Oct 20thPienimuotoista haikeutta ilmassa

Kirjoitti: minttis

Kuten Outi totesi, kaikki loppuu aikanaan. Nyt tämä blogi on tullut tiensä päähän. Me lupasimme kirjoittaa vuoden elämästämme ylös. Toisilta loppui aika aikaisemmin, toiset kirjoittivat uskollisesti viikottain.  Se oli arvattavissakin. Vähän ihmehän se olisi ollut, jos kaikilla seitsämällä olisi ollut mahdollisuus kirjoittaa viikottain koko vuoden. Silti olen iloinen jokaisesta kirjoituksesta, joka blogiin kertyi. Tämä oli se meidän maailma.

Omalta osaltani blogi jättää jälkeensä jonkinlaisen tyhjiön. Tämä on ollut se blogi, jota olen edes jossain määrin saanut kirjoitettua tämän vuoden. Bloggaus. Kaipaan sitä. Kaipaan edes jonkinlaista säännöllistä kirjoittamista. Ajatusten laittamista ylös.

Viime aikoina minuun on iskenyt halu laittaa elämääni kuntoon. Paikkailla niitä kohtia, joihin en ole tyytyväinen.

Yritän vaatia arvostusta itselleni – ihan itsenäni ja sille mitä teen.

Yritän vaatia itselleni. Aikaa tehdä omia juttuja ja asioita, jotka ovat minulle hyväksi. Hyväksyä sen, että en kestä stressiä samalla tavalla kuin moni muu.

Olen ollut viikon ilman energiajuomia, enkä oikeastaan edes kaipaa.

Olen sanonut läheisilleni mihin kaipaisin muutosta, jotta meidän olisi hyvä yhdessä.

Ja nyt. Voisin kai ajatella, että bloggaus, jota kaipaan, voisi olla yksi niitä paremman elämän palikoita. Siksi olenkin tehnyt kaksi asiaa, kaksi suunnitelmaa…

Tämän blogin korvaan julkisilla päivityksillä facessa. Sieltä voit halutessasi lukea minun ja perheen kuulumisista. Tervetuloa seuraamaan. Toisaalta nyt otan oikeasti itseäni niska-pers-otteella kiinni ja aloitan tuon 1001 päivää blogin TÄNÄÄN. Olen tyhjentänyt blogin vanhoista kesken jääneistä merkinnöistä ja päivittänyt 101 asiaa listan. Piilolinssit tuli kokeiltua (osta uudet piilolinssit), kanipoikue syntyi (teetä gerbapoikue) ja olikohan muuta? Juodut teet, katsotut leffat, tehdyt kepparit ja ostetut muumimukit poistin. Nyt aloitetaan (melkein) puhtaalta pöydältä. Melkein siksi, että jätin listaukseen tuon yhden lupani olla kirjailija.

Mutta nyt. On aika sanoa kiitos teille, jotka luitte meitä tämän vuoden. Kiitos. Nähdäänhän jatkossa muiden juttujen parissa. <3

Oct 11thSurullinen Riihimäellä

Kirjoitti: minttis

Luen viime viikkoista postausta. Luulen, että nämä sanat, nämä ajatukset olivat tulossa jo silloin. En voi sanoa niitä, mutta silti on pakko.

Olen masentunut. BDI -testin mukaan vaikeasti masentunut (39). Olen surullinen. Itken paljon. Kaipaan huomiota. Jotakuta, jolle puhua.

Tuntuu kuin kaikki ilo olisi imetty pois.

Ja samalla tunnen olevani maailman yksinäisin ihminen.

Tämä viikko

Tällä viikolla Poika sai ensimmäiset judonatsansa. Poika on ymmärrettävästi tosi ylpeä niistä. Iskä ompeli natsat vyöhön torstaina ja perjantaina olikin viikon toiset treenit. Natsojen lisäksi Poika toi kotiin kaksi äikän kymppiä ja matikankokeen, jossa arvostelu 30/30. Kyllä kelpaa…

Tiistaina päättyi kirppisprojekti. Oikein tyytyväinen olen lopputulokseen. Neljä viikkoa siellä tuli rampattua, paljon tuli myytyä, vähän tienattua rahaa, mutta kyllä sitä tavaraa jäikin. Niinpä kuun lopusta on varattu pöytä uudelleen.

