Uudet tuulet puhaltavat
Saphira
Pikkujalkojen tepsutusta
Viimeiseen vuoteen on mahtunut paljon. Iloa ja surua. Pelko on selvästi tullut meille jäädäkseen. Tällä hetkellä elämä menee pienissä pätkissä ja tulevaisuutta uskaltaa suunnitella vain kuukauden tai kahden päähän. Mitään oikeita suunnitelmia ei uskalla tehdä edes ensi kesään asti.
Viimeiset pari kolme viikkoa on ollut mielenkiintoiset. Oli reissua Helsinkiin silmänteon merkeissä ja jännitystä riitti. Viimeisenä päivänä silmää tehdessä normaalista sovituksesta meinasi tulla sairaalareissu kun meinattiinkin yllättäen joutua käsittelemään silmää nukutuksessa. Onneksi viimeisellä yrityksellä saatiin hommat toimimaan ja sairaalareissulta vältyttiin.
Viime viikko meni lomaillessa, toinen lapsista oli syyslomalla, toinen oli leirillä. Viikossa riitti paljon toimintaa. Innokas koululainen kertoili onnessaan kuinka oli tehnyt raketin ja laukaissut sen ja kuinka olivat tehneet pahvisista kahvikupeista puhelimen ja soitelleet kerroksesta toiseen ja kuinka olivat tehneet jäätelöä ja muovailleet perunajauhoja vedestä ja ja ja… Viikkoon oli mahtunut paljon kaikenlaista eli leiri oli selvästi ollut onnistunut.
Tällä viikolla onkin sitten hiljalleen palailtu pikkuisten kanssa kotiarkeen isompien palattua koulun penkille. Kerhokin jatkui tällä viikolla isommalla pikkuisella ja pienemmällekin löytyisi jo hiljalleen omaa toimintaa pariksi päiväksi viikossa jota voisi käydä nuuskimassa. Jos vaikka hänkin saisi jo hiljalleen ikäistään leikkiseuraa ja muitakin kavereita kuin isoveljet.
Vuoden aikana on tapahtunut paljon. On ollut monenmonta kontrollia ja paljon vietetty aikaa Helsingissä. Tavattu monia monia uusia ihania ihmisiä ja löydetty paljon vanhoja kadonneita tuttavuuksia. On vietetty tummelmallinen joulu ja rauhallinen uusi vuosi ja muistettu pääsiäiset äitienpäivät juhannukset ja sen sellaiset. On ollut synttäreitä rippijuhlia hautajaiset ja hyvin paljon sitä normaalia arkea. On mietitty tulevaa ja muisteltu vanhaa. Suunniteltu uusia kujeita ja setvitty vanhoja.
Todella paljon on jäänyt sanomatta ja tekemättä ja paljon olisi vielä sanottavaa ja kerrottavaa. Vuosi on kuitenkin vierähtänyt ja tähän on päätetty lopettaa. Toisaalta haikeaa, kokemuksena kuitenkin erittäin antoisa. Blogin myötä olen tavannut viisi uutta ihanaa ihmistä. Inkerin, Mallan, Mean, Outin ja Sineadin.
Uudet tuulet puhaltavat
Nyt puhaltaa kuitenkin uudet tuulet ja on aika siirtää katse eteenpäin. Nyt aletaan suunnittelemaan omaa ja lasten tulevaisuutta ja rakentamaan elämää tästä eteenpäin. Vuosi tuo tullessaan TODELLA paljon uutta ja jännittävää. Nyt tutustutaan tukiviittomien ja kuvien maailmaan ja aletaan miettimään vaihtoehtoisia kommunikoinnin keinoja oikein urakalla. Samaan aikaan aletaan sukeltamaan näkövammaisen lapsen arkeen aivan erilailla. Näkövammaisen vauvan sijaan meillä onkin näkövammainen taapero, lapsi, jonka arjessa näkövamma näkyy aivan erilailla.
