Mean Sunnuntai 9.2.2014
Olimme lauantaina avokin kanssa 8km patikoinnilla. Lämmiteltiin trangialla kotona tehtyä siskonmakkarasoppaa ja kuivateltiin nuotiolla. Keli oli sateinen, ei kovin kylmä. Oli rauhallista. Ei taida tuollaiset patikointi ilmat saada niin hyvin ihmisiä liikkeelle, toisin kuin ne päivät jolloin aurinko paistaa ja on pikkupakkanen ja hanget loistaa valkeuttaan. Hyvä niin, sillä jos metsän rauhaan lähtee, ei sitä todellakaan kaipaa ihmisvilinää ja tupaten täynnä olevia nuotiopaikkoja. Parasta on kun saa olla ihan kahden. Lasten kanssa tehtävät reissut on sitten asia erikseen.
Rakastan tulta, toisaalta myös pelkään sitä. Voisin tuijottaa nuotiota ikuisuuksia, samoin kohoa ongella ollessa. Nuo kaksi asiaa veden lisäksi saavat rauhattomuuteni laantumaan. Ns. sisälläni oleva keskittymiskyvytön, rauhaton, lapsenomainen otus rauhoittuu, pysähtyy. <3 Sitä tarvitsen enemmän, irrottautumista kiireestä, keskittymistä oleelliseen, elämään.
Olen usein ottanut kuvia nuotiosta, tulesta. Tällä kertaa tuli tällainen;
Sanotaan, että feenikslintu tulee aina kun apua kipeimmin tarvitsee ja että feeniksin kyyneleet parantavat jopa kuolemasta.
Feeniks on myös jälleensyntymisen, kuolemattomuuden symboli.
Olikohan tämä joku merkki?
Uskon niin, haluan uskoa.
p.s Perusviikko. Arki pyörii radallaan. Töitä, näytön suorittamista (taas!), lapsia, ruokaa, siivousta, kutomista, Pako-sarjan katsomista.. Ja niin paras ystäväni sai esikoisensa. <3 Olen niin onnellinen heidän puolestaan. (Ja joku pieni osa minussa tunsi samalla haikeutta, (kateutta?), tulenkohan koskaan itse enää kokemaan sitä, pientä omaa vastasyntynyttä sylissäni..)
This entry was posted in MeAn by Mean with no comments yet
Leave a Reply