Keskiviikkona Heinähatulla ja Pojalla oli uintia koulussa ja vietimme Vilttitossun kanssa laatuaikaa kaksin aamusta. Nautimme teestä ja takkatulesta ja saimmepa yhden kaverinkin mukaan nauttimaan :).

Mamma ja Pikku Myy. Minttu ja Vilttitossu.

Mihin tämä koira on suunniteltu?

Torstaina kävimme Heinähatun kanssa Hämeenlinnassa leikkausta edeltävällä lääkärikäynnillä ja tutustumassa lasten- ja nuorten osastoon. Sinne suuntaamme sitten ensi tiistaina. Tällaista syyslomaa meillä.

Torstaina tuli myös vedettyä ilmaisutaidonkerhon kauhujakso :D.

Eilen siivosin Hukkiksen huoneen perusteellisesti läpi. Kävin läpi duplolaatikotkin ja lajittelin ne. Hetken löytyy leikkeihin paremmin tarvittavat jutut. Osittain tämä lajittelu lähti myös siitä, että kävin ostamassa kaksi Duploa. Toinen tulee Hukkikselle synttäriksi, toinen jouluksi. Meillä on ihan hirveät määrät duploja. Taas eilen kävi mielessä, että voiko duploja olla LIIKAA? Mutta kertokaa voiko parepia leluja ollakaan? Illalla kävimme koko perheen voimin PizzaBuffassa syömässä ja katsoimme Vain Elämää. Samalla tuli hierottua Vilttitossua, joka valitteli niskaansa.

Mut ny mää lähden katsomaan Putousta.

Kuten tästä ehkä huomaa. Paljon on elämässä hyvää. Monta on onnellista asiaa. Miksi vaan silti tuntuu pahalta?

Oct 4thLoppu häämöttää tuolla jossain…

Kirjoitti: minttis

Bloggauspäivä. Taas. Pitkästä aikaa. Olemme puhuneet kirjoittajien kanssa siitä, että tämä vuosi lähestyy nyt loppuaan. Blogi on tulossa tiensä päähän. Ehkä ihan vielä ei ole kuitenkaan aika tehdä mitään lopputilinpäätöstä, mutta… Juuri tällä hetkellä minulla on mielessä monta tähän kirjoittamiseen liittyvää asiaa ja kysymys: Mitä jatkossa?

On ollut aika, jolloin olen kirjoittanut blogia ainakin lähes päivittäin. Kaipaan sitä aikaa. En tiedä mihin se aika kirjoittaa blogia on muka kadonnut? Nykyisin tuntuu, että kerran viikossa bloggaaminenkin on liian suuri haaste. Olen aikaa sitten perustanut 1001/101 haastetta käsittelevän blogin, aloittanut sen kahdesti, mutta ei… Aina se jää.

Olen tänään selannut vanhoja kirjotuksiani. On surullista sanoa, mutta blogi ei ole varsinaisesti ollut sitä mitä toivoin sen olevan. Blogiin on tallentunut vuosi perheemme elämää. Se on hyvä, sitä on hauska lukea. Kuitenkin näen, että kaikkea kirjoittamistani leimaa yhäkin varovaisuus. En uskalla puhua asioistani sellaisina kuin ne ovat. En uskalla kirjoittaa syvimmistä ajatuksistani ja tunteistani. Itsesensuuri on johtunut kahdesta asiasta. Toisaalta Enkeli-Elisa kohun jälkeen olen kärsinyt ajatuksesta siitä, että kaikki mitä kerron itsestäni ja tunteistani leviää netissä revittävänä ja negaatiot saavat aikaan vahingoniloa.

Enkeli-Elisa. Siinä se nyt sitten on. Jonakin päivänä kaduttaa -kirjan julkaisusta tulee kohta 2,5 vuotta. Silti pelkässä nimessä on Minulle niin iso varaus, etten oikeastaan edes halua kirjoittaa sitä. Tässä se nyt kuitenkin on. Sanoin sen. En ehkä ääneen, mutta kirjoitin kuitenkin.