Kohta on edessä aika kun yksi koululaisista aloittaa yläkoulun ja toisesta pikkuisesta pitäisi yrittää saada huomattavasti omatoimisempaa joidenkin asioiden suhteen kun taas toisesta pitäisi saada huomattavasti vähemmän omatoimista monissa asioissa. Tai sitten vielä vähän enemmän omatoimista ja saada hoitamaan loppuun asti omat vaipanvaihtonsa peppupesuineen kaikkineen 
Nyt on se hetki kun aletaan toteuttamaan hyvin suunniteltua Halloweeniä ja suunnittelemaan joulua ja uutta vuotta ja kaikkea uusien tuulien mukanaan tuomaa.
LOP-PU
by Saphira with no comments yet
Katoaminen ja paluu vain kadotakseen jälleen.
Hei kaikille!
Tökin kepillä mehiläispesää, jota en vielä ollut selvittänyt itseni kanssa, ja siksi “Joannan” tarina jäi kesken, enkä pystynyt siihen palaamaan. Sain siis keskeytyneen keskenmenon ennen Sissini odotusta, ja raskausaikana asian käsittely taisi olla vähän ennenaikaista.
Nopea recap tän vuoden tapahtumista
Sissi syntyi tammikuun lopulla. Raskauden loppuosa oli vaikea, synnytys yhtä helvettiä (en tiedä, mitä odotin, mutta en ainakaan tunnin ponnistusvaihetta ja kahden tunnin istukan irrotusta), imetys oli todella rankkaa (usein vertaan sitä siihen, että yrittää ampua vaahtosammuttimella avaimenreikään), usein oli jaksaminen hukassa ja äitiys pelkkää tuskaa. Viiden kuukauden iässä Sissi lakkasi syömästä rintaa ja heräämästä yöllä. Seitsemänkuisena yöheräilyt alkoivat uudelleen. Muutimme Sissin ollessa vähän yli puolivuotias, ja uusi koti on ihana. Lähellä on perhekeskus, jossa käymme yhdessä, sieltä olemme saaneet ystäviä, sekä äiti että tytär. Hei tulisi jo kerhopäivä! (Sissi sai jo ensimmäisen suukonkin pojalta.) Toissapäivänä Sissi 9kk oppi ryömimään. Tyttöni on puhelias, helposti innostuva ja huumorintajuinen.
Olen pikkuhiljaa hyväksynyt roolini ja itseni. Väittämä “Minä olen masennus” ei pidä paikkaansa enää. Äitiys on kasvattanut minua, olen rauhallisempi, kärsivällisempi ja hyväksyvämpi itselleni ja muille. Olen toipunut masennuksesta. Vaikka rankkoja päiviä onkin edelleen, muistan, että seuraava on yleensä parempi. Vaikka joskus vihaan itseäni, katson tytärtäni ja muistan, etten voi olla täysin paska, koska lapseni on tyytyväinen ja noin ihana. (Lässynlää)
Mielialani on “normaali”. Olen varovaisen onnellinen.
En tiedä miten käy, kun palaan kouluun ensi viikolla. Sen näemme sitten.
Mikäli kiinnostaa, Mintun kautta voi ottaa yhteyttä, kysellä kuulumisia yms.
Kiitos ja anteeksi, etten kyennyt enempää tuottamaan. Vuosi on ollut tuskallinen, vaikea, rankka, kaunis ja kummallinen.
Hyvästi.
by Inkeri with no comments yet
Loppu. The end!
Loppu hyvin, kaikki hyvin?
Eli siis laiskuus blogin suhteen tuli jossain vaiheessa vastaan. Ehkä olisi pitänyt sitoutua kirjoittamaan kerran kuussa, ei kerran viikossa. 
Mielenkiintoista on kyllä ollut.
Vuodessa oma elämä ei ole juurikaan muuttunut. Uusiperheen arkeen on tullut ehkä enemmän varmuutta ja rutiineja. <3 aina ei ole niin helppoa kuin toivoisi, mutta olen onnellinen.
Edelleen rakastan syksyä, pidän kutomisesta, hyvästä ruoasta, karuista maisemista.
Kävin monen vuoden tauon jälkeen pohjoisessa. Muuten olen aikalailla ollut kotona/lähellä kotia.
