Feb 2ndKännykkäpaasto ja iltapäiväulkoilua

Eilinen päivä oli malliesimerkki siitä miten asiat eivät aina mene niin kuin suunniteltiin. Minun oli kai tarkoitus siivota, tehdä talven ensimmäiset lumityöt ja kirjoittaa.

Ei se mennyt ihan niin… Aamulla keksin asian, joka alkoi huolestuttaa. Alkuun sanoin, että soitan asiasta lääkäriin maanantaina, mutta lopulta se vaivasi niin, että soitin päivystykseen. Puhelu venyi ja venyi. Mies kyseli. Kyseli ja kyseli vielä vähän lisää. Kuvittelin hänen punnitsevan ajatustani, epäilyäni liittyen lääkkeeseeni. Sitten se tuli. Yksi elämän mahdollisen taitekohdan kysymyksiä: – Onko lähisuvussa XXX-tapauksia? Taas kerran selitän jollekin, etten oikeastaan tiedä. Äiti itki usein kuinka sairas oli ja miten paljon oli lääkkeitä, mutta ei hän juurikaan puhunut todellisia tietoja sairauksistaan. Mies puhelimessa kehoittaa lähtemään päivystykseen: – Kyllä sun oireet nyt kovin tältä kuulostaa. Pitää mennä tutkittavaksi nyt, ei voi odottaa maanantaihin.

Seuraavaksi soitan isälle, joka kaivaa äidin kuolinsyypapereita. Lääkelistasta yritämme tulkita sairauksia ja oireita, joita äidillä on ollut. Ehkä myös niitä, jotka on laitettu muun sairauden tai elämäntapojen piikkiin. Kaivan perustiedot XXX:stä. Löydän itseni siinä määrin hyvin, että päivystyksen odotushuoneessa itkettää. Luen netistä diagnoosin saaneiden ajatuksia sairaudesta. Ne näyttävät lohduttomilta. Yritän ajatella, että ei minun elämäni muutu diagnoosista mihinkään. Jos minulla on XXX pahimmat kohtaukset puuttuvat ainakin toistaiseksi, niin miksi ne alkaisivat diagnoosistakaan? Elämä muuttuu sen verran, että ympärillä varaudutaan pahimpaan. Meillä opetellaan piikittämään ja lähisairaalat tulevat kuulumaan niihin sairaaloihin, joissa on valmius hoitaa XXX-potilasta.

Lääkäri ei allekirjoita XXX:a. Hän haluaa sulkea perusjutut ja lääkkeiden vaikutuksen pois. Otetaan verikokeet ja… Lopuksi lääkäri sanoo sen mitä puhelimessa jo arveltiin: Mun täytyy nyt laittaa sut XXX-epäillyllä eteenpäin. Tutkimuksia ei tehdä päivystyksessä. Jos olo huononee, täytyy soittaa ambulanssi.

Noh… Tiedän mitä teen ensi viikolla.

Johtuen eilisen kaaottisuudesta (ja perheillasta pizzan tekemisen, pulkkailun, lumilautailun ja Putouksen merkeissä), bloggaaminen myöhästyi ja tänään tajusinkin, et heeei! On jo helmikuun toinen päivä. Helmikuun, jolle mulla piti olla ihan ihkauudet tavoitteet.

Kännykkään on kirjattu kaksi asiaa:
- Iltapäiväulkoilu
- Kännykkäpaasto

Iltapäiväulkoilu lienee yksinkertainen selittää. Tahdon imeä itseeni lisääntyvää valoa ja talvipakkasen kirpeää ilmaa. Tahdon päästä ulos muutakin kuin koirien kanssa iltapimeällä. Tahdon kävellä, hiihtää, pulkkailla ja luistella lasten kanssa. Tahdon elää.

Mutta miten se kännykkäpaasto? Siitä puhuu nyt ihminen, joka kirjoittaa tätä käteen kiinni kasvaneella iPhonella. Itseasiassa haluaisin päättää tämän yrityksen kuun lopussa viikon koko perheen tv-, pelikonsoli-, tietokone- ja kännykieltoon, mutta tässä työtilanteessa se ei kyllä onnistu. Ehkä huhtikuussa?

Kännykkäpaastossa kyse on siis enemmänkin vähentämisestä, käytön järkeistämisestä kuin käyttökiellosta. Yritin tähän lyhyesti koota ajatuksiani ja tavoitteita.

1) Haluaisin oppia viettämään tyhjiä hetkiä päivästä ilman facea/pelejä/uutisten lukemista.

2) Haluan oppia olemaan läsnä. Aika muiden ihmisten kanssa on aikaa muiden kanssa.

Myönnän, että olen ihminen, joka tykkää tarkistaa kaikenlaista nippelitietoa Googlesta. Jatkossa yritän miettiä tarvitseeko tämä TODELLA tarkistaa NYT kesken tämän keskustelun/tv-ohjelman.

3) Pelit. Pistetään pannaan kuukaudeksi. Poikkeuksena sosiaalinen pelaaminen. Ei ole pakko levittää Menolipun lautaa voidakseni pelata Mellin, Arin tai Kimin kanssa.

4) Facen jatkuva tarkkailu pitää loppua. Ennemmin sitten sitä oikeaa viestien kirjoittelua valittujen ihmisten kanssa.

5) Uutiset. 1-2 lukukertaa täytyy riittää päivään. Sama pätee säätietoihin. Nykyisin noilla uutisillakin tulee täytettyä tyhjiä hetkiä ihan liikaa.

Pari asiaa hakee vielä lievää määrittelyä:

1) Facen päivitys/kuvien lataus. Öh. Kuvien lataaminen faceen nyt on tärkeää… Eikö olekin?

2) Bloggaus/blogien lukeminen. Jos on tilanne (kuten nyt autossa), jolloin bloggaamiselle on luonteva aika, mutta kännykkä on ainoa käytössä oleva väline, se on sallittua.

Ja sitten… Yhdestä jutusta en tingi. Otan jatkossakin iPhonen sänkyyn yhtä tarkoitusta varten. En vie sänkyyn 1300 sivuista järkälettä, vien puhelimen.