pläts pläts pläts
Saphira
Viimeisen viikon olen lähinnä haaveillut toimivista kodinkoneista. Miten helppoa olisikaan pyörittää suurperhettä jos olisi tiskikone, miten helposti toimivalla imurilla saisikaan roskat pois lattialta. Miten helppoa pyykinpesu olisikaan jos olisi kuivausrumpu. Sitten taas sinne samaiseen haaveilukuplaan on päätynyt muutaman päivä me-time jonnekin lämpöiseen auringon alle ja taas toisaalta haaveilua lapsosten kanssa muuutaman päivän lomasta jonnekin pois kotiympyröistä. Sitä ei vain tiedä olisiko se miniristeily vai kenties muutaman päivän kaupunkiloma kotomaassa vai kenties ensi talvena muutaman päivän-parin viikon visiitti jonnekin kauemmas. Haaveita haaveita, niiden avulla jaksaa tarpoa harmaassa loskaisessa arjessa. Talvikin kun tulee ja menee ihan miten sattuu taas 
Tällä hetkellä työn alla on mielenkiintoinen projekti. Voihan Villasukka kilpailu.
Mietteissä millaisen sukan tekisi. Tekisikö sen tuolle pienelle joka on koko kirjoittamisen ajan ollut vuorotellen näppäinten ja hiiren kimpussa saaden tapahtumaan kaikkea omituista vai tuolle talon teknologian vallanneelle 2 vuotiaalle joka tahtoisi katsella koko ajan jostain jotain lastenohjelmaa tai elokuvaa. Ja varmasti joka kerta eri ohjelmaa kuin mitä muilla olisi mielessä 
Olen selannut nettiä monien mallien perässä ja miettinyt mistä langasta sen tekisi. Yksivärisestä, parista eri yksivärisestä vai kenties jotsain liukuvärjätystä ihanuudesta. Nallesta, Woolista vai jostain vähän eksoottisemmasta vaihtoehdosta. Tällä hetkellä mielessä olisi joko liukuvaa punaista pitsiä vastasyntyneen koossa tai sitten liukuvaa sinistä piirakkaa tuolle 1 vuotiaalle tai 2 vuotiaalle riippuen siitä minkä kokoinen ohjeen mukaan tulisi. Tai sitten siitä voisi tulla kuplis parilla erilaisella hempeällä värillä tai tai… Voihan villasukka siis!
Olen nyt muutaman päivän seurannut jännityksellä iltaisin laskeutuvaa pimeyttä. Siinä ei tunnu olevan enää mitään logiikkaa, sen aika tuntuu heittelevän rajustikin välillä. Mielenkiintoista nähdä kuinka selkeästi päivän pitenemisen tulee huomaamaan katoavan lumen seasta.
Viimeiset pari päivää on menty linjalla pikkuväki, ei sitä ei tätä laita se tuonne nyt se pois ei saa laittaa sitä sinne. Meille on selvästi pesiytynyt jostain termiittikaksoset. Ei saisi ollenkaan huomata mitä he touhuavat tai alkavat vain tekemään lisää pikkukiusaa. Molemmat osaavat ilmaista selvästi, että tää ei nyt ollut mieleen ja tätä mää tahdon lisää. Hei, toi olis nyt pop.
Tänään seurasin sairaalassa poikaa jolla oli kanyyli jalassa. Ennenkuin tippaletku otettiin pois poika ehti kieputtaa letkun jalkojensa ympärille, jalan ja toisen käden, letku ehti loppua kesken kun herra meinasi lähteä kiertämään penkkiä, letku sai kyytiä kun kaveri innostui tutkimaan sitä. Taisipa tuo kaveri jopa lopulta JÄLLEEN KERRAN maistaakin sitä 
ryömipä tuo jopa sängyn allekin puoliksi takaperin heräämössä kertaalleen Lopulta pojalta otettiin tippa pois ja pääsi osastolle. Osastolla seurailinkin poikaa joka konttaili ympäri huonetta, kiipeili sängyssä laitaa vasten ja laidan yli syliin ja käveli seiniä pitkin ja jutteli urakalla. Hattu, nenä ja äiti oli ihan suosikkeja. Kato kuului myös kertaalleen 
Tänä iltana bloggaaminen jäi myöhään. Olisi oikeastaan jo aika mennä pienimmän kanssa pitkälleen ja katsoa kummalle tulee uni ensin. Josko vielä hetkeksi hänen nukahtamisen jälkeen pääsisi pujahtamaan pois vierestä. Haukkaamaan vielä itsekin jotain iltapalaa ja sen jälkeen kellahtaisi itsekin viereen nukkumaan.
by Saphira with no comments yetisi, iskä, isä, isukki. Rakkaalla miehellä on monta nimeä :)
MeAn 10.11.2013
“Syksyä ja sadetta ja saappaita”
Tämä viikko alkoi huonosti, olin maanantain pois töistä mahakivun ja kovan päänsäryn vuoksi. Alkuviikolla oli avokin kanssa pientä kireyttä ilmassa. Erittäin ahdistavaa nahista turhasta ihmisen kanssa, jota rakastaa. Töissä ei ollut niin kiirettä kuin viime viikolla. Koulussa kävin yhden päivän istumassa. Yhden tehtävänkin sain tehtyä ja palautettua tällä viikolla. Tässä kuussa vielä kaksi päivää koulua ja kaikki lähipäivät on sitten ohi. Jäljelle jää kolme näyttöä suoritettavaksi. Keväällä pitäisi siis valmistua. Olen kutonut villasukkia pitkästä aikaa ja yrittänyt ottaa ihan rennosti kaiken vapaa-ajan.
