• Mistä on kyse?

      Seitsemän naista päättivät blogata yhdessä vuoden arjesta ja ajatuksista laidasta laitaan. Luvassa on kaikkea arjen kaaoksenhallinnasta pullantuoksuun - ja hyvin kauas siitä, polyamoriasta monikulttuurisuuteen, tuunauksesta eläimiin ja lyhyesti sanottuna - kaikkea mitä näiden naisten arkeen mahtuu.

      Bloggauspäivät on jaettu seuraavasti. Järjestyksessä voi joskus henkilökohtaisista syistä tulla muutoksia.
      Maanantai: Inkeri
      Tiistai: Malla
      Keskiviikko: Sinead
      Torstai: Saphira
      Perjantai: Outi
      Lauantai: minttis
      Sunnuntai: MeAn

      Kirjoitukset

      • Uudet tuulet puhaltavat
      • Katoaminen ja paluu vain kadotakseen jälleen.
      • Loppu. The end!
      • Pienimuotoista haikeutta ilmassa
      • Loppu hyvin, kaikki hyvin

      Kommentit

      • peliculas on Vappu, työväen juhla
      • black on Mä olen vain viidesosa ja se ahdistaa
      • xxx on Kännykkäpaasto ja iltapäiväulkoilua
      • vieroitusoireet on Vappu, työväen juhla
      • nettisivut on Vappu, työväen juhla

      • October 2014
      • September 2014
      • August 2014
      • July 2014
      • June 2014
      • May 2014
      • April 2014
      • March 2014
      • February 2014
      • January 2014
      • December 2013
      • November 2013
      • October 2013

      Kategoriat

      • Blogista
      • Inkeri
      • Malla
      • MeAn
      • minttis
      • Outi
      • Saphira
      • Sinead
      • Uncategorized

      Tagit

      ahdistus arki askartelu Ikävä isi Joulu juhla kalastajalanka kehonkuva kesä kirjat kirjoittaminen koti koulu lapset Loma lääkkeet masennus minttiksen arki muistot Musiikki onnellinen opiskelu perhe Polyamoria Rakkaus raskaus runo silmä sipulipussi sisaruusrakkaus syksy synnytys Synttärit Tallielämää talvi tulevaisuus työ työ stressi rakkaus täytekakku unet uusi vuosi vapaat viikko villasukka

      Muuta

      • Log in
      • Entries RSS
      • Comments RSS
      • WordPress.org
    • Apr 19thSekalaista kauraa…

      Kirjoitti: minttis

      Heräsin tänä aamuna ajatellen, että tänään on bloggauspäivä. Mietin, että mistä ihmeestä oikein kirjoittaisin? Valitettavasti nämä viikot tuntuvat yhä useammin menevän niin, että viikolla mielessä on joku juttu. Joku, josta kirjoittaa, mutta kun sitä ei silloin kirjoita, se unohtuu. Sitten jotkin palaset päässäni alkoivat kuitenkin liikahdella. Mieleeni tuli monia ajatuksia ja muistin mitä viime viikolla jäi kirjoittamatta. Ajattelin siis kertoa teille tämän viikon onnenaiheista ja vastata ainakin yhteen saamaani palautteeseen. Mutta aloitetaan niistä onnellisista asioista.

      Kirjaviikko

      Jaaron, Jaaron, Jaaron. Saimme testikappaleiden tilauksen tehtyä viimein. Julkaisu häämöttää.