Toinen kirjoittamistani rajoittava tekijä on, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, ajatus siitä, että mitä läheiseni ajattelevat kirjoittamisestani. Kuvittelin, että lakkasin ajattelemasta mitä minusta ajatellaan joskus 2000-luvun aivan alkupuolella. Mutta jotenkin se epävarmuus itsestä ja halu tuntea olevansa hyväksytty palasivat viime vuosina erinäisten tapahtumien myötä. Haluaisin, haluaisin löytää sen entisen itseni.

Mutta miten nämä kuluneet viikot ovat menneet?
Hukkis oli sairaalassa. Eräänä iltana Hukkikselle nousi kuume, seuraavaksi hengitys vaikeutui. Sitten opimmekin millaisen sissin kanssa elämme. Sairaanhoitaja sanoi, ettei ole koskaan nähnyt ihmistä, joka kävelisi, kun hengittäminen on niin vaikeaa kuin Hukkiksella oli. No Hukkis käveli. Ylipäätään ainoa asia, josta Hukkiksen huonon hengittämisen näki, oli se, että rintakehä meni kuopalle. Happisaturaatioarvot sitten kertoivatkin karua kieltään – se ei saa tarpeeksi happea. Vuorokausi sairaalassa onneksi riitti.

Viikkoihin on kuulunut Gerbiiliyhdistyksen juhlakirjan tekoa, proseminaarityön valmistelua, yksi gerbiilinäyttely ja monta ilmaisutaidon ryhmää. Juhlakirjan suhteen elämä alkaa voittaa (tai stressi siirtyä taittajan harteille), proseminaarin aiheen olen tänään esitellyt kera kolmen shcleich-hepan ja ilmaisutaitoa on taas ensi viikolla!

Tämän viikon maanantaina Heinähatulle laitettiin putki oikeaan korvaan kuuloaleneman ja pitkään jatkuneiden kipujen ja tukkoisuuden vuoksi. Toimenpiteen yhteydessä löytyi vaivalle syykin, jota joudutaan hoitamaan toisella toimenpiteellä sairaalassa. Tämä putkitus siis tehtiin Hyvinkään Terveystalossa, josta olemme saaneet aivan loistavaa palvelua. Täytyy sanoa, että tänä vuonna olemme kyllä taas äärimmäisen iloisia siitä, että huusholli on hyvin vakuutettu. Heiniksen korvat ovat tänä vuonna maksaneet reilut 2000e, Mörkösen tassusta vakuutusyhtiö maksoi tonnin ja tällä viikolla Keiko-valas kävi taas tuulilasin vaihdossa.

Eilen ja tänään oli koulua. Tänään jo huokaisin, että vähän sääli, kun vähiin nämä lähipäivät nyt käyvät. Marraskuussa olisi yksi viikonloppu, tammikuussa yksi päivä ja helmikuussa kaksi. Sitten kirjoittamisen aineopinnot taputellaan pakettiin – toivottavasti ainakin. Jatko-opinnoista on haaveita, mutta en tiedä uskallanko niistä haaveilla. Päälle puskee nyt ihan muita juttuja.

Aug 30thElämää tassuvaivaisena

kirjoitti: minttis

Viime viikolla kirjoitin uuden arjen alkamisesta. Sitä on nyt eletty viikko, mutta se ei ole päälimmäisenä mielessä. Päälimmäisenä on se, että yritän tällä hetkellä parhaani mukaan pärjätä ilman oikeaa kättä. Ja kyllä, kiitos kysymästä, tämä viikkokin on mennyt oikein kivasti.

Tassuvaivasta minulle muistui mieleen teini-ikä. Kirjoitin paljon. Siihen aikaan vannoin käsinkirjoittamisen nimeen. Ei. Koneella ei ajatus vaan mitenkään voinut kulkea samalla tavoin kuin paperin ääressä. Kunnes. Sain ensimmäisen jännetupintulehdukseni. Ja toisen. Ja kolmannen. Lopulta poikaystäväni kysyi yhtenä päivänä: Mikä sulla on tohon sattunut? Koko kämmensyrjä oli aivan musta. En pystynyt kirjoittamaan enää.

Nyt aikuisena, kolmen lapsen kirjoittamisharjoituksia katsoneena, ymmärrän, että kynäotteeni on luultavasti aina ollut jotenkin väärä. En osaa kirjoittaa yhäkään ilman, että käsi kipeytyisi ja ensimmäisen puolen sivun jälkeen tekstistää alkaa tulla kummallista syhryä. Ote kynästä vain jotenkin liukuu ja liukuu vääräksi. Ennen noita tulehduksia se ei haitannut. Nykyisin en millään pysty kirjoittamaan pitkään käsin.

