Katoaminen ja paluu vain kadotakseen jälleen.
Hei kaikille!
Tökin kepillä mehiläispesää, jota en vielä ollut selvittänyt itseni kanssa, ja siksi “Joannan” tarina jäi kesken, enkä pystynyt siihen palaamaan. Sain siis keskeytyneen keskenmenon ennen Sissini odotusta, ja raskausaikana asian käsittely taisi olla vähän ennenaikaista.
Nopea recap tän vuoden tapahtumista
Sissi syntyi tammikuun lopulla. Raskauden loppuosa oli vaikea, synnytys yhtä helvettiä (en tiedä, mitä odotin, mutta en ainakaan tunnin ponnistusvaihetta ja kahden tunnin istukan irrotusta), imetys oli todella rankkaa (usein vertaan sitä siihen, että yrittää ampua vaahtosammuttimella avaimenreikään), usein oli jaksaminen hukassa ja äitiys pelkkää tuskaa. Viiden kuukauden iässä Sissi lakkasi syömästä rintaa ja heräämästä yöllä. Seitsemänkuisena yöheräilyt alkoivat uudelleen. Muutimme Sissin ollessa vähän yli puolivuotias, ja uusi koti on ihana. Lähellä on perhekeskus, jossa käymme yhdessä, sieltä olemme saaneet ystäviä, sekä äiti että tytär. Hei tulisi jo kerhopäivä! (Sissi sai jo ensimmäisen suukonkin pojalta.) Toissapäivänä Sissi 9kk oppi ryömimään. Tyttöni on puhelias, helposti innostuva ja huumorintajuinen.
Olen pikkuhiljaa hyväksynyt roolini ja itseni. Väittämä “Minä olen masennus” ei pidä paikkaansa enää. Äitiys on kasvattanut minua, olen rauhallisempi, kärsivällisempi ja hyväksyvämpi itselleni ja muille. Olen toipunut masennuksesta. Vaikka rankkoja päiviä onkin edelleen, muistan, että seuraava on yleensä parempi. Vaikka joskus vihaan itseäni, katson tytärtäni ja muistan, etten voi olla täysin paska, koska lapseni on tyytyväinen ja noin ihana. (Lässynlää)
Mielialani on “normaali”. Olen varovaisen onnellinen.
En tiedä miten käy, kun palaan kouluun ensi viikolla. Sen näemme sitten.
Mikäli kiinnostaa, Mintun kautta voi ottaa yhteyttä, kysellä kuulumisia yms.
Kiitos ja anteeksi, etten kyennyt enempää tuottamaan. Vuosi on ollut tuskallinen, vaikea, rankka, kaunis ja kummallinen.
Hyvästi.
by Inkeri with no comments yet
Talven kamaluus ja ihanuus
Voi kun sitä ei oliskaan tullut, nimittäin “virallista” talvea. Seisoisin vaikka joka päivä kaatosateessa mielummin kuin tuolla kylmässä. Okei, sen myönnän, että nyt maisemat ovat kauniimpia kun on lunta, mutta siinä se sitten olikin.
Ai niin, on tässä talvessa ja alku vuodessa muutama ilonkin aihe, molemmilla lapsilla on synttärit.
Eilen tytär täytti kuusitoista vuotta. Mihin tämä aika on mennyt? Vastahan minä hänet sain rinnalleni Naistenklinikalla. Ihana tummatukkainen tyttö, syntyi 16.1.1998 klo:02.41. Voi sitä onnea <3. Olimme jo melkein menettäneet toivomme saada lapsia, olimme menossa lapsettomuustutkimuksiin, mutta sitten testi näyttikin kahta viivaa…jee. Alussa oli jännitystä, kun viikolla 7 ilmeni veristä vuotoa. Jouduin viikon odottamaan lisätutkimuksia, kunnes selvisi, että kaikki on hyvin ja pieni sydän sykki lujaa. Raskaana ehdinkin sitten olla 43 viikkoa ja yhden päivän päälle. Meidän pikkuinen oli päässyt vähän isommaksi, pää oli kääntynyt sivuttain, joten 16 tunnin yrittämisen jälkeen, päädyttiin sektioon, neiti 4040g ja 51cm.
Kaikki sujui paremmin kuin hyvin, parannuin nopeasti synnytyksestä ja viikon kuluttua olin jo liikentessä vauvan kanssa, onneksi silloin oli leuto talvi. Sitä tosiaan varmaan parantuu nopeammin kun on nuori, olin tyttäremme syntyessä 22 vuotias.
Nyt meillä on ihana 16 vuotias tytär, edelleen kaunis (M.A) kuin mikä, kiltti ja meille kaikki kaikessa, olemme onnellisia vanhempia <3
Lopuksi kuvia siitä mikä on herkkuruokaa meidän perheen tyyliin:
Kokonainen broileri, valmistettu paistopussissa
Paistetut perunat
Patonkia
Fetasalaattia
