Maailman paras perhe
Kirjoitti: minttis
Enemmän tai vähemmän kaaottinen viikko takana. Tai vaihtoehtoisesti ihan perusviikko. Sellainen, jolloin joka aamu jotain on hukassa tai todetaan, että eskarilaisen uimakoulu on unohtunut (äkkiä päälle ja kouluun!). Sellainen, jolloin kiire täyttää päivät, kahdella perheen aikuisista on koulua, eskarilaisen kaverin synttärikorttiin tulee laitettua väärä nimi, yksi ilta menee leikatessa kuudesluokkalaisten aamunavausta ja… ja… ja… Ymmi voisi nyt kyllä ruveta mulle muutamaksi lisätunniksi vuorokauteen.
Sunnuntaiaamu. Juu. Minun bloggauspäiväni oli eilen. Kirjoitan kuitenkin vasta tänään, koska bloggaamisen ohi ajoi eilen koulu, tyttöjen kanssa ompelu ja perheilta Putouksen merkeissä. Ei, ei jaksa stressata. Tässä on hyvä.
Sunnuntaiaamu, jolloin noustessa on vastassa pörröpäinen kymmenvuotias pitkässä yöpaidassaan. Näky on jo itsessään niin hellyttävä, että haluan vain halata tyttöä. Pitkään. Ennen kuin ehdin, tyttö tuumaa: Äiti, musta meillä on maailman paras perhe.
Niin on mustakin, vastaan ja pyyhin silmäkulmia.
Tytön sanojen myötä päätin sysätä kaaottisuuden, kiireen ja mieltä painavat asiat pois tästä postauksesta ja kirjoittaa niistä hyvistä asioista, joita tähän viikkoon on mahtunut.
#1. Pulkkailu/lumilautailuretki kolmen vanhimman lapsen ja yhden lainatun kanssa. Lumilauta on melkein kuin uusi yksipyöräinen <3.
#2. Peltoreissu Mörön kanssa. Itsellekin tuli hiki, kun ohjasti pulkassa perässään lapsia vetävää Mörköä peltotiellä. Kaikki saivat ulkoilua, liikuntaa ja hyvää mieltä.
#3. Akrylimaalit <3. Sain torstaina viimein testattua noita joululahjaksi saamiani maaleja. Taidan yhä edelleenkin suosia kyniä, mutta hauskaa oli. Sain maalaamisseuraa tytöistä ja iltapäivä hujahti mukavasti.
#4. Wii U ja liikunta. Perjantaina tuli testattua vanhoja liikuntapelejä Joulupukin tuomalla Wii U:lla. Tuli hiki ja hymy.
#5. Takkatuli. Taas. Anteeksi. En osaa olla kehumatta tätä kerta toisensa jälkeen. Kiitos kovien pakkasten, on takkaa lämmitetty paljon. Nautittu palavan puun rätinästä ja tuoksusta. Takan lämmöstä ja kuvioista, joita hiillos muodostaa.
#6. Koulu. Tietokirjoittaminen alkoi perjantaina. Saimme joukkoomme uuden kirjoittajan. Vietimme hauskoja hetkiä yhdessä ja opimme varmasti uutta. Kyllä nuo lähiopetuskerrat vain kummasti piristävät mieltä. Olo oli lauantaina kotiin ajellessa taas suurinpiirtein uudesti syntynyt.
#7. Ompelu. Vihdoin ja viimein pääsimme tyttöjen kanssa ompelemaan. Heinähattu ompeli kepparia, Vilttitossu Barbielle vaatteita ja minä Hukkikselle myssyn. Siitä tulikin valtakunnan ykköstöheltäjän virallinen töhellysmyssy. Kepparin teko jatkuu luultavimmin tänään.
#8. Putous. Se on täällä taas. Lauantai-ilta, joka kerää perheen yhteen. Nauru ja lämmin olo. Ja herkut.
#9. Ai niin. Meinasi unohtua se aamunavaus. Keskiviikkona Heinähattu tuli koulusta ja ilmoitti, että hänellä on luokan aamunavaus muistitikulla ja se tarvitsisi editoida. Vietimme mukavan illan Heinähatun kanssa leikaten, lisäten efektejä ja tekstejä ja Heinähatun valitessa musiikkeja. Paitsi, että saimme mukavan hetken kahdestaan, saimme koululta runsaasti kehuja ja yllättäen opettaja muisti perhettämme pienellä kiitoksella.