Osa-aikatyö jatkuu toukokuun loppuun…tai sitten ei.. (katso ensimmäinen kuva). Ikuiseen vauvakuumeeseen taitaa olla tulossa helpotusta. Nyt vaan peukut pystyyn. <3
Kaikkea hyvää kanssa bloggaajille ja eritoten Mintulle, joka tällaisen laittoi pystyyn. Anteeksi etten ollut kovin aktiivinen. Elämä on kuin vuoristorata, hyviä ja huonoja päiviä, laiskuutta ja intoa.
Hyvää syksyn jatkoa!
MeAn
Pienimuotoista haikeutta ilmassa
Kirjoitti: minttis
Kuten Outi totesi, kaikki loppuu aikanaan. Nyt tämä blogi on tullut tiensä päähän. Me lupasimme kirjoittaa vuoden elämästämme ylös. Toisilta loppui aika aikaisemmin, toiset kirjoittivat uskollisesti viikottain. Se oli arvattavissakin. Vähän ihmehän se olisi ollut, jos kaikilla seitsämällä olisi ollut mahdollisuus kirjoittaa viikottain koko vuoden. Silti olen iloinen jokaisesta kirjoituksesta, joka blogiin kertyi. Tämä oli se meidän maailma.
Omalta osaltani blogi jättää jälkeensä jonkinlaisen tyhjiön. Tämä on ollut se blogi, jota olen edes jossain määrin saanut kirjoitettua tämän vuoden. Bloggaus. Kaipaan sitä. Kaipaan edes jonkinlaista säännöllistä kirjoittamista. Ajatusten laittamista ylös.
Viime aikoina minuun on iskenyt halu laittaa elämääni kuntoon. Paikkailla niitä kohtia, joihin en ole tyytyväinen.
Yritän vaatia arvostusta itselleni – ihan itsenäni ja sille mitä teen.
Yritän vaatia itselleni. Aikaa tehdä omia juttuja ja asioita, jotka ovat minulle hyväksi. Hyväksyä sen, että en kestä stressiä samalla tavalla kuin moni muu.
Olen ollut viikon ilman energiajuomia, enkä oikeastaan edes kaipaa.
Olen sanonut läheisilleni mihin kaipaisin muutosta, jotta meidän olisi hyvä yhdessä.
Ja nyt. Voisin kai ajatella, että bloggaus, jota kaipaan, voisi olla yksi niitä paremman elämän palikoita. Siksi olenkin tehnyt kaksi asiaa, kaksi suunnitelmaa…
Tämän blogin korvaan julkisilla päivityksillä facessa. Sieltä voit halutessasi lukea minun ja perheen kuulumisista. Tervetuloa seuraamaan. Toisaalta nyt otan oikeasti itseäni niska-pers-otteella kiinni ja aloitan tuon 1001 päivää blogin TÄNÄÄN. Olen tyhjentänyt blogin vanhoista kesken jääneistä merkinnöistä ja päivittänyt 101 asiaa listan. Piilolinssit tuli kokeiltua (osta uudet piilolinssit), kanipoikue syntyi (teetä gerbapoikue) ja olikohan muuta? Juodut teet, katsotut leffat, tehdyt kepparit ja ostetut muumimukit poistin. Nyt aloitetaan (melkein) puhtaalta pöydältä. Melkein siksi, että jätin listaukseen tuon yhden lupani olla kirjailija.
Mutta nyt. On aika sanoa kiitos teille, jotka luitte meitä tämän vuoden. Kiitos. Nähdäänhän jatkossa muiden juttujen parissa. <3
by minttis with no comments yetLoppu hyvin, kaikki hyvin
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin kuin nyt tämän bloginkin aika.
