tulossa kotiin. Siellä ei ole aamu mennyt ihan parhaan mukaan. Aamuun on kuulunut nenäverenvuotoa (tytöllä on ilmeisesti mun nenä – vuotaa herkästi) ja kuollut rotta (sillä oli jo ikää ihan kiitettävästi rotaksi). Hetki sitten tuli Kimiltä viesti: Oot sä melkonen pakkaus!

Täytyy sanoa, että hullun syksyn jälkeen tämä tuli kyllä tarpeeseen. Juuri mietittiin, että ollaan Arin kanssa oltu viimeksi yö poissa kotoa kaksi vuotta sitten. Miksi ei useammin? En osaa sanoa. Tässä kolmen suhteessa on kuitenkin tämäkin verraton puoli: Meillä on lastenvahti aina olemassa!

Muita ajatuksia viikolta…

Nuori neiti sählä ja paha pelästys

Toinen tytöistäni on ihan käsittämätön sählä. Siinä on lapsi, jolle sattuu ja tapahtuu ja olenkin uhannut, että kohta kirjoitan tuosta kohelluksesta kirjan.

Tyttö tuli keskiviikkona kotiin jalka paketissa. Oli liukastunut liukkailla ja koulutetuksi oli sitonut jalan. Tässä ei ollut mitään ihmeellistä. Yhdessä vaiheessa nauroimme, että tyttö käy teorialla kerran viikkoon.

No torstaina soi puhelin ja tytön kaveri soittaa: Sitä potkaistiin liikkatunnilla kylkeen, se ei nyt saa kunnolla henkeä. Pitäs hakea kotiin. Eka ajatus on: Mitä se siellä liikkatunnilla teki, kun jalan vuoksi oli vapautus? Koska kohellus on tosiaan aivan arkipäivää, en osannut odottaa ihan sitä mikä koululla oli odottamassa.

Tyttö seisoo ylävartalo kippurassa koulun pihalla ja haukkoo henkeä. Hetken vielä kuvittelen, että on ihan ok ajaa käymään vielä kotona. Olen lähtiessäni kiskaissut päälleni vain jumpsuitin, enkä kovin mielelläni näyttäydy siinä julkisesti. Autossa tyttö itkee ja voihkii kipua. Lopulta soitan päivystykseen matkalla sinne: Me tarvitaan nopeasti apua!

Kipulääkitty tyttö rauhoittuu. Paljastuu, että selvisimme säikähdyksellä. Potku on aiheuttanut juu kipua, mutta pahinta on ollut hetkellinen hengitysvaikeus ja siitä seurannut hyperventilaatio. Se on pahentanut tilannetta radikaalisti. Lopulta pääsemme kotiin.

Joulutohinat ja mikä on tärkeintä

Torstaina aloitan joulusiivouksen. Samalla ripottelen joulua sinne tänne – viimeinkin. Ripustaessa jouluverhoja keittiön ikkunaan, minut täyttää yks kaks hyvä mieli ja rauha.

Siivoaminen, oman kädenjäljen näkeminen, toi hyvän mielen. Samalla tuntuu jotenkin siltä, että mieli lepäsi. Ajatukset kulkivat omia ratojaan, kun ei ollut pakko ajatella mitään. Mieleen putkahti ajatus – just tää on tärkeää. Olla tässä ja nyt, pysähtyä tähän hetkeen.

Tuon ajatuksen myötä päässäni kehkeytyi iso nippu ajatuksia siitä miten tehdä ensi vuodesta edellistä parempi ja ne sopivat hyvin yhteen sen kanssa mitä tästä blogista olin itselleni ajatellut, mutta kirjoitan niistä myöhemmin lisää… Tämän enempää en halua haukata aikaa päivästä, jonka olen päättänyt pyhittää omalle hyvinvoinnilleni ja minun ja Kimin suhteelle.

Hyvää viikonloppua kaikille. Nauttikaa toisistanne.