Viimeisen tulehduksen kohdalla lääkäri pisti käden totaaliseen käyttökieltoon. Hän pisti käteen tuhdin lastan, joka oli paitsi hankala, esti käden käytön lähes kokonaan. Olin silloin lukiossa. Kaverit ilmottautuivat tekemään muistiinpanot puolestani, mutta minä purin hammasta ja sanoin, kyllä mä saan kirjoitettua vasemmallakin. Ja kirjoitinkin. Ainoa vaan, että kokeisiin lukiessa en enää tiennyt mitä olin kirjoittanut.

Tällä kertaa käden kohtaloksi ei tullut jännetupentulehdus tai kirjoittaminen. Tällä kertaa Kirjoittaja päätti kello 23 perjantai-iltana pistää lastenhuoneen ikkunat syksykuntoon. Tyttöjen huone on ollut aiemmin autotalli, josta syystä siellä on normaalien ikkunoiden lisäksi kolme pientä neliskanttista ikkunaa, joita ei ole suunniteltu avattaviksi samalla tavalla kuin tavalliset ikkunat. No avasimme sellaisen kesähelteillä silti. Eilen illalla tajusin, ettei ikkunaa ole suljettu kunnolla ja päätin hoitaa asian kerralla kuntoon. Hain tikkaat ja… Sisin lasi tippui ja viilsi kyynärpäähän luuhun asti olevan haavan.

Eipä siinä sitten oikein muu auttanut kuin lähteä ajelemaan Hämeenlinnaan päivystykseen. Ensin kyllä meinasin harata vastaan. Ilmoittaa, että en mä nyt oikeasti jonkun haavan vuoksi päivystykseen lähde. Sitten taivutin kättäni, katsoin siinä ammottavaa reikää ja sitä miten taivuttaessa pulppusi verta. Joo. Kyllä mä taidan sittenkin lähteä :).

Onneksi Hämeenlinnan päivystys ei ole mikään Peijas, joka tuli Vantaalla asuessa aivan liian tutuksi. Jos haaveri sattui n. klo 23, olimme 00.20 jo matkalla kotiin.

Käsi on nyt tikattu kiinni. Yhtään ylimääräistä ei saisi rasittaa ja taivuttamista tulee välttää, ettei haava aukea. Eipä se kyllä kamalasti taivukaan, eikä tee mieli taivuttaa. Kyllä se sen verran kipeä on.

Mitä muuta tällä viikolla. Kimi aloitti työt ja se on ollut ison isosti hieno asia. Selvästi kuuli eilen illalla, että työviikko on tehnyt hyvää. Minä ja Hukkis olemme opetelleet kaksin olemista. Olemme käyneet katsomassa kaivinkoneita, huilineet päivähuileja ja niin… Tehneet vähän töitäkin Lohari-kirjan merkeissä.

Kävin Vilttitossun kanssa kirjastossa ja lainasin iiiison kasan kirjoja runokurssin vuoksi. Lämmitin takkaa ensimmäiset kerrat ja nautin suihkusta kynttilöiden valossa. Joskus arki maistuu paremmalta.

Kävin varaamassa itsepalvelukirppikseltä pöydän ja samalla tein aikamoisia löytöjä. Ostin Hukkikselle kaksi Lassien tosi hyväkuntoista haalaria yhteishintaan 13e. Ja hei! Mä löysin SEN. Mä löysin Kummituslinna-lautapelin, josta haaveilin jo lapsena. Peli onkin vuodelta 1986, jolloin olen ollut seitsemän! Laatikko oli kirppiksellä suljettu teipein ja hetken mietin uskallanko ostaa, jos siinä ei ole kaikkia osia tai on tosi huonossa kunnossa. Sitten totesin, että risan pelin ostaminen harmittaa, mutta pelin jättäminen kirppikselle harmittaa vielä enemmän. Ja mitä, peli oli äärimmäisen hyvässä kunnossa ikäisekseen ja kaikki osat tallessa.