Katselin läpi vuoden aikana kirjoittamiani juttuja ja naureskelin muistoille. Vuosi meni todella nopeasti ja tänne on ollut kiva kirjoitella, jakaa musiikkia, kuvia ja tuunauksia. Olin alussa jopa hieman peloissani tämän blogin kanssa. Moni tuntui olevan tätä koko projektia vastaan. Minun olemassa oloani jopa epäiltiin. Sitten tultiinkin siihen tulokseen, että kyllä se Outi taitaakin olla ihan Outi vaan 
Minun suhdettani mieheeni, uskoani ja vanhempiani arvosteltiin, se tuntui kyllä pahalta, mutta siitäkin huolimatta halusin jatkaa kirjoittamista. Oikeastaan olen aika ylpeä siitä miten jaksoin lapsien, parisuhteen, kodin, työn ja toisen blogin pitämisen lisäksi kirjoitella myös tänne. Jee, hyvä minä. Suuri kiitos myös Mintulle, joka huoli minut mukaan tähän projektiin/ryhmään, vaikka itse kovin epäilin, ettei kirjoittamisen lahjani tänne riitä. Enkä minä kaikkina viikkoina ole kamalasti tekstiä saanutkaan aikaiseksi, mutta jotain pientä aina kuitenkin.
Mitä sitten olen saanut itselleni tästä kirjoittelusta, mitä huomioita elämästäni olen tehnyt? Huomasin olevani ihminen, joka puhuu toisista mielummin hyvää kuin pahaa ja osaan olla sanomatta mitään, jos sanottavani ei ole ystävällistä. En halua kertoa liikaa perheestäni, koska aina on joku, joka löytää asiasta kuin asiasta jotain pahaa sanottavaa. Olen onnellinen siitä millainen perhe minulla on, rakastava puoliso ja kaksi kaunista lasta. Minulla on useita kavereita ja muutama todella hyvä ystävä, joita ilman maailma olisi monta ilonhetkeä vajaampi. Minulla on aivan ihana työtiimi, ilman heitä ei tämän hetkistä työtilannetta varmaan jaksaisikaan, Rakastan ihan julmetusti tuunailla vanhasta uutta, yhden roska on toisen aarre, sopii hyvin minun tuunausmetodiini.
Tämä on viimeinen postaukseni tähän blogiin. Kiitos teille kaikille, jotka olette jaksaneet lukea juttujani täällä, jos juttuni/tuunailuni jatkossakin kiinnostavat, voit lukea niitä blogistani
http://outislifee.blogspot.fi/
PUS O KRAM!!!
by Outi with no comments yetSurullinen Riihimäellä
Kirjoitti: minttis
Luen viime viikkoista postausta. Luulen, että nämä sanat, nämä ajatukset olivat tulossa jo silloin. En voi sanoa niitä, mutta silti on pakko.
Olen masentunut. BDI -testin mukaan vaikeasti masentunut (39). Olen surullinen. Itken paljon. Kaipaan huomiota. Jotakuta, jolle puhua.
Tuntuu kuin kaikki ilo olisi imetty pois.
Ja samalla tunnen olevani maailman yksinäisin ihminen.
Tämä viikko
Tällä viikolla Poika sai ensimmäiset judonatsansa. Poika on ymmärrettävästi tosi ylpeä niistä. Iskä ompeli natsat vyöhön torstaina ja perjantaina olikin viikon toiset treenit. Natsojen lisäksi Poika toi kotiin kaksi äikän kymppiä ja matikankokeen, jossa arvostelu 30/30. Kyllä kelpaa…
Tiistaina päättyi kirppisprojekti. Oikein tyytyväinen olen lopputulokseen. Neljä viikkoa siellä tuli rampattua, paljon tuli myytyä, vähän tienattua rahaa, mutta kyllä sitä tavaraa jäikin. Niinpä kuun lopusta on varattu pöytä uudelleen.
Keskiviikkona Heinähatulla ja Pojalla oli uintia koulussa ja vietimme Vilttitossun kanssa laatuaikaa kaksin aamusta. Nautimme teestä ja takkatulesta ja saimmepa yhden kaverinkin mukaan nauttimaan :).
Mamma ja Pikku Myy. Minttu ja Vilttitossu.
Mihin tämä koira on suunniteltu?
Torstaina kävimme Heinähatun kanssa Hämeenlinnassa leikkausta edeltävällä lääkärikäynnillä ja tutustumassa lasten- ja nuorten osastoon. Sinne suuntaamme sitten ensi tiistaina. Tällaista syyslomaa meillä.
Torstaina tuli myös vedettyä ilmaisutaidonkerhon kauhujakso :D.
