Jan 5thLangasta muistoon

MeAn 05.01.2014

Onnellista Uutta Vuotta 2014!

Vuoden vaihdetta vieteltiin kotosalla lasteni kanssa. Lasten mentyä nukkumaan katsoimme avokin kanssa Drive- elokuvan. Rauhallisesti vuosi vaihtui. Tinat valettiin, rahaa ne eivät ainakaan tienneet. Toivottavasti rakkautta senkin edestä, sekään kun ei ole niin itsestään selvä asia.

Tämä vuosi on alkanut suhtkoht tehokkaasti. On vaihdettu järjestystä ja laitettu turhaa tavaraa eteenpäin. FB:n kirppari on kyllä kätevä ja helppo kanava siihen touhuun. Välillä vaan jään katselemaan toisten myytäviä juttuja niin, että meinaa iskeä ostointous. Vielä toistaiseksi olen saanut sen hillittyä. Rakastan kirppareita. On hienoa, että joku on keksinyt sellaiset. Monikin asia on sellainen, että ei ole mitään järkeä edes ostaa uutena, kun käytettynä saa rutkasti halvemmalla. Välillä tuntuu, että ihmiset vain pyytävät ihan älyttömiä hintoja. Mutta onneksi on vielä niitäkin, jotka laittavat vaan hyvän kiertämään pienellä rahalla.

 Kalastajalanka

 Järjestyksen vaihtamisen yhteydessä löysin kalastajalankaa. Olen saanut sen äidiltäni monta vuotta sitten. Äitini teki ennen paljon verhoja, päiväpeittoja ja kaikenmaailman pitsejä siitä. Jossain vaiheessa en pitänyt yhtään kalastajalangasta tehdyistä virkkauksista, mutta maku on sen suhteen muuttunut. Se on ajatonta kamaa. Siitä se innostus sitten lähti, tein sipulipusseja. Kun tekee jotain ilman ohjeita, ei koskaan tiedä mitä tulee, mutta kyllä ne ihan käyttökelpoisia ovat.

Sipulipussit

Aloitin virkkaamalla kahdeksan ketjusilmukkaa ja suljin ne ympyräksi. Sitten tein ympyrään kymmenkunta kahdeksan ketjusilmukan lenkkiä ja siitä sitten vaan jatkoin aina lenkistä toiseen 8 ketjusilmukan lenkki. Viimeisen kierroksen tein niin että jokaiseen silmukkaan virkkasin pylvään.  (on muuten vaikea selittää mitä sitä oikein on tehnyt: )

Pienempään pussiin tein vähemmän silmukoita.

Toistaiseksi ovat siis ainakin käytössä ja käyttökelpoisia.

Kalastajalanka ja sipulipussit herättävät muistoja. Muistoja mummostani, joka kuoli 9 vuotta sitten. Joskus ihmisiä kaipaa vasta sitten kun heitä ei enää ole. Välillä tuntuu, että olisi paljon kysymyksiä, paljon opittavaa, mihin olisin voinut saada vastauksia ja neuvoja, jos olisin kysynyt ajoissa. Paljon asioita jäi sanomatta, liian paljon. Mielestäni mummoni lähti liian nopeasti ja liian aikaisin.  Hän ei ehtinyt nähdä ensimmäisen lapsenlapsensa ensimmäistä lasta. Se ei jäänyt kuin muutamasta kuukaudesta kiinni. Mummoni kuoli syöpään ennen joulua ja tyttäreni syntyi seuraavana keväänä. Elämä on; elämää ja kuolemaa. Toivon, että muistot ovat ikuisia. Oli ne sitten hyviä tai pahoja, muistoja ne ovat kuitenkin. Suurin osa menneistä asioista ovat muokanneet meistä sellaisia kuin olemme nyt. Hyvine ja pahoine asioineen, muistot ovat muistoja, niistä jokaisen voi sulkea omaan rasiaansa. Omaan pieneen soppeensa, sydämen sisälle. Niitä voi avata tarvittaessa, tai sitten ne aukeavat silloin kun niitä huvittaa.

Rakastan arkisia asioita, pieniä asioita, niistä suurimmat muistoni ovat kertyneet. Pienistä, mutta tärkeistä asioista muodostuu suuria kokonaisuuksia ja tunteita. Lopetan siis tämän blogin tältä kerralta tähän ja menen nauttimaan rakkaan uusioperheeni seurasta. Tänään meillä valvoo lapsetkin vähän pidempään kuin normaalisti, onhan huomenna sentään ylimääräinen vapaapäiväkin. Parasta aikaa on elokuvailta menossa, tällä kertaa livistin siitä kirjoittamaan tätä. Nyt livistän täältä..