Tällä viikolla olen siivonnut, pessyt pyykkiä ja hoitanut kotia kuin pieni elukka. Ja jättänyt lapsille perääni lappuja, joissa on muistuteltu, että mitkä olivatkaan heidän hommiaan ;).

Olin suunnitellut tälle päivälle reissua frisbeegolf-radalle, mutta käsivamma pisti mietteliääksi. Lopulta pääti kuitenkin viedä Kimin heittämään kiekkoa ja lähteä itse kantamaan kiekkokassia ja seuraksi. Pari tuntia vierähti Riutassa taas niin, että hujahti.

Tällaista tällä viikolla. Palaamme asiaan ensi lauantaina.

Jul 27thLauantai venähti taas sunnuntain puolelle

Kirjoitti: minttis.

Koko viikon olen miettinyt viikon bloggausta. Päivät ovat pahasti sekaisin ja meinasin vissiin kirjoittaa jo keskiviikkona. Eilen Kimi totesi iltapäivästä: “Niin, sulla on tänään bloggauspäivä”. No niinpä olikin. Ei vaan ollut enää hetkeä, jolloin kirjoittaa. Mutta tämän viikon kuulumisiin.

Viikko sitten päättyi Heinähatun kepparileiri. Lopuksi järjestimme pihalla hodarigrillausta ja istuimme yhden leiriläisen äidin kanssa pitkän tovin pihalla parantaen maailmaa. Samalla ystävän poika leikki Hukkiksen kanssa. Hukkis onnistui lukitsemaan leikkikaverin ja isoveikan leikkimökkiin.

Olikohan se maanantai, kun Poika kävi kaverin kanssa uimassa. Tästä intoutuneena päätimme tiistaina suunnata Ojajärvelle uimaan. Järvi oli meille täysin uusi tuttavuus ja olin tulla hulluksi järvelle vievällä pikkutiellä. Tiestä kuitenkin selvittiin yhden sommittelukohtaamisen jälkeen ja ranta oli oikein kiva. Intouduimme tyttöjen kanssa ottamaan selffietä ja huh heijaa… Ollaan just niin normaaleja kuin aina ;).

Keskiviikkona oli kauan odotettu lintsireissu. Mä kävin KINGISSÄ! Eikä ollut edes paha. Korkeanpaikankammoista Kimiä siihen ei olisi saanut millään ja Arillakin tuntui tekevän tiukkaa. Mutta mä tykkäsin!

Jossain vaiheessa aloin miettiä, että olenko mä oikeasti tullut vanhaksi. Toisaalta ihan siksi, että ajattelin rantapäivän lasten kanssa olevan lintsin höykytystä kivempaa. Ymmärrän, että lintsireissu on lapsille tärkeä, mutta jotenkin sitä alkaa itse arvostaa enemmän leppoisaa yhdessäoloaikaa kuin laitteesta toiseen juoksemista. No kivaa oli joka tapauksessa.

Samaten laitteissa huomaan iskeneen tietyn mukavuudenhalun. Enää laitteisiin ei mennä siksi, että pakko ne on kaikki kiertää tai siksi, että haluaisi todistaa jotain. Pikkuhiljaa laitteiden, jotka eivät nappaa, lista kasvaa. Vikingiin en ole mennyt vuosiin. Se  on ainoa laite, jossa voin huonosti. Kieputtimeen en lähde, koska saan olkapääni ruhjeille. 4D-kinosta tykkäsin aikaisemmin kovin, mutta tällä kertaa totesin, että yhtäkään Kelju K. Kojoottia en kyllä lähde enää katsomaan. Tuolit vain ryskyvät tuomatta oikeastaan minkäänlaista todellista efektiä ja selkään sattuu. Haihyökkäyksestä tykkäsin, mutta miksi se on luokiteltu peliksi? Miksi siitä joutuu maksamaan erikseen? Samoin vanhan vuoristoradan suhteen huomaan miettiväni, että onko se sen arvoista. Uusien vuoristoratojen pehmeä kyyti viehättää enemmän. Kingin ohella omia suosikkejani ovat edelleenkin  Hurjakuru ja Salama.

Torstaina piipahdimme mummilassa. Mummi opetti Hukkiksen käyttämään suihkepulloa ja saimme jokainen osamme. Samalla ensimmäinen pikkupupuista jäi uuteen kotiin. Facebook-päivityksistä päätellen Coco viettää oikein leppoisia kaninpäiviä mummilassa. Perjantaina olikin sitten kahden pörrö-pojan aika lähteä uuteen kotiin. Meille jäi nyt sitten kotiin Leah ja Darth Vader.