Eilen siivosin Hukkiksen huoneen perusteellisesti läpi. Kävin läpi duplolaatikotkin ja lajittelin ne. Hetken löytyy leikkeihin paremmin tarvittavat jutut. Osittain tämä lajittelu lähti myös siitä, että kävin ostamassa kaksi Duploa. Toinen tulee Hukkikselle synttäriksi, toinen jouluksi. Meillä on ihan hirveät määrät duploja. Taas eilen kävi mielessä, että voiko duploja olla LIIKAA? Mutta kertokaa voiko parepia leluja ollakaan? Illalla kävimme koko perheen voimin PizzaBuffassa syömässä ja katsoimme Vain Elämää. Samalla tuli hierottua Vilttitossua, joka valitteli niskaansa.
Mut ny mää lähden katsomaan Putousta.
Kuten tästä ehkä huomaa. Paljon on elämässä hyvää. Monta on onnellista asiaa. Miksi vaan silti tuntuu pahalta?
by minttis with no comments yetSairastelua
Minä se olen tässä pari viikkoa sairastellut oikein kunnon räkä tautia, välillä kuumeella ja välillä taas ilman. Olo on aika nuutunut, voisi nukkua puolet päivästä. Mietinkin mistä jaksaisin edes pikkuisen kirjoittaa.
TV-ohjelmista saisi muutaman rivin ehkäpä aikaiseksi.
Oletteko katsoneet uusia iholla-sarjan jaksoja. Minä sain taas siihenkin itseni koukutettua. Esko, Patrick, Yrjänä, Jukka ja Tero valtaavat meidän olkkarin maanantaista torstaihin aina yhdeksältä. Tykkään iholla-sarjan ideasta, siinä pääsee luvalla kurkkimaan toisten ihmisten elämää, tällä kaudella ensimmäistä kertaa miesten elämää. Aivan mahtavia tyyppejä valittu tälle kaudelle. Eniten tunnen samaistuvani Eskon ja Karoliinan elämään ja vähiten yhteistä on Teron kanssa. Ehkäpä juuri se perhe ja lapsi/lapset tekevät Eskon, Patun ja Jukan elämästä kiinnostavaa, siis sellainen normaali perhe-elämä. Yrjänä taas on ihana pohtija, ensin lapsettomuus, nyt tuleva isyys. Mahtavaa sakkia, sanonpa vaan.
Suomen kaunein koti, siinäpä myös ohjelma joka minua kiinnostaa. Kurkkia toisten koteihin, miettiä miten itse sisustaisi kyseisen tilan, mitä ihanaa tilassa jo on. Voi että…sisustaminen on ihanaa (rahaa vaan tarvitsisi olla huomattavasti nykyistä enemmän). Minä, niin kuin varmasti moni muukin, haaveilen omakotitalosta, tilavista huoneista, valosta lautalattioilla, kaakeleista keittiössä ja ihanasta pihasta, huoh, ehkä vielä joskus.
Master chef Australia ja Usa, ihania kokkauskilpailuja. Hauskoja käänteitä ja kilpailuideoita, hyvät juontajat ja herkullista ruokaa. Mieheni ehdoton lempiohjelma on juurikin tuo Australian master chef, jos sitä ei ehditä katsoa kuudelta, se on otettava nauhalle ja katsottava myöhemmin samana iltana.
Näitä sarjoja siis seuraan tv:stä. Mistä sarjoista te pidätte?
Hyvää viikonloppua <3
by Outi with no comments yetLoppu häämöttää tuolla jossain…
Kirjoitti: minttis
Bloggauspäivä. Taas. Pitkästä aikaa. Olemme puhuneet kirjoittajien kanssa siitä, että tämä vuosi lähestyy nyt loppuaan. Blogi on tulossa tiensä päähän. Ehkä ihan vielä ei ole kuitenkaan aika tehdä mitään lopputilinpäätöstä, mutta… Juuri tällä hetkellä minulla on mielessä monta tähän kirjoittamiseen liittyvää asiaa ja kysymys: Mitä jatkossa?
