Viikonloppueuforia
Ensiksikin kerron, miksi en tahdo esiintyä oikealla koko nimelläni, vaan käytän mielummin nimimerkkiä.
Kirjoitan mielenterveysongelmistani; masennuksesta, mielialanvaihteluista ja ahdistuksesta. Näiden asioiden takia en toivo, että nimeäni googlettamalla esimerkiksi mahdollinen tuleva työnantaja saisi minusta nämä tiedot. Vaikka mielenterveysasioista keskustellaankin enemmän ja tietoisuus ja ymmärrys lisääntyy, ovat ne edelleen leimaavia sairauksia, mahdollinen työnantaja saattaisi jättää minut palkkaamatta “turhien sairaslomien” tms huonon työsuorituksen pelossa vaikka vuosien kuluttua.
Saatan kirjoittaa myös menneisyydestäni ja siihen liittyvistä henkilöistä, enkä tahdo että ulkopuoliset saisivat blogini kautta tunnistettua esimerkiksi ex-poikaystäväni tai muita henkilöitä.
Näillä tavoilla suojelen nimimerkilläni itseäni sekä muita tarinaani liittyviä henkilöitä. Mikäli tunnistat minut, otathan yhteyttä esimerkiksi facebook-profiilini kautta.
Ja kyllä, olen lukenut keskustelua meistä vauva.fi foorumilla, mutta minun nimimerkilläni lähetetyt viestit siellä eivät ole minun käsialaani, en ole kirjoittanut sinne koskaan mitään. En koe velvollisuutta todistella olemassaoloani kenellekään, vaikka monet vaihtoehdot sen toteuttamiseen ovat käyneet mielessäni. Itse tiedän olevani minä, vaikka välillä analyysinne ovatkin melko vakuuttavia.
Rv 28
Olin viikonloppuna Keski-Suomessa äitini ja isäni luona heidän nykyisessä kodissaan. Itse asun Etelä-Suomessa, noin puolen tunnin päässä Helsingistä junalla. En ollut nähnyt isääni pariin kuukauteen, ja häntä oli ihana nähdä, ja hänkin vähän herkistyi kun näki ulkomailla asuvan siskoni ja minut kasvaneen vauvamahani kanssa.
Pitkästä aikaa oli sellainen olo, että olin oma itseni koko viikonlopun heidän kanssaan. Heitin tyhmää huumoriani ja perheeni nauroi ja ymmärsi. Isäni ei usein ymmärrä minua ja silloin lyttää mielipiteeni. Hän kuitenkin oli ilmeisesti muuttanut asennettaan minua kohtaan, ehkä hän vihdoin näkee minut aikuisena, kun äidiksi tulemiseni on niin selvästi näkyvissä.
Siskoni kanssa sain pitkästä aikaa jutella pitkän kaavan mukaan, ja sainkin kuulla paljon uusia asioita hänen elämästään. Hän on muuttamassa takaisin Suomeen ja hänen elämänsä on saamassa uutta suuntaa. Muutos ei ole hänelle helppo, mutta minä itsekäs paska hypin innosta, että hän muuttaa kotikaupunkiini ainakin joksikin aikaa. Minulla on enemmän mahdollisuuksia nähdä häntä kuin vuosiin. Samaan aikaan Vauva saa lähelleen ihanan kummitädin, joka rakastaa meitä.
Kotiinlähtö sunnuntai-iltana oli haikeaa, mutta minulle jäi viikonlopusta erittäin hyvä olo. Olen vihdoin hyväksynyt sen, että lapseni mummila ei ole minun lapsuudenkodissani, vaan Keski-Suomessa noin kolmen tunnin ajomatkan päässä. Minulle tuli todella tunteellinen olo, ja kerroinkin kaikille, että he ovat minulle tärkeitä ja rakastan heitä.
Mies odotti minua kotona ja antoi minulle kotiintullessani lahjaksi Laila Hirvisaaren “Me, Keisarinna”-kirjan, jota olin toivonut jouluksi. Tuli ihana olo, että minua oli täälläkin ajateltu ja ehkä ikävöitykin. Me emme ole hirveästi ostelleet toisillemme lahjoja huonon rahatilanteen vuoksi, joten silloin kun pystymme jotain ostamaan, annamme sen heti.
Näin tyytyväisen näköisenä join kahvia Äidin ja Isän luona.
-Inkeri
This entry was posted in Inkeri and tagged perhe by Inkeri with 16 comments
Mulle tuli jotenkin ihmeellisen lämmin olo tästä sun kohtaamisesta perheen kanssa. Se on muuten oikeasti mielenkiintoista miten seuraava sukupolvi muuttaa edellisten suhteita. Olemme varmaan isillemme aina niitä pikkutyttöjä, mutta sitten pikkutytöistä tulee äitejä ja…
Kiitos ihanasta kommentista! Mä olen vielä meidän perheen “iltatähti”, että ehkä isälleni on tullut vähän yllätyksenä se, että olen aikuistunut. En olekaan enää se “heidän vauva” vaan kohta mulla on oma! Hitto, tuntuupa itsestäkin pelottavalta.
Tuleva työnantaja ei törmää sun kuvaan ja tähän tekstiin?
Käsitin myös niin, että Minttis ei tahdo muiden esiintyvän omalla nimellään?
Tämä on taas näitä napataan jostain kirjoituksesta lause ja väännetään se niin kuin se halutaan ymmärtää. Kyllä. Ihan jokainen kirjoittaja on itse saanut päättää mitä haluaa itsestään paljastaa. Nimimerkin suojista en kyllä ihan kamalasti kehtaisi valittaa muiden anonyymiydestä.
Miksi sä Minttis niin kiihkeästi kommentoit täällä muiden blogeihin ja vastaat ihmisten puolesta?
Miksi sä “puola” niin kiihkeästi kommentoit täällä meidän blogeihin alentavaan tyyliin? Jos on paskaa niin jätä lukematta. Mene vaikka ulos. Siellä on sentään raikas ilma.
Kuka sanoi paskaa? Miksi Inkeri vastaat minttikselle esitettyyn kysymykseen?
Vastaan Mintulle esitettyyn kysymykseen, koska olet ärsyttävä jankkaaja. Eikö sinun mielestäsi kommenttisi ole alentavia luonteeltaan? Tälläkö tavalla itse normaalisti kannustat aloittelevia kirjoittajia kirjoittamaan lisää? Jos pidät blogista, miksi kommenttisi ovat idioottimaista jankutusta?
Miksi en saisi vastailla?
Minttis antoi ainakin minulle vaihtoehdoiksi joko omalla nimelläni kirjoittamisen tai anonyymiuden. En usko, että tätä löytyy helposti ellei ala oikein olantakaa kaivamaan, ainakaan minun henkilötiedoillani sitä ei löydy. Se ei ole minulle ongelma, jos joku minut täältä tunnistaa. Minusta on aika pieni todennäköisyys että joku työnantaja tämän näkisi sattumalta.
Minttis tms, sun savuverho on puhallettu. Ei ole Inkereitä tai muita, on vain sun 7 persoonaa. Taas.
Millä perustelet väitteesi?
Kiitos tiedosta. Mä toivoisin et Minttu kuvittelis pois nää mun liitoskivut. T. Inkeri
Anteeksi Inkeri, mutta raskaana olevilla kuuluu olla niitä… Myös mun mielikuvituskavereilla :D.
Yyh.