      Kummituskirjat saapuivat postissa. Hitsi, että se näyttää hienolta. Kirjaa voi tilata esimerkiksi täältä: Adlibris tai täältä: Suomalainen kirjakauppa.

      kummitusmainos

      …Kummituskirjat saapuivat…

       

      Koti

      Viimeisimpien siivouksien myötä tavarat alkavat oikeasti asettua paikoilleen. Siis tämän meidän huoneiden vaihtomylläkän jälkeen. Se tuntuu hyvältä. Samoin piha on ilonaihe. Märän ja synkän talven jälkeen piha alkaa olla kuiva ja nurmea kasvaa siellä täällä. Hei! Sille käy niin kuin kodillekin. Siitäkin tulee vielä ihan kiva! Taidan tänään mennä pihalle nauttimaan tuosta auringonpaisteesta. Kodista kehuttakoon vielä vähän sitä miten keskellä luontoa sitä voikaan olla kaupungissa. Siitä ei ole pitkään, kun näimme kolme peuraa iltalenkillä, jäniksiä näkee jatkuvasti ja joutsenet ovat jo menneet. Eilen illalla iltalenkkiä rikastutti liuta kurkia ja kettu.

      Läheiset, ystävät ja rakkaat

      Tähän viikkoon on mahtunut monta hyvää muistutusta siitä mikä oikeastaan on tärkeää. Kävimme mummilla pitkästä aikaa. Olin torstaina katsomassa Vilttitossun ratsastusta. Sisko kävi eilen ja jätti yhden lapsistaan tänne. Kun tytöt katsoivat illalla kauhuleffaa, minä syvennyin poikaporukassa seikkailuun. Oli taas ihana katsoa Pojan intoa. Ai niin… ja pelattiinkin me eilen. Vihdoin ja viimein saatiin korkattua Arin joululahjaksi saama Qin-peli. Se olikin yllättävän nopea, hauska peli. Olen monet kerrat miettinyt, että pitäisiköhän tehdä noista meidän peleistä jonkinlaista esittelyä nettiin. Niitä on nimittäin muutamia.

      blogiin1

      … arkiaamua ihastuttivat pikkuiset jalat, jotka julistivat jotain tärkeää…

      blogiin2

      … kirjastoon reissasi kolme rakasta isoimman jäädessä lukemaan kokeisiin…

      blogiin3

      … Poika jämähti jo kirjastonulkopuolelle lukemaan Srat wars lego -kirjaa…

      blogiin4

      … ratsastusta torstai-illassa…

      blogiin5

       

      Pääsiäinen

      Pääsiäinen ja Riihimäen pääsiäiskaupunki. Tämä onkin ensimmäinen pääsiäinen, jolloin olemme kotona. Ja hyvin pitkälle siksi, että päätimme jäädä katsomaan mikä tämä tällainen pääsiäiskaupunki oikein on. Torstaina julistin pääsiäisen Perheajaksi ja Työvapaaksi. Tänään suunnataan pääsiäiskaupunkiin.

       

      Mutta sitten… Siitä palautteesta…

      Miksi Heinähattu ja Vilttitossu?

      Minulta on kysytty monet kerrat, että miksi kutsun tyttäriäni Heinähatuksi ja Vilttitossuksi. Osa tuntuu ajattelevan, että minun kirjailijana pitäisi olla keksinyt jotain ihan omaa. Heinähatun ja Vilttitossun historia on kuitenkin hyvin pitkä.

      Kirjoitin nettipäiväkirjaa eräällä keskustelufoorumilla vuodesta 2005. Tytöt olivat siis silloin 2- ja 4-vuotiaat. Heille luettiin paljon Heinähattua ja Vilttitossua ja yllättävää kyllä, nämä satuhahmot täsmäsivät yllättävän hyvin meidän tyttöihin. Niinpä aloin kutsua tyttöjä blogissa Heinähatuksi ja Vilttitossuksi, kun en halunnut käyttää oikeita nimiä.

      2006 huomasin olevani raskaana. Tuota kolmatta lasta oli yritetty pitkään. Tällöin menin aavistuksen solmuun Heinähattu ja Vilttitossu-ajatuksen kanssa. En uskonut, että meille ikinä tulisi poikaa, mutta Heinähatulla ja Vilttitossullahan on pikkuveli, joka tosin seikkailee kirjoissa hyvin vähän ja pääasiassa nimellä Poika, vaikka oikeakin nimi hänellä tietysti on.

      Mutta elämä yllätti taas. Me saimme pojan. Ja niinpä hänestä tuli luontainen jatkumo Heinähatulle ja Vilttitossulle. Poika.