On ollut aika, jolloin olen kirjoittanut blogia ainakin lähes päivittäin. Kaipaan sitä aikaa. En tiedä mihin se aika kirjoittaa blogia on muka kadonnut? Nykyisin tuntuu, että kerran viikossa bloggaaminenkin on liian suuri haaste. Olen aikaa sitten perustanut 1001/101 haastetta käsittelevän blogin, aloittanut sen kahdesti, mutta ei… Aina se jää.
Olen tänään selannut vanhoja kirjotuksiani. On surullista sanoa, mutta blogi ei ole varsinaisesti ollut sitä mitä toivoin sen olevan. Blogiin on tallentunut vuosi perheemme elämää. Se on hyvä, sitä on hauska lukea. Kuitenkin näen, että kaikkea kirjoittamistani leimaa yhäkin varovaisuus. En uskalla puhua asioistani sellaisina kuin ne ovat. En uskalla kirjoittaa syvimmistä ajatuksistani ja tunteistani. Itsesensuuri on johtunut kahdesta asiasta. Toisaalta Enkeli-Elisa kohun jälkeen olen kärsinyt ajatuksesta siitä, että kaikki mitä kerron itsestäni ja tunteistani leviää netissä revittävänä ja negaatiot saavat aikaan vahingoniloa.
Enkeli-Elisa. Siinä se nyt sitten on. Jonakin päivänä kaduttaa -kirjan julkaisusta tulee kohta 2,5 vuotta. Silti pelkässä nimessä on Minulle niin iso varaus, etten oikeastaan edes halua kirjoittaa sitä. Tässä se nyt kuitenkin on. Sanoin sen. En ehkä ääneen, mutta kirjoitin kuitenkin.
Toinen kirjoittamistani rajoittava tekijä on, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, ajatus siitä, että mitä läheiseni ajattelevat kirjoittamisestani. Kuvittelin, että lakkasin ajattelemasta mitä minusta ajatellaan joskus 2000-luvun aivan alkupuolella. Mutta jotenkin se epävarmuus itsestä ja halu tuntea olevansa hyväksytty palasivat viime vuosina erinäisten tapahtumien myötä. Haluaisin, haluaisin löytää sen entisen itseni.
Mutta miten nämä kuluneet viikot ovat menneet?
Hukkis oli sairaalassa. Eräänä iltana Hukkikselle nousi kuume, seuraavaksi hengitys vaikeutui. Sitten opimmekin millaisen sissin kanssa elämme. Sairaanhoitaja sanoi, ettei ole koskaan nähnyt ihmistä, joka kävelisi, kun hengittäminen on niin vaikeaa kuin Hukkiksella oli. No Hukkis käveli. Ylipäätään ainoa asia, josta Hukkiksen huonon hengittämisen näki, oli se, että rintakehä meni kuopalle. Happisaturaatioarvot sitten kertoivatkin karua kieltään – se ei saa tarpeeksi happea. Vuorokausi sairaalassa onneksi riitti.
Viikkoihin on kuulunut Gerbiiliyhdistyksen juhlakirjan tekoa, proseminaarityön valmistelua, yksi gerbiilinäyttely ja monta ilmaisutaidon ryhmää. Juhlakirjan suhteen elämä alkaa voittaa (tai stressi siirtyä taittajan harteille), proseminaarin aiheen olen tänään esitellyt kera kolmen shcleich-hepan ja ilmaisutaitoa on taas ensi viikolla!
Tämän viikon maanantaina Heinähatulle laitettiin putki oikeaan korvaan kuuloaleneman ja pitkään jatkuneiden kipujen ja tukkoisuuden vuoksi. Toimenpiteen yhteydessä löytyi vaivalle syykin, jota joudutaan hoitamaan toisella toimenpiteellä sairaalassa. Tämä putkitus siis tehtiin Hyvinkään Terveystalossa, josta olemme saaneet aivan loistavaa palvelua. Täytyy sanoa, että tänä vuonna olemme kyllä taas äärimmäisen iloisia siitä, että huusholli on hyvin vakuutettu. Heiniksen korvat ovat tänä vuonna maksaneet reilut 2000e, Mörkösen tassusta vakuutusyhtiö maksoi tonnin ja tällä viikolla Keiko-valas kävi taas tuulilasin vaihdossa.