Pojalle metsästettiin sopivia tossuja päiväkotiin, kun joku superäiti pesi tossut koneessa ja ne kutistuivat niin, eivät enää mahtuneet pojalle jalkaan. Tytölle puolestaan piti ostaa kumisaappaat, löysin hienot Cupcaken saappaat kirpparilta 4 eurolla. Lapset meni lauantaina isälleen, viettämään isänpäivää ja minä kiertelin sitten yksin kirpparilla ja kaupoissa, katselin vähän joululahjoja ja teinkin muutamia löytöjä lapsille.
Avokin lapset ovat viikonlopun olleet meillä. Oli kiva hetki kun kaikki neljä lasta leikkivät jonkin aikaa sovussa kotileikkiä. Aika usein tytöt haluaa leikkiä omia juttujaan, eikä pojat ole tervetulleita. Monesti poikani menee ja sotkee tyttöjen leikkejä. Huomionhakua ja turhautumista varmasti. Välillä “sisaruusrakkaus” on oikein mahtavaa lapsillani.. Toisin sanoen kaameaa huutoa ja painimista siis. :/ Jos jollain on vinkkejä millä saisi karsittua sisarusten välistä tappelua, niin kiitos vaan, voisi jakaa vinkit tännekin päin.
Eilen illalla pidettiin leffa-ilta; Itse Ilkimys 2. Ai että, tykkään siitä päähahmosta. Mainio mies ja isä. Ja leivoin eilen elämäni toisen gluteenittoman täytekakun. Olihan tuo ihan syötävää. (Täytteeksi tein mansikkarahkaa, sitruunarahkaa ja päälle valkosuklaata.)
“Isänpäivä”
Tällä viikolla töissä on ollut aiheena isänpäivä. Kortteja on askarreltu ja on mietitty mikä isässä on parasta. Siinä samalla on tullut mietittyä itsekin omaa isää ja lasteni isää sekä avokkiani.
Oma isäni on minulle tärkeä. Vaikka hän välillä onkin sellainen huithapeli, hän huolehtii minusta, sisaruksistani ja lapsenlapsistaan. Hän on sellainen ns, perussuomalainen mies, joka ei niin puhu tunteistaan. Mutta pienessä maistissa hän saattaa soittaa ja kertoa kuinka tärkeitä olemme hänelle ja kuinka paljon hän meitä rakastaa.
Lasteni isä on taas luku sinänsä, hän hakee lapsia silloin kun hänelle sattuu sopimaan, tekee turhia lupauksia ja näkee lapsia noin kerran kuussa vuorokauden. Ei juuri koskaan soittele lapsille eikä lapset voi mennä hänen luokseen kylään esim. viikolla, vaikka hän asuu ihan kävelymatkan päässä. Kurjaa, lapsetkin ovat siitä jo harmissaan. He alkavat ymmärtää, että ei ole mitään järkevää syytä miksei voisi nähdä useammin isän kanssa. Kuitenkin he rakastavat isäänsä kovasti. Ikävästä ei enää puhuta niin usein kuin aiemmin. Mielestäni exäni on tässä lasten asiassa täysi mulkero, mutta ei sitä voi lapsille sanoa ääneen. Olen parhaani mukaan koittanut tukea heidän välejään. Ja toivon, että hän joku päivä itse tajuaa mitä menetti, kun ei ollut mukana omien lastensa elämässä vaikka mahdollisuus on ollut.
Avokkini on ihana isä, huolehtii omistaan ja on ottanut lapseni hyvin mukaan. Rakastan häntä kovasti, ja olen todella onnellinen siitä että hän on minun ja lasteni elämässä. Siinä se, lyhyesti ja ytimekkäästi. Uusioperheen elämä on alkanut sujua pikku hiljaa sutjakammin.
Ajattelin ensin toivottaa hyvää isänpäivää kaikille isille. Mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin.. Miksi ihmeessä toivottaisin hyvää isänpäivää kaikille isille? Miksi toivottaisin onnea niille miehille, jotka eivät kanna vastuutaan lapsistansa tai niille, jotka eivät ole mukana lastensa elämässä tai eivät ole koskaan halunneet lapsia, mutta ovat niitä saaneet? Tulin siihen tulokseen, että en miksikään.
Eli siis HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ niille isille, jotka kantavat vastuunsa lapsistaan, rakastavat lapsiaan aidosti ja tahtovat oikeasti olla lastensa elämässä mukana eri elämäntilanteissa. (Mahdollisuuksiensa mukaan tietysti, aina ei vaan kaikki toimi niin kuin haluaisi.)
p.s Kuva työmatkan varrelta. Rakastan puita silloin kun ne ovat pelkkää risua.
by Mean with no comments yet