Nov 2ndPolyamoria = lastensuojelurikos

Minä en ole päässyt täällä vielä edes ääneen, kun pitkin nettiä on julistettu, että meille pitäisi soittaa lastensuojelu. Kyllähän ne lapset vallan traumatisoituvat, kun äiti ja isi jakavat sängyn toisen miehen kanssa.

Alun perin ajattelin, että polyamoria ei ole minun missioni. Ei ole minun asiani puhua näistä jutuista, vaikka se onkin minun elämääni. Nyt kuitenkin, kun polyperhe-elämää on eletty toista vuotta, se alkaa tuntua minun jutultani.

Voin kertoa, että kuluneeseen vuoteen on mahtunut monenmoista kommenttia ja reaktiota. Yleisesti ottaen kuitenkin positiivisia ja ymmärtäväisiä. Lähipiirissämme ei ole tapahtunut mitään maata mullistavaa, paitsi ehkä se, että toisen miehen tultua taloon, tuli lähipiiriimme joukko niin ihania ihmisiä, etten meinaa sitä vieläkään käsittää. Lapset saivat ihanan mummon (kaikki biologiset mummot ovat tästä perheestä kuolleet) ja me kaikki monta uutta sukulaista.

Lähipiiristä yleisin kommentti taitaa olla tyyliin: ”Ei ole mun juttu, mutta te olette onnellisia noin, joten mikäpä siinä”. Hyvin on mahduttu vanhempainiltoihin ja neuvolaan milloin milläkin kokoonpanolla ja oltiin me kolmistaan synnyttämässäkin.

Nettikommentointia en vaan lakkaa ihmettelemästä. Ymmärrän, jos emme mahdu esimerkiksi hyvin uskovaisen ihmisen maailmaan, mutta ainainen vetoaminen lapsiin ja lastensuojeluun jotenkin ihmetyttää ja kyllä, jossain määrin jopa huvittaa.

En ymmärrä tätä maailmaa, jossa se, että äiti ja isä eroavat ja perustetaan uusia perheitä, on ok, mutta se, että kaikki omasta vapaasta tahdostaan haluavatkin elää yhdessä, ei ole. En ymmärrä asetelmaa, jossa on jossain määrin normaalimpaa ja hyväksyttävämpää jopa se, että on niitä kodin ulkopuolisia suhteita, mutta kun suhde tuodaan saman katon alle niin se muuttuu haitalliseksi lapsille.

Meidän perhe. Kolme aikuista ja neljä lasta. Lapsilla on kolme aikuista, jotka välittävät ja jotka pyörittävät yhdessä arkea. Meillä on vieläpä siitä onnellinen tilanne, että käytännössä kaksi kotona töitä tekevää aikuista ovat aina paikalla. Mutta kun… Lapset kärsivät, kun tilanne on EPÄNORMAALI.

Otetaanpa pätkä meidän elämää tältä aamulta. Muut olivat jo lähteneet kouluun ja töihin. Minä, K, Poika ja Hukkis makasimme vielä sängyssä odotellen, että tulee aika viedä Poika eskariin. Poika toteaa: – Iskä.
Monesti aikaisemmin tämä toteamus on korjattu. Nyt Poika ei korjaa.
K: – Niin.
P: – Mä pelaan nyt XX:llä, se on YY:n iskä. Ihan niin kuin sä olet mun iskä. Mulla onkin kaksi iskää, kun A:kin on mun iskä. Ja Hukkiksellakin on kaksi iskää.
Maailman luonnollisin asia. Onnellinen aamuhetki <3.
*-*-*-*-*

Muuta maailmaa
Tämä viikko on ollut hullu. Tai pari viimeistä viikkoa ovat olleet. Viime viikolla tein kässäriä Gummeruksen kirjoituskilpailuun. Tällä viikolla olen hoitanut tätä blogihommaa, tehnyt apurahahakemusta, suunnitellut Nukkea ja hätiköinyt koulutehtävien kanssa. Musta tuntuu, että olen ollut ihan sekaisin tämän kirjoittamisen määrän kanssa. Ollut onnellinen ja ollut sekaisin.

Kirjoitan tätä tekstiä jo torstai-iltana pitkän päivän päätteeksi. Huomenna keskityn siivoamiseen ja leipomiseen ja lauantaina meillä biletetään koko päivä Halloweenia!
Vauva.fi:n jauhantaan vastineeni löytyy täältä:

http://satuolento.wordpress.com/2013/10/31/vapaus-vauva-fi-ja-seitseman-tarinaa-arjesta/#respond

Ja tervetuloa tutustumaan myös face-sivuuni, jonne päivittyy aina viimeisimmät bloggaukset ja muut pahat teot.