Paska opiskelija yrittää palata ruotuun

Talvi meni. Ja kevät. Ja kesä. Tässä kohtaa joudun katsomaan peiliin ja toteamaan, että olen ollut aivan paska opiskelija. 35:stä opintopisteestä, jotka 2013-2014 kaudella piti tulla, on kasassa 15. Neljä muuta kurssia ovat enemmän tai vähemmän vaiheessa. Olen lykännyt asioita. Hokenut itselleni, että en ehdi. En jaksa. Ja en minä varmasti todellisuudessa olisi jaksanutkaan. On ollut aivan liian paljon kaikkea. Liikaa henkilökohtaista stressiä. Liikaa lasten asioita. Liikaa.

Eilen kuitenkin istuin alas. En voinut enää lykätä vääjäämätöntä. Pakko tehdä päätös jatkanko syksyn opintoihin ja yritän pikimmiten suorittaa rästit pois, vai heitänkö pyyhkeen kehään ja totean, ei musta nyt vaan ollut tähän.

Jossain kohtaa huomasin tutun tunteen. Mä olen muuten elänyt tämän joskus ennenkin. Muistan 17-vuotiaan Mintun, joka kahlasi jotenkuten läpi lukion kakkosluokan ekan jakson. Oli vaikea syksy. Suhde elämäni ensirakkauteen oli kariutunut. Kotona ongelmat kärjistyivät. Vietin kaksi iltaa päivystyksessä melkein elottoman äitini kanssa. Koululla tiedettiin. Terkkari kirjoitti lupalappuja poissaoloon kerta toisensa jälkeen. En tiedä oliko se parempi kuin, että olisi vain käsketty käydä koulua.

Jakson lopussa tajusin sen. Etten tulisi pääsemään läpi edes kuviksen kurssista. Ahdistuin ja tein päätökseni puhumatta kenellekään. Menin rehtorin luo ja ilmoitin: “Minä lopetan”. Rehtori, joka oli juuri opettanut meille uskontoa, oli ihmeissään. Sanoi, että onkin odotellut kuka on tämän syksyn ensimmäinen lopettaja, mutta ei ikinä olisi uskonut sitä minusta. Niin. Se ussan kurssi olikin ainoa, jonka siinä jaksossa sain vedettyä kunnialla läpi.

Sen koulupäivän päätteeksi kävelin kotiin. Heitin repun eteisen lattialle ja ilmoitin äidille: “Minä lopetin”. Juurikaan sen enempää asiasta ei puhuttu.

Jälkikäteen olen miettinyt, että kuinka toisella tavalla elämä olisi voinut mennä, jos joku olisi tuolloin ottanut kiinni, sanonut, että hei, mietitään hetki. Kysynyt edes, että mikä on. Potkinut eteenpäin. Sanonut, että etkä lopeta ja työntänyt kouluun. Tuskinpa minusta olisi kuitenkaan 17 -vuotiaana ollut tässä asiassa väittelemään.

Tänään miehet toimivat niin kuin jonkun olisi ollut hyvä toimia silloin. Ne tuuppaavat. Sanovat, että kyllä sinä saat ne tehtyä. Hoida niitä nyt, ota aikaa illasta, me hoidamme kotia. Ja niinpä minä istuin eilen alas. Ilmoitin itseni kirjoittamisen tutkimuksen peruskurssille ja tekemään pro seminaari -työtä. Hoidin samaan syssyyn kirjoittamisen opettamisen tehtävät pois alta ja nyt on jäljellä kolmen kurssin rästit.

On adaptaation kurssi. Myönnän rehellisesti, että haukkasin taas aika ison palan kakkua ja yritän tehdä asian täydellisesti. Teen siis analyysin Hohdon muuntumisesta kahdeksi elokuvaksi. Voisin päästää itseni vähemmällä, mutta teen sen silti.

On tekstikokoelmakurssi. Tehtävä on melkein valmis, mutta se ei ole ensimmäisenä tehtävien listalla. Palataan. Tuossa tehtävässä syntyy Jaaronin isän muistikirja. Minua kutkuttaa päästä sen kimppuun.

On runokurssi. Tämä onkin se kaikkein vaikein. Paitsi, ettei runous ole koskaan ollut se minun juttuni, minun on suoritettava etänä koko kurssi. Lähipäivät jäivät väliin henkilökohtaisten asioiden vuoksi.

Paljon on tehtävää, mutta sanon itselleni, että pystyn siihen. Nyt runoja.

Mitä ihmettä mä tekisin?

Istun tietokoneella ja tuijotan näyttöä. En tiedä mitä tekisin. En mistä alkaisin.

Tekemistä olisi kyllä vaikka kuinka paljon. Pitäisi käydä Kone-kirjan teksti läpi. Ehkäpä kirjoittaa kokonaan uudelleen. Se on nykyisellään liian pitkä. Se on harmillista, koska tällaisenaan se sisälsi kaikkien lasten suunnittelemat koneet. Nyt niitä on pakko karsia. Tämän kirjan kanssa tosin ajattelin kokeilla hivenen toisenlaista lähestymistapaa. Nyt kun siitä kerran tulee olemaan kaksi kirjoitettua versiota, aion lähettää yhdelle kustantamolle tämän nyt kirjoittamani, muita lähestytään sitten tuon uuden version kanssa.

Toisaalta kauhutarinat seisovat tällä hetkellä. Useampaan päivään ei ole tullut kirjoitettua. Niitä pitäisi tehdä, koska aikataulu on tiukka.

Niin. Syksyn kirjan kirjoittaminen pitäisi aloittaa. Sitä varten vain pitäisi tehdä jonkin verran pohjatyötä.

Läksyjäkin olisi. Kesäkuussa on vielä yksi kurssikin.

Ja se uusi gerbiilikirja. Se olisi hyvä saada pikimmiten valmiiksi.

Tekemistä siis riittäisi. Mistähän sitä aloittaisi?