#10. Kehutaan nyt vielä. Vilttitossun luokan kirja alkaa olla loppuunmyyty, TAAS. 400 myytyä kirjaa. Kirjaa saa kyllä halutessaan tilata esimerkiksi Suomalaiselta kirjakaupalta.
Tällaista tällä viikolla ja positiivisella vireellä uuteen…
Hymyä ja hyvää mieltä kaikille!
Kirjoittaminen ja murut
Minttiksen päivä
Pelko. Tuska. Epävarmuus. Kirjoitin nuo sanat hetki sitten wordin yläreunaan. Ajattelin kirjoittavani näitä ajatuksia vain itseäni varten. Sitten iski kuitenkin ajatus… Miksi en sanoisi sitä ääneen? Miksi en kertoisi kaikille, jotka haluavat lukea, että tältä… Juuri tältä minusta tuntuu tänään.
Lukossa, mutta missä on avain?
Olotilani on vaihdellut solmussa olemisen ja totaalisen lukon välissä. Olen kiertänyt kehää kuin tiikeri, joka ei yksinkertaisesti keksi parempaa tekemistä. Se tietää sisimmässään, että jossain on olemassa jotain parempaa, mutta se ei pääse sinne.
Olin melkein 1,5v lähes täysin kirjoittamatta. Syntyi muutamia blogitekstejä, vähän vaiheeseen jäänyt “Jossain kaukana on nettiviha” -blogi ja ensi kevään Kummituskirja, mutta siinä se… Ei muuta. Kysyin hetkittäin, että haluanko kirjoittaa enää ollenkaan. Mutta mitä muuta mä muka tekisin?
Sorry, mulla oli tässä vähän muuta…
Niin. Mulla oli tässä nyt vähän muuta. Elämään tuli yksi pieni ja yksi vähän isompikin Hukka ja niiden myötä mikään ei enää ole ollut entisellään. Aika on mennyt uutta elämää opetellessa (ja kieltämättä myös siitä nauttiessa, että Iso-Hukka ei enää ole 250km:n päässä…). Totutteleminen se on tietysti ollut Hukallakin. Ei sitä ihan noin vaan hypätä nelilapsisen perheen isäksi, vaikka vieressä onkin ollut toinen isi näyttämässä… no jos ei mallia, niin ainakin henkisenä tukena.
Takaisin opiskelemaan
Olen viime kuukausien aikana kantanut kirjastosta kotiin kasoittain kirjoja. Välillä tuntuu tosi oudolta nähdä miten kirja toisensa jälkeen tulee kahlatuksi läpi, selviän tehtävistä, jostain vain löytyy se aika, jota ei vähän aikaa sitten tuntunut olevan missään. Tunnen olevani opiskelujen suhteen jossain totaalisen kummallisessa kiikussa. Toisaalta olen täysin juopunut uudesta ja oivalluksista, joita olen kurssien myötä saanut. Toisaalta niskassa tikittää mm. kevään kirjan korjaus. Ja tavallaan haluaisin tosi kovin tehdä jo muutakin. Haluaisin Kirjoittaa Oikeasti eikä vain erilaisia esseitä. No kaipa senkin aika tulee…
Hei, hei, mulla olisi yksi idea… (ja ehkä vähän enemmänkin)
Niin. Pää tuntuu pursuilevan enemmän tai vähemmän kummallisia ideoita. Olen viime aikoina kysellyt itseltäni, että miksi päädyn aina tekemään jotain Muuta? Miksi en yhäkään ole tehnyt sitä mitä alunperin ajattelin kirjoittamisen saralla tekeväni? Ajattelenko jotenkin alitajuisesti kuitenkin, ettei se ole oikeaa kirjoittamista? Kuvittelenko, että joku muu on Parempaa? En tiedä.
Viimeisen vuoden aikana on eteen auennut hurjia ajatuksia, suunnitelmia ja mahdollisuuksia. Ajoittain huomaan katsovani niitä jokseenkin lamaantuneena. Joo. Tää olisi hienoa, mutta… Uskallanko oikeasti tehdä sen? Kysyn mitä ne muut ajattelevat tai sanovat, vaikka ei pitäisi. Panikoin, entä jos se ei onnistukaan. Olen isojen asioiden äärellä ja tiedän, että minun on vain uskallettava. Niin kovin muut ihmiset minuun luottavat (KIITOS!).