Eilen ja tänään oli koulua. Tänään jo huokaisin, että vähän sääli, kun vähiin nämä lähipäivät nyt käyvät. Marraskuussa olisi yksi viikonloppu, tammikuussa yksi päivä ja helmikuussa kaksi. Sitten kirjoittamisen aineopinnot taputellaan pakettiin – toivottavasti ainakin. Jatko-opinnoista on haaveita, mutta en tiedä uskallanko niistä haaveilla. Päälle puskee nyt ihan muita juttuja.
by minttis with no comments yetElokuvissa
Tänään ei ehdi kirjoittaa mitään viisasta, koskatänään olen työtiimini kanssa viettämässä yhteistä vapaata iltaa elokuvissa. Päätimme mennä katsomaan Mielensäpahoittajan.
Elokuvan esittelyssä lukee näin:
Siinä on mukana värit ja ääni. Sen ovat atk-koneillaan kirjoittaneet lättähattujen suosikit ohjailija Dome Karukoski ja kirjailija Tuomas Kyrö. Kyllä ovat minulle vieraita nimiä. Itseäni näyttelee Litjan Antti, hänestä olen aina enemmän pitänyt kun ei ole mikään tyhjännauraja.
Minustahan se kertoo. Kahdeksankymmentä olen jo täyttänyt ja aina kotonani asunut. Verkot pitää katsoa, perunat nostaa ja hommat hoitaa. Puhumattomuudella Sysi-Suomessa on aina pärjätty. Mutta sitten loukkaan jalkani ja joudun lähtemään pääkaupunkiin muka johonkin vysioperatiaan. Taksipirssin kyydissä viedään sinne missä on raitiovaunuja eikä kukaan käytä päähinettä. Poikani jää kotiin, koska jonkun käytävä syöttämässä emäntä. Hänellä on herra Alshaimerin tauti ja sen takia joutui Kuusikodin vuodeosastolle. Isoa taloa joudun nykyään asumaan yksin. Meitin poikaa näyttelee semmoinen kuin Iikka Forss. Kyllä en tiedä kumpi siinä on etunimi ja kumpi sukunimi.
Minun pitää mennä ensin miniän tykö. Kovasti on tämä Mari Perankoski niin kuin miniän pitää olla. Se pelkää minua ja minä vähän häntä. Enemmän on hänessä nättiä näköä kuin työihmisen näköä. Kyllä en löydä viikonlopun aikana miniän kanssa yhteistä kieltä. Olen tottunut syömään eläimen kieltä ja miniä on enemmänkin opiskellut kieliä. Kuten esimerkiksi neuvostoliittoa.
Paljon on pääkaupungissa toisella tavalla kuin kotona. Emännät käyvät töissä ja isännät koulussa. Ihmisiä ja liesiä hipaistaan eikä naksautella tai kolauteta niin kuin minun maailmassani. Mutta talon ulkopuolella on hommat tekemättä. Rännit pitää putsia, välikaivo tyhjentää ja kyllä tarvitsee miniä apua tärkeässä neuvottelussa venäläisten kanssa. Koetan näyttää kuinka asiat tehtiin silloin kun kaikki oli hyvin. Nimittäin vuonna viisikymmentä ja kolme. Ei onnistu, tulee ongelmia ihmisten välille. Ja kansakuntien välille. Ja puun ja Voortti Eskortin välille.