Perjantaina matkasimme Kesämaahan Arin jäädessä koirien kanssa talonvahdeiksi. Kävin kuvaamassa tilan vanhan päärakennuksen raunioita. Kyllä se on jotenkin tosi sääli, että näin on käynyt, mutta talon  kunnossapito mummon muuton jälkeen olisi ollut liian suuri urakka. Tältä se talo näyttää oltuaan 25 vuotta hoitamattomana ja asumattomana. Joskin näissä kuvissa purkutyöt on jo aloitettu.

Täällä minut täyttää rauha. Täällä on hyvä olla. Mummo ja äiti ovat täällä hyvin voimakkaasti läsnä. Katselen maisemia ja päässä soi äidin usein kuuntelema Matti ja Teppo: “Mä kuulin sydäntäin, se sanoi tänne jäät, et maailmalta onneas voi löytää…”. Mun  sydän on täällä. Täällä se lepää. Voi miten kovin mä taas toivoisinkin, että voisin jäädä tänne. Ehkäpä joskus on se päivä, mutta se on kovin kovin kaukana.

Niin perjantai muuttui lauantaiksi. Kävimme hakemassa yhden geokätkön, josta on ollut puhetta jo pidemmän aikaa. Samalla löytyikin hauska uusi uimapaikka vanhasta graniittilouhoksesta. Kaikki lapset kertoivat innoissaan iskälle puhelimessa siitä. Täytynee viedä iskäkin sinne joskus. Eilisiltana leikittiin polttopalloa ja katsoimme Madagasgarin pingviinejä.

Uniongelmiin hermostuin torstaina taas parin tunnin yöunien jälkeen ja soitin lääkärille. Lääkäri pisti reseptin apteekkiin ja wo-hoo… Mä  olen nukkunut kolme yötä. Vähänkö hulppeaa. Kyllä huomaa olossa heti.

Tällaista tällä viikolla – mitähän seuraavalla. Palaamme asiaan.

Jul 19thUneton Riihimäellä

kirjoitti: minttis

Viimeinkin olen koneella. Melkein koko viikon olen tätä hetkeä odottanut. Vielä. Vielä minä pääsen istumaan työhuoneeseen. Rauhoittumaan. Tekemään sitä mistä minä pidän.

Ei sinällään etten olisi tällä viikolla tehnyt asioita joista pidän. Enemmänkin tuntuu siltä, että koko viikko on ollut taas vähän sellaista juoksemista ja lentämistä paikasta toiseen. Vaikka ei meillä nyt mitään niin ihmeellistä ole ollut!

Viime sunnuntaina innostuin pakertamaan kepparityömaata. Se on osin vieläkin vaiheessa, mutta… Lista keppareista, jotka on tilattu, on sen verran pitkä, etten kyllä ihan heti valmiiksi saakaan. Harjoittelu alkaa pikkuhiljaa tuottaa tulosta. Ne alkavat jo näyttää keppareilta! Tosin sunnuntain kolmesta työnalla olleesta kepparista, yhdestä tuli sellainen, että olisin suosiolla heittänyt sen kesken tekemisen roskiin. Heinähattu kuitenkin halusi, että tehdään tuokin polle valmiiksi.

Tällainen siitä sitten tuli:

Se sai nimekseen Lindir.

Tässä kuvassa on Vilttitossulle tehty Haruko ja ensimmäiset ihan itte tehdyt suitset. Joo… Joo… Kaipaavat vielä yksityiskohtia, mutta meillä oli pieniä kiinnitysvaikeuksia.

Ari aloitti loman viikonloppuna. Lomaa riittääkin aina koulujen alkuun asti. Huisia ajatella, että kun Ari aloittaa työt, ei olekaan kuin kaksi viikkoa Kimin töiden aloitukseen. Kimi aloittaa nyt kahden vuoden yrityksenpyörittämisen jälkeen työt myös kodin ulkopuolella. Kimin töiden saanti olikin varmasti tämän viikon huikein ja hienoin juttu.

