Tässä elämä on…

Kello on 16.40. Mitä olen tehnyt tänään?
Keittänyt aamupuuron
Herättänyt lapset
Todennut 11-vuotiaan niin kipeäksi, että jäi kotiin
Huolehtinut 7-vuotiaan lähtemään kouluun
Laittanut tiski- ja pyykkikoneet
Pistänyt nuorimmaisen lähtökuntoon
Käynyt koululla hakemassa viidesluokkalaisen luokkaretkirahat
Käynyt kolmessatoista kaupassa hakien kepparitavaraa ja hoitaen viikon ruokaostokset
Purkanut ostokset ja laskenut luokan rahat
Yrittänyt nukuttaa nuorimmaista
Siivonnut
Vaihtanut pyykit koneessa ja viikannut kaksi telineellistä kuivia
Kirjoittanut sähköposteja liittyen kouluhommiin
Siivonnut vähän lisää
Laittanut nuorimmaisen nukkumaan
Huolehtinut, että kaksi nuorinta koululaista tekee läksyt
Katsonut, että esikoinen kaivaa ratsastuskamppeensa ja on valmiina, kun mies tulee kotiin ja heittää tytön tallille…

Tässä vaiheessa kello tulee neljä. Minun aikani pitäisi alkaa. Aika, jolloin minä saan tehdä omia hommiani. Töitä ja koulujuttuja. Siivoan vielä makuuhuoneen, koska siitä oli juuri puhe, että se jää usein siivoamatta. Siivoan vähän keittiötä, koska se on mielestäni siinä kunnossa, että emme voi odottaa esikoisen sitä siivoavan sitä yksin, vaikka hänellä onkin tänään keittiövuoro. Pistän uunin päälle ajatuksena paistaa ranskalaisia ja nakkeja. Sen kummempi ruuanlaitto ei vain huvita. Katson, että isompi poika laittaa pesusta tulleet pyyhkeet narulle ja nuorempi tyttö lajittelee parittomat sukat. Keitän tytölle kaakaota. Tiedän hyvin, että hän osaisi sen itsekin, mutta tyttö on toista päivää kipeänä. Haluan hemmotella häntä. Kertoa kuumalla suklaisella juomalla, että rakastan. Sekoitan kaakaota Iltapurjehdus-mukissa ja mietin, että siinä mukissa on äitiyteni. Rakkauteni, yrittämiseni, onneni ja ongelmani.

Teen tämän kaiken kahdesta syystä. Toisaalta kotona ei ole vielä ketään muuta. Aviomies on töissä, avomies viemässä heppailijaa heppailemaan. Kuopus nukkuu. Tiedän, että voisin vain vaatia kahdelta jäljelle jäävältä lapselta oman aikani, oman tilani. Mutta en osaa. Ja tästä päästäänkin siihen toiseen syyhyn. En osaa päästää irti. En osaa siirtyä moodista toiseen. Olen mennyt täysillä aamusta lähtien. Minua väsyttää. Väsyttää ja pitäisi siirtyä tekemään töitä tai koulua.

Koulu tuntuu tänään erityisen vaikealta. Olen lähettänyt lukuisia sähköposteja, olen surffannut tunteja netissä, olen lainannut kirjastosta kasan kirjoja. En vain löydä sitä mitä tarvitsisin. Ylihuomenna pitäisi esitellä suunnitelma proseminaarityöksi. Pitkän pohtimisen jälkeen minulla on aihe, mutta en löydä tarvittavaa taustatietoa. Tiedän. Menin lankaan. Menin perse edellä puuhun. Minun PITI lukea materiaaleja ja päättää aihe, kun näen mistä löydän tietoa. Mutta sitten tuli aihe ja se jäi.

Yllättäen keskeneräiset kepparit vetävät puoleensa. Tiedän, että niiden teko on vähän sellaista korvaavaa tekemistä. Voin sanoa tekeväni Jotain, voin sanoa viettäväni lasten kanssa aikaa ja ehkäpä jopa tekeväni jotain hyödyllistäkin (niitä voi myydä). Karkaan keppihevosten matkaan, koska en vain jaksa muuta.