Hyvää viikonloppua, älkääkä te pahoittako mieltänne
Se on silmä
Saphira
Se on silmä
Tänään on ollut mielenkiintoinen päivä. Olemme viettäneet päivän seikkailemalla Helsingissä. Ensin kävimme piipahtamassa pajalla, sen jälkeen kävimme katselemassa 3+1 päivillä Sokoksella ja palasimme takaisin Pajalle. Siellä jäi hommat vielä pahasti kesken ja joudumme palaamaan huomenna takaisin vielä pariinkin kertaan. Aamu alkoi aikaisella herätyksellä. Nompparelli päätti klo 6.05, että nyt on aamu ja sopiva hetki herätä ja nousi puuhailemaan kaikenlaista. Käveli ympäri hotellihuonetta, tutki jääkaappia ja juoksenteli ympäri rattaita lopulta kiiveten niihin. Sen jälkeen olikin hyvä alkaa aamupalalle ja hassutella pikkuisen lasten kanssa. Aamusta selvittiin kunnialla ja tuli aika lähteä kohti proteesipajaa valmistamaan uutta silmäproteesia Nompparellille. Sinne meno on aina yhtä jännittävää. Miettii jo valmiiksi miten lapsen ulkonäkö muuttuu uuden silmän myötä, tuleeko silmästä kuinka aidon näköinen ja kuinka koville urakka tällä kertaa ottaa. Koittaa miettiä valmiiksi mihin ja miten silmä katsoo ja millaisia muutoksia tahtoo tehtävän. Ja miettii miten uusi silmä vaikuttaa lapseen. Siellä on peilejä huoneissa joissa silmäproteesia tehdään ja sovitetaan ja odotushuoneessa ja joka kerta sovitettaessa on lapsi käytetty peilin edessä ja annettu katsoa itseään peilistä. Vaikka työntekijät tuolla ovatkin todella ihania on Päivä silti aina todella jännittävä. Lähdemme tarpeeksi ajoissa hotellista joten meille jää hivenen aikaa kurkata 3+1 päiviä Sokoksella. Aikaa ei kumminkaan riitä kunnolla kiertelyyn. Kierrämme siis pikaisesti vähän siellä ja täällä. Ikäväkseni kuulen Sokoksen luopuneen lankaosastostaan. Aiemmin heillä on ollut hyvinkin laaja lankaosasto. Katselemme vielä vähän takkeja ja kenkiä ja jatkamme matkaa. Kohta alkaa tulla kiire joten parempi lähteä jo. Pääsemme Pajalle ja alamme yhdessä miettimään monia asioita. Silmän väriä, katseen suuntaa, pupillin kokoa nyt ainakin ja proteesin tulevaa muotoa. Otamme proteesin pois ja siihen lisätään vähän kokoa reunoille. On aika sovittaa sitä uudelleen ja miettiä sen jälkeen mitä vielä pitäisi korjata tai muuttaa.
Proteesiin merkittiin suuntaviivat joiden perusteella uutta proteesia hahmoteltiin. Proteesiin piirrettyjen viivojen perusteella katsottiin miten paljon pitäisi lisätä tuota valkoista lisää ja mihin päin jotta proteesista tulisi hyvän muotoinen. Sitten Proteesiin lisättiin steariinin näköistä ainetta ja proteesia koitettiin uudelleen ja katsottiin tarviiko vielä säätää lisää jostain päin. Sen jälkeen saatiinkin oma vanha rakas proteesi takaisin putsattuna kiillotettuna ja desinfioituna ja pääsimme lähtemään syömään tai kaupungille pariksi tunniksi ennen uuden proteesin sovittamista.
Uutta proteesia sovitettiin pitkään ja hartaasti ja päädyttiin lisäämään vielä hiven kokoa. Jokin tuossa häiritsi mutta en millään päässyt kiinni siitä mikä se oli. Lienikö sitten keskeneräisyys ja se ettei valkoinen ja sininen väri olleet vielä lopulliset värit vaan muuttuvat vielä aavistuksen.
Viimeisen sovituksen jälkeen lähdimme vielä hetkeksi Kamppiin katselemaan ennen hotelliin menoa. Sieltä ei tällä kertaa osunut matkaan mitään erikoista. Vain vähän syötävää illaksi ja aamuksi.
Päivä alkaa kohta olla pulkassa ja on aika hengähtää hetki ennen kuin on aika mennä nukkumaan. Nompparelli katselee pikkukakkosta ja kävelee hiljalleen ympäri hotellihuonetta. Istui kirjoittaessani pitkän pätkän vieressä pitäen kädestä kiinni. Taitaa olla aika aloittaa halitankki. Huomenna on taas edessä pitkä ja raskas päivä proteesipajalla silmää rakentaen.
by Saphira with no comments yet