Mar 8thMä olen vain viidesosa ja se ahdistaa

Kirjoitti: minttis

Taas kerran huomaan tuskastuvani siihen, etten pysty olemaan 100% sitä mitä haluaisin. Huomaan, etten ole oikein tyytyväinen siihen miten elämä ja päivät kuluvat.

Heräsin kai miettimään näitä tänään kirjoittamisen aineopinnoissa, kun eräs opiskelukavereista esitteli ideaansa tekstikokoelmasta, joka kertoisi “merkityksettömistä elämistä”. Sanoin, että tästä herää hyvä kysymys siitä mikä tekee elämästä merkityksellistä?

Kirjoituskurssilla yleensäkin iskee sellainen olo, että milloin mä ehdin tätä kaikkea? Sitä istuu fiksujen ihmisten keskellä ja kuuntelee koko ajan ympärillä lenteleviä katsottujen elokuvien ja luettujen kirjojen nimiä, tarinoita eletystä elämästä, käydyistä paikoista. Yksi sanoo kirjoittavansa 5-10 liuskaa päivittäin. Tulee väkisinkin tyhmä olo. Ehdin ihan liian harvoin lukea. Kirjoittaminen on tällä viikolla jäänyt taas ihan muiden asioiden jalkoihin. Tai olenhan minä kirjoittanut – kirjoittamisen opintojen tekstikokoelman suunnitelmaa, synopsista ja tekstinäytettä. Tämän ohessa olen tosin löytänyt Jaaronista aivan uusia puolia ja uskon sen helpottavan kummasti Jaaronin pariin paluuta.

Tuskailen. Miten paljon haluaisinkaan tehdä asioita. Miten paljon olisikaan sellaisia juttuja, joiden kanssa en haluaisi odottaa johonkin hamaan tulevaisuuteen, jolloin lapset ovat isoja. Mutta aika ei vain riitä.

Sama tuskastuminen iskee äitiyden kanssa. Tajuan asettavani itselleni liian korkeat vaatimukset, mutta… Silti haluaisin olla 100% äiti. En ole. Aikaani vie lasten lisäksi vähintääkin se kirjoittaminen, kaksi miestä, neljä koiraa ja koti. Mietin pitäisikö tehdä ensi viikolle jonkinlaisia tavoitteita. En tiedä ovatko ne hyvä vai huono asia. Voisi syntyä jotain onnistumisenelämyksiä tai vaihtoehtoisesti totaalisen epäonnistumisen. Ja kun koskaan ei voi tietää. Aina voi tulla jotain, joka sotkee pakan täysin. Niin kävi tälläkin viikolla heti maanantaina.

Elettyä elämää kuluneelta viikolta

Maanantaina kävin lääkärissä jumalattoman pääkivun vuoksi. Sain diagnoosiksi otsaonteloiden tulehduksen ja antibiootit kouraan. Koko viikko on mennyt enemmän tai vähemmän puolitehoilla. On ollut vahvat kipulääkkeet (en olisi ikinä uskonut, että se voi sattua näin pahoin!) ja ne ovat ilmeisesti vieneet sen viimeisimmänkin vedon pois. Silmät eivät ole meinanneet pysyä auki.

Keskiviikkona Hukka oli Keuruulla. Vähän erilainen päivä, mutta mukava.

Torstaina kävimme mummia katsomassa Helsingissä. Mummilla oli vähän ongelmia tietokoneen kanssa ja kävimme niitä ratkomassa. Nyt mummi pääsee taas facebookiin!

Eilinen ja tämä päivä on taas mennyt osittain koulussa. Ihanaa nähdä muita kirjoittajia ja olen taas aivan hurmaantunut siitä, että olen saanut kuunnella muiden ideoita. Hienoja, hienoja ideoita. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä niistä kehkeytyy. Kuukauden päästä onkin seuraava koulukerta. Siihen mennessä pitäisi kirjoittaa omaa työtä aika paljon eteenpäin.