Vielä hetken sysään syrjään sitä mistä haaveilen. Ensin pitäisi saada Kummituskirja kuntoon. Ja Taikurin talo, mutta sen jälkeen on Unelmien vuoro. Niin isojen unelmien, että hirvittää. Mutta kaikkeahan pitää kokeilla, niinhän ne sanovat :D.
Lääkitys
Kaksi viikkoa lääkitystä takana, sunnuntaina ensimmäinen annoksen nosto. Hassuja pillereitä. Huomaa, että lääkkeet on suunniteltu toimimaan _heti_. Päässä tuntuu hassulta hetki ottamisen jälkeen. Viime viikkoina on vähän masentanut, mutta luulen, että syy on jossain ihan muualla kuin lääkkeessä. Lääke sen sijaan tuntuu tällä minimaalisen pienellä annoksella jo aktivoivan. Se on hyvä. Muuten musta onkin patterit tässä pimeydessä Ihan Loppu.
Mun Muruni 13v.
13 vuotta sitten aiheutimme eräälle Naantalin seurakunnan papille ihmetystä. Soitimme aamulla: – Hei. Voisitko sä mahdollisesti vihkiä meidät? Pappi kehoitti tulemaan kirkkoherranvirastoon. Vähän veikkaan, että hän kuvitteli meidän sopivan hääpäivää johonkin seuraavaan kesään. Ei me sovittu. Me ojensimme papille esteettömyystodistuksen ja sormuksen. – Meillä olisi nää tässä.
Pappi kulki hyvän tovin edestakaisin kirkkoherranvirastoa ja aukoi kaappeja aivan kuin olisi etsinyt vastauksia mitä meille tehdä. Lopulta… en tiedä löysikö hän vastauksen, mutta ainakin kaksi seurakunnan työntekijää meille todistajiksi. Niin menimme yhdessä Naantalin pieneen kappeliin ja sanoimme tahdon. Sinä päivänä ei ehkä osattu kuvitella, että 13 vuoden päästä Muru viettää hääpäiväämme neljän lapsen ja Hukan kanssa, kun minä olen koulussa, mutta… Elämä osaa joskus yllättää <3.
by minttis with no comments yet
“Minussa on kirjoitusta kovin vähän tänään”
Inkeri
Rv 30
Ensimmäistä kertaa en todellakaan tiedä, mistä tänään kirjoittaisin.
Sain viime viikolla vihdoin suoritettua 10ov työharjoitteluni. Sain myös tiedon siitä, että tuskin valmistun ennen vauvan syntymää. Ensi syksylle jää siis jotain tekemistä vielä. Toivottavasti saan Miehen isyysloman aikana hoidettua kaikki loput, etteivät opiskelut veny enempää.
Minusta tulee siis vaatetusompelija. Olen pohtinut muitakin vaihtoehtoja, työllisyystilanne ompelijoilla on aika huono. Aika pitkälti joutuu työllistämään itsensä, eikä yksityisyrittäjyys ole helppoa, varsinkaan jos kyseessä on vähän aikaansaamaton persoona, kuten minä.
Olen pohtinut äitiyslomien yms jälkeen mahdollisuuta opiskella oppisopimuksella lähihoitajaksi. Minulla on taustaakin terveysalalla, opiskelin nuorempana bioanalytiikkaa amk:ssa, mutta se jäi kesken osittain masennukseni ja osittain kypsymättömyyteni takia. Vanhusten hoidossa olis varmasti töitä aina, vaikka palkka ei ihmellinen olisikaan. Vapaa-ajalla voisi sitten tehdä vaikka ompelutöitä lisätienesteiksi.
En havittele hienoja autoja, taloja tai luksusta. Haluaisin normaalin elämän, meidän pikku perheen, jonkun vanhan mummonmökin, jota voitaisiin Miehen kanssa laitella ja tasapainoisen ympäristön Vauvalle, kun hän kasvaa.
Nyt jatkan opinnäytetyön kirjoitta
mista… Ohessa muotikuva opinnäytetyöstäni.