      Ja tämän postauksen myötä:
      HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!


      by minttis with no comments yet
    • Jan 26thMaailman paras perhe

      Kirjoitti: minttis

      Enemmän tai vähemmän kaaottinen viikko takana. Tai vaihtoehtoisesti ihan perusviikko. Sellainen, jolloin joka aamu jotain on hukassa tai todetaan, että eskarilaisen uimakoulu on unohtunut (äkkiä päälle ja kouluun!). Sellainen, jolloin kiire täyttää päivät, kahdella perheen aikuisista on koulua, eskarilaisen kaverin synttärikorttiin tulee laitettua väärä nimi, yksi ilta menee leikatessa kuudesluokkalaisten aamunavausta ja… ja… ja… Ymmi voisi nyt kyllä ruveta mulle muutamaksi lisätunniksi vuorokauteen.

      Sunnuntaiaamu. Juu. Minun bloggauspäiväni oli eilen. Kirjoitan kuitenkin vasta tänään, koska bloggaamisen ohi ajoi eilen koulu, tyttöjen kanssa ompelu ja perheilta Putouksen merkeissä. Ei, ei jaksa stressata. Tässä on hyvä.

      Sunnuntaiaamu, jolloin noustessa on vastassa pörröpäinen kymmenvuotias pitkässä yöpaidassaan. Näky on jo itsessään niin hellyttävä, että haluan vain halata tyttöä. Pitkään. Ennen kuin ehdin, tyttö tuumaa: Äiti, musta meillä on maailman paras perhe.
      Niin on mustakin, vastaan ja pyyhin silmäkulmia.

      Tytön sanojen myötä päätin sysätä kaaottisuuden, kiireen ja mieltä painavat asiat pois tästä postauksesta ja kirjoittaa niistä hyvistä asioista, joita tähän viikkoon on mahtunut.

      #1. Pulkkailu/lumilautailuretki kolmen vanhimman lapsen ja yhden lainatun kanssa. Lumilauta on melkein kuin uusi yksipyöräinen <3.

      #2. Peltoreissu Mörön kanssa. Itsellekin tuli hiki, kun ohjasti pulkassa perässään lapsia vetävää Mörköä peltotiellä. Kaikki saivat ulkoilua, liikuntaa ja hyvää mieltä.

      #3. Akrylimaalit <3. Sain torstaina viimein testattua noita joululahjaksi saamiani maaleja. Taidan yhä edelleenkin suosia kyniä, mutta hauskaa oli. Sain maalaamisseuraa tytöistä ja iltapäivä hujahti mukavasti.

      #4. Wii U ja liikunta. Perjantaina tuli testattua vanhoja liikuntapelejä Joulupukin tuomalla Wii U:lla. Tuli hiki ja hymy.

      #5. Takkatuli. Taas. Anteeksi. En osaa olla kehumatta tätä kerta toisensa jälkeen. Kiitos kovien pakkasten, on takkaa lämmitetty paljon. Nautittu palavan puun rätinästä ja tuoksusta. Takan lämmöstä ja kuvioista, joita hiillos muodostaa.

      #6. Koulu. Tietokirjoittaminen alkoi perjantaina. Saimme joukkoomme uuden kirjoittajan. Vietimme hauskoja hetkiä yhdessä ja opimme varmasti uutta. Kyllä nuo lähiopetuskerrat vain kummasti piristävät mieltä. Olo oli lauantaina kotiin ajellessa taas suurinpiirtein uudesti syntynyt.

      #7. Ompelu. Vihdoin ja viimein pääsimme tyttöjen kanssa ompelemaan. Heinähattu ompeli kepparia, Vilttitossu Barbielle vaatteita ja minä Hukkikselle myssyn. Siitä tulikin valtakunnan ykköstöheltäjän virallinen töhellysmyssy. Kepparin teko jatkuu luultavimmin tänään.

      #8. Putous. Se on täällä taas. Lauantai-ilta, joka kerää perheen yhteen. Nauru ja lämmin olo. Ja herkut.

