Jaaron

Jaaron on seiskaluokkalainen poika, joka pitää kirjoittamisesta. Hän ei ole mitenkään erityisen urheilullinen, mutta kavereiden kanssa voi käydä lämimässä kiekkoa tai viettää aurinkoisen päivän maauimalassa.

Jaaron on hyvä koulussa, mutta esittää, ettei olisi. Hän välttelee nörtti-statusta, vaikka omastakin mielestään näyttää ihan siltä.

Jaaronin isä on kuollut. Isä oli antiikkikauppias, joka teki paljon töitä kotonakin. Jaaronia ei koskaan suuremmin kiinnostanut mitä ne työt olivat.Kahdeksan kuukautta isän kuoleman jälkeen kaikki kuitenkin muuttuu, kun Jaaron menee isänikävissään työhuoneeseen ja löytää valtavat määrät kirjoituksia.

Kirjoitukset ovat kaikkea muuta mitä Jaaron isältään odottaisi. Ne ovat huikeaa fantasiatarinaa, juuri sellaista, jota Jaaronkin haluaisi kirjoittaa. Jaaron tarttuu isän kynään ja saa kokea toisen ylläyksen, joka on edellistäkin isompi. Kynät kirjoittavat jollakin kummallisella tavalla todellisuutta.

Syntyy aikamoinen soppa ennen kuin Jaaron ymmärtää miten kynät toimivat, mutta lopulta Jaaron saa yhteyden muihin Kirjoittajiin ja ensimmäisen tehtävänsä. Jaaronin täytyy pelastaa Merenneitojenmaan prinsessat.

 

Jaaron

Nimi: Jaaron Tapio Etelävesi
Isä: Tapio Etelävesi (kuollut)
Äiti: Riitta Etelävesi

Harrastukset: Kirjoittaminen, skeittaus, elokuvat ja luonto. Sakun kanssa lämiminen. Kaikki huba kavereiden kanssa.

Ulkonäkö: 174cm pitkä ja hoikka. Lyhyet, mutta vähän sotkuiset, ruskeat hiukset. Tykkää käyttää vähän väljiä vaatteita ja skeittikenkiä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>