Keppareita, keppareita, keppareita. Torstaista alkaen, aina huomiseen asti, meillä viilettääkin poikkeuksellisen suuri määrä keppareita. Ja lapsia. Lapsilukumäärä on noussut, kun kaverit saapuivat kepparileirin viettoon kolmeksi yöksi. Tähän mennessä on ollut uintia, leffan katsomista, muffinssien leipomista – ja tietysti paljon kepparitunteja. Pitääkin kysellä, että joko Vilttitossu on saanut kaipaamansa yksisarvisteoria-tunnin.

Tärkeä osa leiriä on tietysti ollut yöpyminen teltassa. Tässä Hukkis tarkistaa petien kelvollisuutta. Ehkäpä Pikku-Hukkakin pääsee ensi kesänä jo telttaan. Tai mistäpä sitä tietää vaikka isin kainalossa vielä tänä kesänä, kun ollaan reissussa.

Ai niin. Pyöräily jatkuu. Kärriä on käytetty tälläkin viikolla. Kimi pääsi testaamaan kärryn käydessämme ihan vain lenkillä Hukkis kärryssä.

Uneton. Sitä minä olen ollut. Olen kuvitellut tietäväni mitä on, kun on nukkumisvaikeuksia. Viime yöt ovat kuitenkin olleet täysin omaa luokkaansa. Edellisenä yönä nukuin kolme tuntia, viime yönä 2-3. Katsotaan viikon päästä olenko päässyt nukkumaan…

Jul 12thLomaviikko vierähti…

kirjoitti: minttis

Viikko edellisestä postauksesta. Viikot kulkevat blogin kanssa kummallisissa melkein viikko-sykleissä. Eikös tämä olekin se toisenlainen viikko, joka alkaa sunnuntaista?

Viime viikon sunnuntaina talo oli täynnä väkeä. Vietimme tyttöjen syntymäpäiviä (olen yhäkin järkyttynyt, minun esikoiseni on jo 13vee – ja kohta minua pidempi) ja samalla juhlistimme pikkiriikkisen minun Möllärimestari-voittoani. Katsokaas vaikka kuinka hieno kakku minulla oli :D. Kuvassa näkyy myös lemppari voileipäkakkuni – texmex – ja tyttöjen toiveiden mukaan tehdyt kakut.

Talo oli taas täynnä ystäviä ja rakkaita. Ihana nähdä kaikkia ja sääkin suosi meitä.

Siskon tyttö jäi meille muutamaksi päiväksi ja maanantaina nautimme kesälämmöstä Kotaniemessä. Vesikin oli pitkään jatkuneista klmistä keleistä huolimatta uskomattoman lämmintä. Kotaniemen mittari näytti +21c. Minä en silti uskaltautunut uimaan. Vähän harmitti jälkikäteen kyllä. Paistoimme makkaraa, uimme, saunoimme, heitimme tikkaa, keinuimme, lapsilauma pelasi lentopalloa jne.

Vähän kerkesin tällä viikolla töitäkin tekemään. Ja Ossen kanssa vietettiin laatuaikaa pelaten megapitkä Dominion. Oltiin vähän ahneita ja hamstrattiin peliin 13 toimintakorttipakkaa ja päälle vielä kaikki spessupistekortit. Peli venähti kolmen tunnin mittaiseksi.

Keskiviikkona lapsilauma oli taas kasvanut yhdellä. Kyseessä Heinähatun luokkakaveri, joka muutenkin tuntui viihtyvän Heinähatun, Vilttitossun ja Serkun seurassa. Iltapäivällä teimme grillissä hodareita ja sen jälkeen käväisimme Hirvijärvellä uimassa.

Yksi tämän viikon iloisia asioita oli keskiviikkona kaupasta mukaan tarttunut pyörän peräkärry. Olen haaveillut sellaisesta jo vuosia. Pari päivää sitten Ari kysyi, että mitä se sellainen maksaisi. Sanoin, että ei osteta – liikaa. Keskiviikkona cittarissa “ihan vain pikaisesti” käydessäni, päätin kurkata, että mitä se nyt sitten maksaisi. Joo. Kärrin luona oli lappu: Plussakortilla -50%. Lähti mukaan. Kärrin kanssa onkin jo ajeltu n. 15km. Ensin torstaina pikakäynti paikalliseen cittariin ja eilen Pojan ja Pikku-Hukan kanssa kierros: Prisma-Arin työpaikka-Lidl-koti. Hyvä kärry.