      #9. Ai niin. Meinasi unohtua se aamunavaus. Keskiviikkona Heinähattu tuli koulusta ja ilmoitti, että hänellä on luokan aamunavaus muistitikulla ja se tarvitsisi editoida. Vietimme mukavan illan Heinähatun kanssa leikaten, lisäten efektejä ja tekstejä ja Heinähatun valitessa musiikkeja. Paitsi, että saimme mukavan hetken kahdestaan, saimme koululta runsaasti kehuja ja yllättäen opettaja muisti perhettämme pienellä kiitoksella.

      #10. Kehutaan nyt vielä. Vilttitossun luokan kirja alkaa olla loppuunmyyty, TAAS. 400 myytyä kirjaa. Kirjaa saa kyllä halutessaan tilata esimerkiksi Suomalaiselta kirjakaupalta.

      Tällaista tällä viikolla ja positiivisella vireellä uuteen…

      Hymyä ja hyvää mieltä kaikille!
      mio3


      by minttis with 2 comments
    • Jan 24thTyö mietteitä

      Tällä viikolla on vaan keskitytty työntekoon. Pieniä ihmisiä on paljon meillä hoidossa. Olen ehkä ikävää hoitohenkilökuntaa, koska mielestäni varsinkin alle kaksi vuotiaan paikka on kotona oman vanhemman kanssa, ei hoidossa. Harva tätä kai sanookaan ääneen, mutta minä sanon. “Pakko mennä töihin kun just ostettiin uus asunto” on tosi usein kuultu syy miksi alle yksi vuotias tai juuri sen vuoden täyttänyt tuodaan hoitoon. Pitääkö se asunto juuri silloin ostaa kun pieni on vielä pieni. Minun mielestäni töitä kyllä ehtii tehdä ihan sinne hautaan asti vaikka, mutta lapsi on vain kerran pieni, sitä aikaa ei koskaan saa takaisin. Priorisointi on se mitä ihmisten pitäisi tehdä, mitkä asiat ovat tärkeitä tällä hetkellä, onko se yhdessä olo oman lapsen kanssa vai uusi asunto/auto/lomamatka.

      Tällaiset asiat mietityttävät meitä hoitajia, ainakin minun työpaikassani. Mielelläni kuulen mielipiteitä muiltakin lastenhoitajilta.

      Tietenkin on perheitä, joissa lapsen todella on parempi olla siellä hoidossa osa päivästä, eikä kotona, ehkä siellä hoidossa onkin paremmin asiat kuin kotona. Näitäkin on tässä uran aikana tullut vastaan. Sellaista tilannetta ei toki toivo yhdellekään lapselle ja äitinä se koskettaa aina ja syvältä.

      Joinain päivinä oma työ on myös raskasta. Huomaan, että monilla ihmisillä on väärä kuva meidän työstämme. Kuvitellaan, että lapset leikkivät keskenään ja me hoitajat istumme rupatellen ja kahvia ryystäen, sohvalla koko päivän. Näin ei todellakaan ole, olisikin edes joinain päivinä, voisi olla mukavaa vaihtelua välillä:D Meidän työmme ei suinkaan ole vaan lapsista huolehtiminen, vaikka se päätehtävä onkin. Me täytämme papereita, suunnittelemme toimintaa useiksi kuukausiksi eteenpäin, mietimme mitä kivaa ja kehittävää saisimme määrärahoilla hankittua lapsille, istumme palavereissa, konsultoimme eri tahoja. Eikä toki unohdeta niitä ihania juhlia, joita pääsemme järjestämään muutaman kerran vuodessa. Kiitosta emme juurikaan saa muilta kuin lapsilta, ihana halaus hoitotädille, hymy ja silmänisku, hipaisu käsivarteen, niillä jaksaa hoitotäti taas tämänkin viikon.

