Aamun onnelliset

Aamu on taas kääntynyt iltapäiväksi. Olen nukkunut pitkään. Nukkuminen. Sille olisi pakko tehdä jotain. Haaveksin elämästä, jossa osaisin nukkua normaalisti. Yö oli katkonainen, mutta nukuin silti. Vein koirat ulos – joskin Mörköä käveleminen ei kiinnostanut. Olen täyttänyt tiskikoneen ja laittanut ruuat viittä vaille valmiiksi. Niin, että kunhan postaan tämän kirjoituksen, pääsemme syömään. 

Tänä aamuna olen onnellinen…

1) Suomen kesä ei näytä parhaita puoliaan. On kylmää, tuulee ja tihkuttaa vettä. Silti neljä lasta juoksevat joukolla pihalla. Ampuvat toisiaan (ja ajoittain itseään) vesipyssyillä. Legoinsinööri lennättää upouuden Ninjago-hyrrän korkeuksiin. On Kesäloma eikä kiirettä mihinkään. 

2) Olen tehnyt luonnokset siitä mitä tänään pitäisi kirjoittaa. Olen haltioissani siitä miten mielenkiintoisen projektin kanssa teen töitä tällä hetkellä. Jokainen päivä on uuden oppimisen päivä. Olen tänään lukenut taas Martti Luther Kingistä, Agatha Cristinestä, Simpsoneista, A.I.V. rehusta, Rauli Badding Somerjoesta ja Ennätystehtaan historiallisista hetkistä. Tämä suo on loputon ja hyvä niin :). 

3) Olen itkenyt ilosta/onnesta tänä aamuna. Tunteellinen hölmö orava. 

Kolme onnellista ajatusta

Tänä aamuna olen onnellinen….

1) Siitä, että lapsillani on Ystäviä. Viime päivät ovat olleet taas niin täynnä elämää. Yövieraita on ollut kaksi yötä ja koko eilisen päivän joukon jatkona pyöri Ossen ja Mellin yhteinen ystävä. 

2) On Kesä. Ne on luvanneet tällekin päivälle sateita, mutta silti. Kesä on kiva ja me lähdetään rannalle. 

3) Mä KIRJOITAN. Kirjoitin eilen. Ja toissapäivänä. Ja vissiin sitä edellisenäkin. Enää ei jossitella tai muttailla. Mä Kirjoitan Tänäänkin.