Tramppa on näillä keleillä kovassa käytössä. Kaksi muuta kuvaa ovat torstain pyöräretken juomapysähdykseltä. Joskin… Poika hörppäsi pikaisesti ja kiipesi vaahteraan – perusmeininki.

Puput kasvavat. Kuinkas muutenkaan. Kolme poitsupupua on vielä vailla kotia, eli jos joku kaipailee ihanaa, omaa ja varmasti kaikkeen elämään tottunutta pitkäkorvaa, saa ottaa yhteyttä: minttis@jossainkaukana.net. Puput tänään kuusiviikkoa, kaksi viikkoa siis vielä ennen kuin lähtevät maailmalle.

Kimi kysyi tätä aloittaessani, että mistä aion kirjoittaa. Sanoin, että lähinnä viikon tapahtumista ja pistää kuvia, joista osaa en ole vielä laittanut faceenkaan. Tätä kirjoittaessani minulle tuli kuitenkin tunne, että tämä on vähän tyhjää. On mukavaa, kun päivien kulusta jää jotain talteen, mutta entä ne ajatukset? Mitä ajattelin tänään? Mitä tällä viikolla?

Vähän omituinen viikko takana. Tuntuu, että suuria tunteita äärilaidasta toiseen. Eikä edes mitenkään erityisen pahalla. Perusvire on ollut tällä viikolla hyvä – onnellinenkin. On tuntunut siltä, että elämä toimii. Arki on hallinnassa ja tästä on hyvä jatkaa. Olen viettänyt hyvää aikaa lasten kanssa. Pojan kanssa todellista laatuaikaa kaksi (tai kolmin Hukkiksen kanssa, mutta minusta tuntuu, että se on silti laskettavissa laatuajaksi Pojan kanssa).

Sydämessä ja mielessä on suuria ajatuksia, unelmia ja lämpöä kirjoittamisesta. Voi kun vain jostain osaisi napata ajan sen kaiken tekemiseen. Ja ne koulutehtävät. Ari potkii tekemään nyt, kun hänkin on lomalla. Niin. Arin loma. Seuraavat neljä viikkoa tämä perhe on LOMALLA! Kaikki. Koko sakki. Ei aamuheräämisiä. Ei stressiä menemisistä. JEE!

Samalla olen palannut tämän vuoden kynnyskysymysten äärelle. Tajuan taas miten kovin tietyt asiat ovat loukanneet ja horjuttaneet jotain tiettyä uskoa itseensä. Olen löytänyt itseni kerta toisensa jälkeen tuijottamasta Hukkista ja miettimästä, että osaanko olla riittävän hyvä äitinä? Riitänkö? Ajatukset tuntuvat itsestäkin oudolta, kun samaan aikaan laitan auringonpaisteessa pienelle pojalle kylpyä pihaan, puhallamme yhdessä saippuakuplia ja vain olemme. Kun samalla istun trampoliinin reunalla ja kuuntelen pienen tytön pulppuavaa puhetta tämän pomppiessa ylös alas. Kun tulen kotiin ja lapsilauma tekee juuri sitä mihin olen heille halunnut antaa mahdollisuuden – toteuttaa itseään. Neljä tyttöä istuu keittiön pöydän ääressä. Pöytä on peitetty sanomalehdellä, siellä täällä lojuu akryllipapereita ja tytöt maalaavat. Maalaus pöydänkulmalla kertoo, että Poikakin on ollut mukana. Ajatukset seuraavat, kun pyöräilen pojan rinnalla kauppaan kuunnellen puhetta josta en ymmärrä paljoakaan. Sen verran, että tuo kumma nimi oli nyt star warsista ja tuo myös ja tuo… Samaa siansaksaa puhuu myös vanhin lapsista. Taru sormusten herrasta-kieltä ymmärrän sentään paremmin. Kysyn itseltäni riitänkö, kun grillaan hodareita pöydälliselle lapsia, katson tyttöjoukon hiekkakakkujen rakennusta rantavedessä ja lojun sohvannurkassa milloin minkäkin lapsen tyynynä katsoessamme elokuvaa.

Niin. Sinä minä ajattelen.