      Juttelimme lasten kanssa siitä millainen on hyvä ystävä ja kuka on sinun paras ystäväsi hoidossa. Kun tuli pikkumiehen ( 2v.) vuoro vastata kysymykseen “Kuka on sinun paras ystäväsi hoidossa?” hän mietti vähän aikaa ja vastasi “Outi”, arvatkaa suliko tämän hoitotädin sydän, siinä se oli, syy tehdä tätä työtä, antaa rakkautta, asettaa rajoja ja muistaa halailla usein näitä ihania lapsia.

      IMG_8619

       


      by Outi with no comments yet
    • Nov 16thArki on Hukassa ja täyspäiväisen kirjoittamisen kaipaus

      Kirjoitan tätä keskiviikkona. Lauantai, joka on minun bloggauspäiväni, on samalla taas myös koulupäivä. Viimeksi bloggaaminen jäi koulupäivän jälkeiseen aikaan ja yritän parhaani mukaan välttyä tekemästä tuota virhettä uudelleen. Samalla tämä tuntuu jotenkin oikein hyvältä hetkeltä kirjoittaa. Tuntuu siltä, että tänään syntyy tekstiä juuri siitä mistä tässä blogissa halusinkin kirjoittaa.

      Arkinen aamu

      Aamu oli ja meni. Samalla kiva tekemisen meininki ja pieni kiire. Nousin vähän ennen seitsemää. Vein avomiehen asemalle ja palasin kotiin herättämään Vilttitossua (Heinähattu ja Poika olivatkin heränneet jo itsekseen). Keitin aamupuuron, täytin tiski- ja pyykkikoneet ja kipaisin suihkuun. Yritin vielä sytyttää tulta takkaan, mutta se mokoma ei suostunut syttymään. Päätin jättää asian iltapäivään. Pieni stressipeikko meinasi iskeä, kun Poika toteaa eteisessä: Nää on märät, ja tarjoaa minulle hanskojaan. Joo. Onhan sillä vaikka kuinka monet varahanskat, mutta MISSÄ NE ON? Löydän varahanskat, ja toisetkin ja saan ajettua Pojan eskariin. Jossain kohtaa Heinähattu soittaa: Mun eväät jäi. Lupaan viedä ne koululle.

      hukkis

       

      [Hukkis on vähintään yhtä aamu-uninen kuin äitinsä]

      Palaan kotiin. Syötän Hukkiksen, puen miettien, että mihin hittoon on laitettu Hukkiksen syyshaalari. Siis se, jonka pitäisi kestää kosteuttakin. En löydä ja Hukkis lähtee kerhoon Tinttu-loharissaan.

      hukkis2

       

      [Hukkiksen 1v kuva]

      Lähden kerhoon. Tänään on viimein Se Päivä. Olen Hukkista odottaessa vannonut ja vakuuttanut, että alan käydä seurakunnan perhekerhossa, kunhan Hukkis syntyy, mutta en ole saanut aikaiseksi. Olen liian aamu-uninen ja lisäksi avomies on tehnyt sen, etten niin kaipaa enää seuraakaan. Löydän kerhopaikan, mutta pysäköinti tuottaa pieniä ongelmia. Lopulta keksin parkkeerata auton vähän matkan päähän ja niinpä Hukkis olkapäillä kävelen kerhoon.

      Kerho menee kivasti. Hukkis vierastaa alkuunsa, mutta innostuu lopulta kulkemaan pitkin kerhotilaa. Minä juttelen erään ystävän kanssa. Kesken kerhon saan päähäni pistää toiselle Ystävälle tekstarin: ”Keitätkö mulle teetä n. 11.30”. Ystävä lupaa. Ei tarvitse mennä kotiin ennen kuin pääsee hakemaan Pojan eskarista.

      Jossain vaiheessa huokaan: Peruspäivä. Peruspäivä pari vuotta sitten. Sen jälkeen jotain meni sekaisin.

      Ensin upposin töihin ja etäsuhteen ikävään. Kun Rakas oli 250km:n päässä, jatkuva chattiyhteys tuntui yhdeltä elämän tärkeimmistä asioista. Siinä tuli synnytettyä facebook-viestiketju, joka saattaisi hyvinkin yltää tuon 250km ja takaisin. Tuli tehtyä töitä, töitä ja töitä. Asuttua työhuoneessa.

      Sitten Rakas muutti Kotiin. Rakas perusti toiminimen ja nyt meillä on yhteinen työhuone. Olemme menneet ääripäästä toiseen. 1,5 vuotta meillä oli vain chattiyhteys, nyt olemme melkein 24/7 yhdessä, samassa talossa, samassa huoneessa, samassa elämässä.

      Minusta tuntuu, että tuon muuton jälkeen arki hakee yhä uomaansa. Jotenkin ei vain osaa olla. Myönnän olevani jossain määrin läheisriippuvainen. Jos ei saa tiettyä huomiota/läheisyyttä, on kurja olla. Minusta tuntuu, että paikkaamme yhäkin jossain määrin sitä ikävää, joka vuoden etäsuhteen aikana syntyi. Aamut ja aamupäivät ovat muuttuneet. Minä olen aamu-uninen. Eteenkin näin pimeään vuodenaikaan herääminen on aika tuskaa. Sanoin jo viimeksi, että avomies armahtaa aika hyvin minua tässä. Monena aamuna heräilen vasta, kun Poika on lähdössä eskariin. Aamupäivällä, jos ei ole ihan kamalan kiireisiä koulu-/työjuttuja kummallakaan, me hoidamme monesti Meidän Suhdetta avomiehen kanssa. Tulee katsottua Meidän ohjelmia pois digiboksilta, oltua lähekkäin, juteltua. Aikaa, kun olemme lähestulkoon vain me. Me ja meidän yksi lapsi.

      En sano, että tässä tavassa toimia olisi varsinaisesti mitään pahaa. Joskus on epäilemättä ihan hyvä ottaa sitä Meidän Aikaa. Minusta tosiaan tuntuu, että me todellakin Tarvitsemme sitä. Silti välillä tuntuu siltä, että elämä kaipaisi selkeämpää rytmiä ja joskus kaipaan näitä Tekemisenmeininki-aamuja. Sitä tunnetta, kun yhdeksältä aamulla voi todeta, että vitsi mä olen tänään ollut reipas.

      Lisäksi jouduin tänä aamuna toteamaan, että epäsäännöllisyys näkyy siinä miten hukassa palikat ovat. Melkein jo viestittelin avomiehelle, että oliko se Heinähatun sähly tänään vai huomenna, kun huomasin, että maila roikkuu eteisen naulakossa. En sitten viestinyt. Päätin, että kaipa tyttö olisi muistanut, jos se olisi tänään.

      Äiti, kirjoittaja vai äiti ja kirjoittaja

      Toinen asia, jota olen tällä viikolla taas miettinyt, on ainainen tuska äitiyden ja työn yhdistämisestä ja tunteesta, ettei ikinä pysty hoitamaan molempia tarpeeksi hyvin.

      Alun perin mulla oli olemassa se kaunis ajatus, että tekemällä töitä kotona, saisin yhdistettyä kaksi itselleni tärkeää asiaa. Saisin kirjoittaa ja lapsille olisi aina aikuinen saatavilla. Nyt olen toteuttanut tätä enemmän tai vähemmän tosissani 12 vuoden ajan. Ensimmäisinä vuosina töiden tekeminen oli aika mitätöntä – oikeastaan tuntuu, että todelliseen vauhtiin pääsin vasta neljä-viisi vuotta sitten.

      Nyt pää on täynnä ajatuksia, joita haluaisi TEHDÄ. Siellä on kirjoittamista, kuvittamista ja vähän muutakin. Toinen toistaan hienompia tai oudompia vaihtoehtoja. Oma toiminimi pitäisi pistää pystyyn ihan noita kirjoitusjuttuja varten, mutta päässä muhii myös useampi ihan mahdollinen muu juttu, joita voisi toteuttaa oman yrityksen alla. Kun vaan olisi sitä AIKAA.

