Mistä on sallittua kirjoittaa?

Karkausvuosi on tuonut minut peruskysymysten äärelle. Niiden, joita luultavasti useimmat kirjoittajat joskus pohtivat – tai ainakin pitäisi pohtia. Toki on heitä, jotka pystyvät toteuttamaan itseään kyseenalaistamatta sitä mikä on sopivaa tai millä mahdollisesti loukkaa jotakuta. Onko se sitten ihailtavaa taiteilijanvapautta vai röyhkeyttä? 

Karkausvuosi on kokoelma pieniä, harmittomia kauhutarinoita. Sellaisia, joita luimme aikanaan jo Ujon Piimän sivuilta. Karkausvuodesta tekee poikkeuksellisen paitsi sen laajuus (en oikeastaan vieläkään uskalla ääneen sanoa montako tarinoita loppujen lopuksi pitäisi olla kasassa), myös se, että tarinat on sidottu tavalla tai toisella kunkin päivän tapahtumiin. Joskus sidos on äärimmäisen löyhä, mutta se on kuitenkin olemassa. 

Olen kirjoittanut tarinoita kahdella tavalla. Toiset ovat syntyneet joko omassa päässäni tai miehen innoittamana ilman taustatarinaa. Nämä tarinat on myöhemmin pyritty sijoittamaan päiville, jotka sopivat tarinoihin. Osa tarinoista taas on saanut alkunsa puhtaasti jostakin tietystä päivämäärästä, tietystä tapahtumasta, jonka teemoista olen kirjoittanut kauhua. 

Näitä taustatarinoita valitessa olen tosiaan törmännyt kysymykseen: Mistä on sopivaa kirjoittaa? Missä menee hyvän maun rajat? Olen ryöstöviljellyt ja raadellut vanhoja tuttuja tarinoita. Olen käyttänyt hyväkseni avaruuslentoja ja keksintöjä. Ei liene tuomittavaa kirjoittaa Chaplinin haudanryöstöstä tai revolverin keksijästä, mutta mitä lähemmäs omaa arkeamme tulemme, sitä isommiksi kasvavat myös kysymykset. 

Kun tullaan lähemmäs, aiheet muuttuvat henkilökohtaisemmiksi. Vaikkei tapahtuma itsessään olisi meitä koskettanut, se on koskettanut jotakin sisimmässämme. Tv:ssä pyörii juuri ohjelma nimeltä Katastrofin anatomia. “Kymmenen tapahtumaa, joita Suomi ei unohda”. Onko sallittua kirjoittaa kauhua Myyrmannin pommista (ups, minä käytin tätä jo fantasiapuolella) tai Jokelan kouluampumisesta? 

Lähtökohtaisesti olen yrittänyt olla sensuroimatta itseäni. Olen yrittänyt ajatella asiaa niin, että minun tarkoitukseni ei ole loukata ketään. Kauhutarinan ei ole tarkoitus rienata. Ehkä enemmänkin kytkös on juuri sitä, että se muistuttaa meitä pienemmistä ja isommista asioista, jotka ovat tapahtuneet. 

Eilen illalla huomasin kuitenkin tulleeni jonkin oman kynnykseni äärelle. Kirjoitin tarinan, johon lähdin etsimään tunnettua henkirikosta. Aloitin wikipedian selaamisen maaliskuusta ja siinähän se oli 3.3. Yksi päivä, jota Suomi ei unohda. Yksi päivä, joka on syöpynyt omaan mieleeni, koska olin tapahtumien aikaan hyvin saman ikäinen kuin uhrit. Yksi mies, joka on nyt jo kuollut. Jammu Siltavuori. 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *