Arki on Hukassa ja täyspäiväisen kirjoittamisen kaipaus
Kirjoitan tätä keskiviikkona. Lauantai, joka on minun bloggauspäiväni, on samalla taas myös koulupäivä. Viimeksi bloggaaminen jäi koulupäivän jälkeiseen aikaan ja yritän parhaani mukaan välttyä tekemästä tuota virhettä uudelleen. Samalla tämä tuntuu jotenkin oikein hyvältä hetkeltä kirjoittaa. Tuntuu siltä, että tänään syntyy tekstiä juuri siitä mistä tässä blogissa halusinkin kirjoittaa.
Arkinen aamu
Aamu oli ja meni. Samalla kiva tekemisen meininki ja pieni kiire. Nousin vähän ennen seitsemää. Vein avomiehen asemalle ja palasin kotiin herättämään Vilttitossua (Heinähattu ja Poika olivatkin heränneet jo itsekseen). Keitin aamupuuron, täytin tiski- ja pyykkikoneet ja kipaisin suihkuun. Yritin vielä sytyttää tulta takkaan, mutta se mokoma ei suostunut syttymään. Päätin jättää asian iltapäivään. Pieni stressipeikko meinasi iskeä, kun Poika toteaa eteisessä: Nää on märät, ja tarjoaa minulle hanskojaan. Joo. Onhan sillä vaikka kuinka monet varahanskat, mutta MISSÄ NE ON? Löydän varahanskat, ja toisetkin ja saan ajettua Pojan eskariin. Jossain kohtaa Heinähattu soittaa: Mun eväät jäi. Lupaan viedä ne koululle.
[Hukkis on vähintään yhtä aamu-uninen kuin äitinsä]
Palaan kotiin. Syötän Hukkiksen, puen miettien, että mihin hittoon on laitettu Hukkiksen syyshaalari. Siis se, jonka pitäisi kestää kosteuttakin. En löydä ja Hukkis lähtee kerhoon Tinttu-loharissaan.
[Hukkiksen 1v kuva]
Lähden kerhoon. Tänään on viimein Se Päivä. Olen Hukkista odottaessa vannonut ja vakuuttanut, että alan käydä seurakunnan perhekerhossa, kunhan Hukkis syntyy, mutta en ole saanut aikaiseksi. Olen liian aamu-uninen ja lisäksi avomies on tehnyt sen, etten niin kaipaa enää seuraakaan. Löydän kerhopaikan, mutta pysäköinti tuottaa pieniä ongelmia. Lopulta keksin parkkeerata auton vähän matkan päähän ja niinpä Hukkis olkapäillä kävelen kerhoon.
Kerho menee kivasti. Hukkis vierastaa alkuunsa, mutta innostuu lopulta kulkemaan pitkin kerhotilaa. Minä juttelen erään ystävän kanssa. Kesken kerhon saan päähäni pistää toiselle Ystävälle tekstarin: ”Keitätkö mulle teetä n. 11.30”. Ystävä lupaa. Ei tarvitse mennä kotiin ennen kuin pääsee hakemaan Pojan eskarista.
Jossain vaiheessa huokaan: Peruspäivä. Peruspäivä pari vuotta sitten. Sen jälkeen jotain meni sekaisin.
Ensin upposin töihin ja etäsuhteen ikävään. Kun Rakas oli 250km:n päässä, jatkuva chattiyhteys tuntui yhdeltä elämän tärkeimmistä asioista. Siinä tuli synnytettyä facebook-viestiketju, joka saattaisi hyvinkin yltää tuon 250km ja takaisin. Tuli tehtyä töitä, töitä ja töitä. Asuttua työhuoneessa.
Sitten Rakas muutti Kotiin. Rakas perusti toiminimen ja nyt meillä on yhteinen työhuone. Olemme menneet ääripäästä toiseen. 1,5 vuotta meillä oli vain chattiyhteys, nyt olemme melkein 24/7 yhdessä, samassa talossa, samassa huoneessa, samassa elämässä.
Minusta tuntuu, että tuon muuton jälkeen arki hakee yhä uomaansa. Jotenkin ei vain osaa olla. Myönnän olevani jossain määrin läheisriippuvainen. Jos ei saa tiettyä huomiota/läheisyyttä, on kurja olla. Minusta tuntuu, että paikkaamme yhäkin jossain määrin sitä ikävää, joka vuoden etäsuhteen aikana syntyi. Aamut ja aamupäivät ovat muuttuneet. Minä olen aamu-uninen. Eteenkin näin pimeään vuodenaikaan herääminen on aika tuskaa. Sanoin jo viimeksi, että avomies armahtaa aika hyvin minua tässä. Monena aamuna heräilen vasta, kun Poika on lähdössä eskariin. Aamupäivällä, jos ei ole ihan kamalan kiireisiä koulu-/työjuttuja kummallakaan, me hoidamme monesti Meidän Suhdetta avomiehen kanssa. Tulee katsottua Meidän ohjelmia pois digiboksilta, oltua lähekkäin, juteltua. Aikaa, kun olemme lähestulkoon vain me. Me ja meidän yksi lapsi.
En sano, että tässä tavassa toimia olisi varsinaisesti mitään pahaa. Joskus on epäilemättä ihan hyvä ottaa sitä Meidän Aikaa. Minusta tosiaan tuntuu, että me todellakin Tarvitsemme sitä. Silti välillä tuntuu siltä, että elämä kaipaisi selkeämpää rytmiä ja joskus kaipaan näitä Tekemisenmeininki-aamuja. Sitä tunnetta, kun yhdeksältä aamulla voi todeta, että vitsi mä olen tänään ollut reipas.
Lisäksi jouduin tänä aamuna toteamaan, että epäsäännöllisyys näkyy siinä miten hukassa palikat ovat. Melkein jo viestittelin avomiehelle, että oliko se Heinähatun sähly tänään vai huomenna, kun huomasin, että maila roikkuu eteisen naulakossa. En sitten viestinyt. Päätin, että kaipa tyttö olisi muistanut, jos se olisi tänään.
Äiti, kirjoittaja vai äiti ja kirjoittaja
Toinen asia, jota olen tällä viikolla taas miettinyt, on ainainen tuska äitiyden ja työn yhdistämisestä ja tunteesta, ettei ikinä pysty hoitamaan molempia tarpeeksi hyvin.
Alun perin mulla oli olemassa se kaunis ajatus, että tekemällä töitä kotona, saisin yhdistettyä kaksi itselleni tärkeää asiaa. Saisin kirjoittaa ja lapsille olisi aina aikuinen saatavilla. Nyt olen toteuttanut tätä enemmän tai vähemmän tosissani 12 vuoden ajan. Ensimmäisinä vuosina töiden tekeminen oli aika mitätöntä – oikeastaan tuntuu, että todelliseen vauhtiin pääsin vasta neljä-viisi vuotta sitten.
Nyt pää on täynnä ajatuksia, joita haluaisi TEHDÄ. Siellä on kirjoittamista, kuvittamista ja vähän muutakin. Toinen toistaan hienompia tai oudompia vaihtoehtoja. Oma toiminimi pitäisi pistää pystyyn ihan noita kirjoitusjuttuja varten, mutta päässä muhii myös useampi ihan mahdollinen muu juttu, joita voisi toteuttaa oman yrityksen alla. Kun vaan olisi sitä AIKAA.
Ajoittain huomaan tuskastuvani siihen häiriöiden, keskeytysten ja pakollisten juttujen sekamelskaan, joka vyöryy ylitseni kotona. Viime päivinä olen löytänyt itseni miettimästä, että niin se minunkin äitini teki 9-18 työpäivää omassa liikkeessä ja silti koti tuli hoidettua ja minäkin pärjäsin. Ajoittain kodin ulkopuolinen työhuone kuulostaisi aika houkuttelevalta ajatukselta.
Välillä yritän löytää kirjoittamiseen tietyn rytmin. Ajattelen, että jos kirjoittelen neljään asti ja sen jälkeen keskityn kotiin ja perheeseen. Vaan ei se mene niin. Pienimmän kanssa päivää voi vielä suunnitella, mutta kun kolme isointa tulee kotiin, alkaa loputon sattumusten sarja, jossa äitiä tarvitaan X-kertaa, halusi äiti sitten kirjoittaa tai ei.
Juuri tällä hetkellä en kuitenkaan näe muita vaihtoehtoja elää tätä elämää. Hukkis on vielä niin pieni, etten edes halua laittaa häntä hoitoon ja kodin ulkopuolinen työ tarkoittaisi sitä, että Hukkiksen lisäksi Poika tarvitsisi iltapäiväkerhopaikan. Jatkamme siis näin. Ehkä täyspäivänen töiden tekeminen on jossain tuolla tulevaisuudessa.
Mutta sitten Pikku-Hukka heräsi ja minä lähden syöttämään häntä. Ensi viikkoon!
Onko lääkitys kohdallaan?
No ei ole! 
Kävin perjantaina psykiatrian polilla lääkärissä. Tämä oli toinen kerta tuolla ihanalla ranskalaissyntyisellä lääkärillä, joka on hurmannut minut täysin. Jotain lääkäristä kertoo se, että olen vuosia ollut hyvin lääkevastainen ja uskonut, että minun lääkekokeiluni on kokeiltu, mutta kuinkas sitten kävikään? Tänään lähdin lääkäristä kourassani resepti ja kauhunsekainen halu testata mitä tästä tulee.
Uusi lääke on hyvin eri tyyppinen kuin aikaisemmat lääkkeet, joita olen syönyt. Kyseessä ei ole varsinainen masennuslääke vaan ihan muuhun suunniteltu lääke, jonka on todettu poistavan masennusjaksoja. Tästä syystä päätin lähteä koittamaan. Josko tästä vaikka viimein löytyisi se juttu, josta on apua. Lääkäri kyllä nosti samalla esille ajatuksen, että jos lääkkeet eivät auta niin sitten vika voi olla jossain ihan muualla… Joku muu juttu elimistössä on *rikki*. Vähän tyhmä olo. Montako vuotta olen kulkenut masennusleiman kanssa. Entä jos se ei olekaan sitä?
Lääkkeestä käytiin tosi pitkät keskustelut lääkärin kanssa. Lääkkeen sivuvaikutuksista löytyy kaksi aika isoa juttua. Toisaalta lääke aiheuttaa ilmeisesti kohtuullisen monille allergista reaktiota, joka voi olla jopa hengenvaarallinen ja toisaalta lääke aiheuttaa itsetuhoisuutta. Eteenkin tosta jälkimmäisestä olen huolissani, koska mulla on kiitos tätä lajia ollut omasta takaa ihan riittävästi.
No pitää vain toivoa, että lääke auttaa eikä aiheuta mitään elämää suurempia ongelmia. Aika pienillä annoksilla kuitenkin aloitellaan ja hitaasti nostetaan annosta.
by minttis with no comments yetElämää Huvikummussa
Kirjoittanut: minttis
Arki
Moni kirjoittajista on tällä viikolla tavalla tai toisella avannut omaa arkeaan. Ajattelin tehdä samoin.
Nauran usein, että meillä nyt vain on niin monta liikkuvaa osaa, ja niinhän se onkin. Kun arkea ja elämää keskenään jakaa kolme aikuista, neljä lasta, neljä koiraa ja liuta muita eläimiä niin kyllähän se soppa kieltämättä on aikamoinen. Meillä arkea aika paljon sanelee aviomiehen työ ja lasten menot. Minä ja avomies olemme siitä onnellisessa asemassa tehdessämme töitä kotona, että työt joustavat. Työ kotona on kuitenkin tosi kaksiteräinen miekka, kun väkisinkin ajoittain, kun olisi Ihan Pakko tehdä töitä, lapsilla onkin jotain, johon ehdottomasti tarvitsevat aikuista ja ne kotityöt ovat ihan koko ajan vieressä kummittelemassa. On pakko hakea jonkinlaista kompromissia työn ja kodin välillä.
Aamut alkavat yleensä 6.45. Olen tänään juuri kirjoituskurssilla sanonut, että täydellisessä maailmassa aloittaisin aamuni joogaamalla hetkisen ja kirjoittamalla aamusivut. Olen vain aivan liian aamu-uninen nousemaan viideltä tehdäkseni tuon kaiken ennen kuin arkihärdelli imaisee mukanaan. Näin pimeään aikaan saan tehdä töitä, että pääsen edes tuolloin 6.45 ylös. Onneksi on miehet, jotka aktiivisuudellaan antavat vähän pelivaraa ja aikaa herätä. Aviomies hoitaa useimmiten aamulla koirat ja avomies puuron. Siinä on hyvä heräillä.
Tämän jälkeen kolme isointa lasta lähtevät kouluun ja eskariin. Esikoinen matkaa bussilla keskustaan, nuorempi tyttö ainakin toistaiseksi vielä pyöräilee lähikouluun. Eskarilainen viedään, mutta useimmiten kävelee itse kotiin iltapäivällä. Aamupäivällä minä ja avomies vuorottelemme Pikku-Hukan hoidossa ja teemme töitämme ja kouluhommiamme. Meillähän tilanne on siis se, että kaikki kolme aikuista opiskelevat työn ohessa.
Iltapäiväelämää tahdittaa tosi paljon harrastukset. Heinähatun ja Vilttitossun VPK, Heinähatun ratsastus ja sähly, Vilttitossun kuoro, Pojan uinti, judo ja poniratsastus. Ja sitten se kaikkinainen normaali lapsiperhesälä hammaslääkäreineen, neuvoloineen ja muineen. Jossain välissä siivotaan, laitetaan ruokaa, hoidetaan kauppareissut – ja eläimet.
Iltapäivät ovat monesti muutenkin aikamoista menemistä ja tekemistä. Huvikummussa on aina ovet auki ja lapsilauma saattaa olla vaikka kaksinkertainen, kun kavereita innostutaan kutsumaan kylään.
Arki. Monella tapaa sitä ihan tavallista… Ja sitten ei kuitenkaan.
Viimeisen viikon aikana meillä on mm…
Vietetty hurjaa Halloweenia.
Kuvitettu Vilttitossun kauhukirjaa jne.
Pikku-Hukka 1v
Minun pieni täytti 1v. <3 Äiti vain alkaa kärsiä pienimuotoisesta vauvapulasta.
Ja niin Prinsessa sai Prinssin ja sinetiks sen, suudelman hellimmän ja sormuksen (taas)
Huomenna meidän huushollissa on tuplasyy juhlaan. Paitsi, että on Isänpäivä, on minun ja avomiehen kihlajaisten 1v-päivä.
Myöhemmin tässä kuussa päästäänkin sitten viettämään tuon toisen sormuksen juhlapäivää. Minun ja aviomiehen 13v hääpäivää.
Bloggaus jatkuu
Pitkin viikkoa putkahtelee mieleen asioita, joita voisi blogiin kirjoittaa. Asioita arjesta, joita voisi kanssanne jakaa. Näitä pääsee kurkistamaan jatkossa faceprofiilistani, joka olkoon seuraajille jonkinlainen minun bloggaamiseni jatke.
by minttis with 4 commentsPolyamoria = lastensuojelurikos
Minä en ole päässyt täällä vielä edes ääneen, kun pitkin nettiä on julistettu, että meille pitäisi soittaa lastensuojelu. Kyllähän ne lapset vallan traumatisoituvat, kun äiti ja isi jakavat sängyn toisen miehen kanssa.
Alun perin ajattelin, että polyamoria ei ole minun missioni. Ei ole minun asiani puhua näistä jutuista, vaikka se onkin minun elämääni. Nyt kuitenkin, kun polyperhe-elämää on eletty toista vuotta, se alkaa tuntua minun jutultani.
Voin kertoa, että kuluneeseen vuoteen on mahtunut monenmoista kommenttia ja reaktiota. Yleisesti ottaen kuitenkin positiivisia ja ymmärtäväisiä. Lähipiirissämme ei ole tapahtunut mitään maata mullistavaa, paitsi ehkä se, että toisen miehen tultua taloon, tuli lähipiiriimme joukko niin ihania ihmisiä, etten meinaa sitä vieläkään käsittää. Lapset saivat ihanan mummon (kaikki biologiset mummot ovat tästä perheestä kuolleet) ja me kaikki monta uutta sukulaista.
Lähipiiristä yleisin kommentti taitaa olla tyyliin: ”Ei ole mun juttu, mutta te olette onnellisia noin, joten mikäpä siinä”. Hyvin on mahduttu vanhempainiltoihin ja neuvolaan milloin milläkin kokoonpanolla ja oltiin me kolmistaan synnyttämässäkin.
Nettikommentointia en vaan lakkaa ihmettelemästä. Ymmärrän, jos emme mahdu esimerkiksi hyvin uskovaisen ihmisen maailmaan, mutta ainainen vetoaminen lapsiin ja lastensuojeluun jotenkin ihmetyttää ja kyllä, jossain määrin jopa huvittaa.
En ymmärrä tätä maailmaa, jossa se, että äiti ja isä eroavat ja perustetaan uusia perheitä, on ok, mutta se, että kaikki omasta vapaasta tahdostaan haluavatkin elää yhdessä, ei ole. En ymmärrä asetelmaa, jossa on jossain määrin normaalimpaa ja hyväksyttävämpää jopa se, että on niitä kodin ulkopuolisia suhteita, mutta kun suhde tuodaan saman katon alle niin se muuttuu haitalliseksi lapsille.
Meidän perhe. Kolme aikuista ja neljä lasta. Lapsilla on kolme aikuista, jotka välittävät ja jotka pyörittävät yhdessä arkea. Meillä on vieläpä siitä onnellinen tilanne, että käytännössä kaksi kotona töitä tekevää aikuista ovat aina paikalla. Mutta kun… Lapset kärsivät, kun tilanne on EPÄNORMAALI.
Otetaanpa pätkä meidän elämää tältä aamulta. Muut olivat jo lähteneet kouluun ja töihin. Minä, K, Poika ja Hukkis makasimme vielä sängyssä odotellen, että tulee aika viedä Poika eskariin. Poika toteaa: – Iskä.
Monesti aikaisemmin tämä toteamus on korjattu. Nyt Poika ei korjaa.
K: – Niin.
P: – Mä pelaan nyt XX:llä, se on YY:n iskä. Ihan niin kuin sä olet mun iskä. Mulla onkin kaksi iskää, kun A:kin on mun iskä. Ja Hukkiksellakin on kaksi iskää.
Maailman luonnollisin asia. Onnellinen aamuhetki <3.
*-*-*-*-*
Muuta maailmaa
Tämä viikko on ollut hullu. Tai pari viimeistä viikkoa ovat olleet. Viime viikolla tein kässäriä Gummeruksen kirjoituskilpailuun. Tällä viikolla olen hoitanut tätä blogihommaa, tehnyt apurahahakemusta, suunnitellut Nukkea ja hätiköinyt koulutehtävien kanssa. Musta tuntuu, että olen ollut ihan sekaisin tämän kirjoittamisen määrän kanssa. Ollut onnellinen ja ollut sekaisin.
Kirjoitan tätä tekstiä jo torstai-iltana pitkän päivän päätteeksi. Huomenna keskityn siivoamiseen ja leipomiseen ja lauantaina meillä biletetään koko päivä Halloweenia!
Vauva.fi:n jauhantaan vastineeni löytyy täältä:
http://satuolento.wordpress.com/2013/10/31/vapaus-vauva-fi-ja-seitseman-tarinaa-arjesta/#respond
Ja tervetuloa tutustumaan myös face-sivuuni, jonne päivittyy aina viimeisimmät bloggaukset ja muut pahat teot.
by minttis with 2 comments