      Ajoittain huomaan tuskastuvani siihen häiriöiden, keskeytysten ja pakollisten juttujen sekamelskaan, joka vyöryy ylitseni kotona. Viime päivinä olen löytänyt itseni miettimästä, että niin se minunkin äitini teki 9-18 työpäivää omassa liikkeessä ja silti koti tuli hoidettua ja minäkin pärjäsin. Ajoittain kodin ulkopuolinen työhuone kuulostaisi aika houkuttelevalta ajatukselta.

      Välillä yritän löytää kirjoittamiseen tietyn rytmin. Ajattelen, että jos kirjoittelen neljään asti ja sen jälkeen keskityn kotiin ja perheeseen. Vaan ei se mene niin. Pienimmän kanssa päivää voi vielä suunnitella, mutta kun kolme isointa tulee kotiin, alkaa loputon sattumusten sarja, jossa äitiä tarvitaan X-kertaa, halusi äiti sitten kirjoittaa tai ei.

      Juuri tällä hetkellä en kuitenkaan näe muita vaihtoehtoja elää tätä elämää. Hukkis on vielä niin pieni, etten edes halua laittaa häntä hoitoon ja kodin ulkopuolinen työ tarkoittaisi sitä, että Hukkiksen lisäksi Poika tarvitsisi iltapäiväkerhopaikan. Jatkamme siis näin. Ehkä täyspäivänen töiden tekeminen on jossain tuolla tulevaisuudessa.
      Mutta sitten Pikku-Hukka heräsi ja minä lähden syöttämään häntä. Ensi viikkoon!

       

      Onko lääkitys kohdallaan?
      No ei ole! ;) Kävin perjantaina psykiatrian polilla lääkärissä. Tämä oli toinen kerta tuolla ihanalla ranskalaissyntyisellä lääkärillä, joka on hurmannut minut täysin. Jotain lääkäristä kertoo se, että olen vuosia ollut hyvin lääkevastainen ja uskonut, että minun lääkekokeiluni on kokeiltu, mutta kuinkas sitten kävikään? Tänään lähdin lääkäristä kourassani resepti ja kauhunsekainen halu testata mitä tästä tulee.

      Uusi lääke on hyvin eri tyyppinen kuin aikaisemmat lääkkeet, joita olen syönyt. Kyseessä ei ole varsinainen masennuslääke vaan ihan muuhun suunniteltu lääke, jonka on todettu poistavan masennusjaksoja. Tästä syystä päätin lähteä koittamaan. Josko tästä vaikka viimein löytyisi se juttu, josta on apua. Lääkäri kyllä nosti samalla esille ajatuksen, että jos lääkkeet eivät auta niin sitten vika voi olla jossain ihan muualla… Joku muu juttu elimistössä on *rikki*. Vähän tyhmä olo. Montako vuotta olen kulkenut masennusleiman kanssa. Entä jos se ei olekaan sitä?

      Lääkkeestä käytiin tosi pitkät keskustelut lääkärin kanssa. Lääkkeen sivuvaikutuksista löytyy kaksi aika isoa juttua. Toisaalta lääke aiheuttaa ilmeisesti kohtuullisen monille allergista reaktiota, joka voi olla jopa hengenvaarallinen ja toisaalta lääke aiheuttaa itsetuhoisuutta. Eteenkin tosta jälkimmäisestä olen huolissani, koska mulla on kiitos tätä lajia ollut omasta takaa ihan riittävästi.

      No pitää vain toivoa, että lääke auttaa eikä aiheuta mitään elämää suurempia ongelmia. Aika pienillä annoksilla kuitenkin aloitellaan ja hitaasti nostetaan annosta.


      by minttis with no comments yet

      Good Old Fashioned Hand Written Code by Eric J. Schwarz

        Seitsemän tarinaa arjestakulje mun kanssani tämä vuosi…

      • Inkeri
      • Malla
      • MeAn
      • minttis
      • Outi
      • Saphira
      • Sinead