-Inkeri
by Inkeri with no comments yetElämää Huvikummussa
Kirjoittanut: minttis
Arki
Moni kirjoittajista on tällä viikolla tavalla tai toisella avannut omaa arkeaan. Ajattelin tehdä samoin.
Nauran usein, että meillä nyt vain on niin monta liikkuvaa osaa, ja niinhän se onkin. Kun arkea ja elämää keskenään jakaa kolme aikuista, neljä lasta, neljä koiraa ja liuta muita eläimiä niin kyllähän se soppa kieltämättä on aikamoinen. Meillä arkea aika paljon sanelee aviomiehen työ ja lasten menot. Minä ja avomies olemme siitä onnellisessa asemassa tehdessämme töitä kotona, että työt joustavat. Työ kotona on kuitenkin tosi kaksiteräinen miekka, kun väkisinkin ajoittain, kun olisi Ihan Pakko tehdä töitä, lapsilla onkin jotain, johon ehdottomasti tarvitsevat aikuista ja ne kotityöt ovat ihan koko ajan vieressä kummittelemassa. On pakko hakea jonkinlaista kompromissia työn ja kodin välillä.
Aamut alkavat yleensä 6.45. Olen tänään juuri kirjoituskurssilla sanonut, että täydellisessä maailmassa aloittaisin aamuni joogaamalla hetkisen ja kirjoittamalla aamusivut. Olen vain aivan liian aamu-uninen nousemaan viideltä tehdäkseni tuon kaiken ennen kuin arkihärdelli imaisee mukanaan. Näin pimeään aikaan saan tehdä töitä, että pääsen edes tuolloin 6.45 ylös. Onneksi on miehet, jotka aktiivisuudellaan antavat vähän pelivaraa ja aikaa herätä. Aviomies hoitaa useimmiten aamulla koirat ja avomies puuron. Siinä on hyvä heräillä.
Tämän jälkeen kolme isointa lasta lähtevät kouluun ja eskariin. Esikoinen matkaa bussilla keskustaan, nuorempi tyttö ainakin toistaiseksi vielä pyöräilee lähikouluun. Eskarilainen viedään, mutta useimmiten kävelee itse kotiin iltapäivällä. Aamupäivällä minä ja avomies vuorottelemme Pikku-Hukan hoidossa ja teemme töitämme ja kouluhommiamme. Meillähän tilanne on siis se, että kaikki kolme aikuista opiskelevat työn ohessa.
Iltapäiväelämää tahdittaa tosi paljon harrastukset. Heinähatun ja Vilttitossun VPK, Heinähatun ratsastus ja sähly, Vilttitossun kuoro, Pojan uinti, judo ja poniratsastus. Ja sitten se kaikkinainen normaali lapsiperhesälä hammaslääkäreineen, neuvoloineen ja muineen. Jossain välissä siivotaan, laitetaan ruokaa, hoidetaan kauppareissut – ja eläimet.
Iltapäivät ovat monesti muutenkin aikamoista menemistä ja tekemistä. Huvikummussa on aina ovet auki ja lapsilauma saattaa olla vaikka kaksinkertainen, kun kavereita innostutaan kutsumaan kylään.
Arki. Monella tapaa sitä ihan tavallista… Ja sitten ei kuitenkaan.
Viimeisen viikon aikana meillä on mm…
Vietetty hurjaa Halloweenia.
Kuvitettu Vilttitossun kauhukirjaa jne.
Pikku-Hukka 1v
Minun pieni täytti 1v. <3 Äiti vain alkaa kärsiä pienimuotoisesta vauvapulasta.
Ja niin Prinsessa sai Prinssin ja sinetiks sen, suudelman hellimmän ja sormuksen (taas)
Huomenna meidän huushollissa on tuplasyy juhlaan. Paitsi, että on Isänpäivä, on minun ja avomiehen kihlajaisten 1v-päivä.
Myöhemmin tässä kuussa päästäänkin sitten viettämään tuon toisen sormuksen juhlapäivää. Minun ja aviomiehen 13v hääpäivää.
Bloggaus jatkuu
Pitkin viikkoa putkahtelee mieleen asioita, joita voisi blogiin kirjoittaa. Asioita arjesta, joita voisi kanssanne jakaa. Näitä pääsee kurkistamaan jatkossa faceprofiilistani, joka olkoon seuraajille jonkinlainen minun bloggaamiseni jatke.
by minttis with 4 comments