Totaalinen inspiraatiopuutos kirjoittamiseen
SINEAD
Milloin lie olen viimeksi kirjoittanut… 3vk sitten, vai olisikohan jo kuukausi. Pahoitteluni, mutta ei vaan ole ollut minkäänlaista inspiraatiota ja intoa kirjoittaa, eikä oikein mitään sanomistakaan. Tuntuu että mun elämä on kuitenkin niin tavallista ja tylsää, että mitä se ketään kiinnostaa. Poneista en jaksa höpistä aina ja muuten meidän arki kulkee samaa rataa päivästä toiseen. Kevään tulo ja maailman valaistuminen on myös saaneet minut intoutumaan taas enemmän ulkoilusta ja kaikesta harrastamisesta, tuntuu ettei koneellakaan ehdi istumaan. Töissä on ollut niin huisketta, että työaikaa ei ole bloggailuun liiennyt.
Jotain pientä kuulumista voisi toki kirjoittaa… Viime viikolla oli isompi lapsi hiihtolomalla sukulaisissa, mutta pienempi joutui tyytymään varahoitoon, kun ei meillä vanhemmilla ollut lomaa. Koululaista viskottiin sukulaiselta toiselle, ympäri suomen. Onneksi lapsi tuntui tykkäävän ja oli kuulemma kivaa reissata. Pienempi riemastui veljen paluusta niin, että hyppeli innoissaan pitkin kämppää ja liukastui maalatulla lattialla. Valitettavasti lasten puinen tuoli osui matkan varrelle, ja siihen jysähti leuka edellä. Iso vekki, hirveä huuto ja paljon verta. Siinäpä se menikin perjantai-ilta, kun päivystykseen ajeltiin 60km päähän ja takaisin. Leuka paikattiin ja taas mentiin. Ensimmäistä kertaa meillä sattui tuommoinen ihan kunnon haaveri, aiemmin ei ole päivystykseen tarvinnut kiiruhtaa noin nopsaan.
Ponit on taas sairaslomalla, kun niille on kyllä sattunut haaveria haaverin perään, on haavaa kainalossa, kintereessä ja ties missä. Samoin venähtänyttä jalkaa, lentänyttä kenkää ja haljennutta kaviota ihan riittämiin. Nyt odotellaan taas kengittäjää, joka vasta kävi muutama viikko sitten.
Pahoitteluni blogihiljaisuudesta, koitan parantaa tapani. Edelleen kaipailisin vinkkejä siitä, mitä haluatte kuulla. En ole tainnut koskaan saada yhtään ainoaa kommenttia, niin sekään ei hirveästi motivoi kirjoittamaan. Tuntuu ettei kukaan näitä kuitenkaan lue =D
by Sinead with 1 commentOho, taas keskiviikko!
SINEAD
Meinasi mennä kirjoitusvuoro taas ihan ohi. Viime viikko meni pojan sairastaessa ja siskonsa aloitti sitten sunnuntaiyönä. Eilen näytti jo, että tyttö paranee, mutta viime yönä alkoivat hengitysvaikeudet ja tänään nousi kuume uudelleen. Lääkäri totesi, että keuhkoissa rohisee ja toinen korva on tulehtunut. Antibioottikuuri saatiin ja loppuviikkokin menee kotosalla. Me on miehen kanssa jaettu hoitovuoroja miten on vaan kyetty, välillä toinen käynyt aamun töissä ja toinen illan, ja muuten oltu vuoronperään kotona. Pää on ihan sekaisin päivistä ja kalenteri täynnä siirtoja ja muutoksia, ei perässä meinaa enää pysyä. Toivottavasti ei enempää tulisi nyt sairasteluita… Mahatautia pelkään, se kun jyllää jo koululla ja hoitopaikoissa, ajan kysymys vaan koska sekin iskee. Viime talvena kaatoi kaikki muut paitsi minut, joka sitten hoidin, siivosin ja pesin pyykkiä aamusta iltaan.
Koti alkaa vihdoin näyttää, ja ennen kaikkea tuntua, kodilta. Paljon on oltu lasten kanssa keskenämme, kun mies on reissannut nyt kolmatta viikkoa putkeen; onneksi vaan muutaman päivän reissuja, niin olen minäkin välillä ehtinyt töihin sairastelujen lomassa. Pomo alkaa jo varmaan kohta hermostua, kun harva se päivä soittelen olevani jossain muaalla kun missä pitäisi. Aina yhtä kestämätön tilanne, kun kotona ollessa stressaa tekemättömät työt ja töissä ollessa stressaa kotona oleva sairas lapsi ja sen hoitojen järkkääminen.
Ensimmäinen viikko kotona…
SINEAD
Ei oo menny ihan niin kuin Strömsössä… Ekaan viikkoon on mahtunut kolme iltaa täyttä työtä viemäriputkien kanssa, kun niihin oli sitten aikoinaan jäänyt tavaraa, ja se on sinne kivettynyt. Irtoilee nyt paloina ja tukkii putket, kun on käytetty lämmintä vettä ja pesuaineita pyykkikoneessa ja astianpesukoneessa. On sitten rassattu, liotettu ja pesty kivettynyttä/jäätynyttä sitä itseään putkista ja kellarin lattiasta, jonne vedet ehti tulvia. Nyt on pakko antaa periksi ja hommata apua paikalle… Ei paljon innosta ajatella miten iso lasku tuostakin tulee =/ ilmeisesti vielä kyseessä voi olla niinkin ikävä ongelma, että koko viemäristö on jäässä, johtuen tästä omituisesta talvesta. Pitkä ja märkä syksy jätti maaperän likomäräksi, lunta ei ole juurikaan ja nyt tuli kunnon pakkaset. Routa on mennyt hetkessä todella syvälle, ja jäätänyt kaiken mennessään. Se ettei putkisto pysy auki kolmesta avaamiskerrasta huolimatta, kertoisi juuri jäätymisestä. Ja sehän on sitten ikävämpi juttu, kun siihen ei auta oikein mikään muu kun koko pihan avaaminen ja putkien eristäminen.
Lämpötilaan on pitänyt vähän totutella. Pientalo on viileämpi kuin keskuslämmitetty kerrostalo, koska lämmitetään vaan puulla ja lämpö ei synny eikä jakaannu tasaisesti. Ilmavirrat tuntuvat vetona. Ensin on kylmä, sitten liian kuuma ja kohta taas kylmä, kun työpäivinä ei pääse heti aamusta aloittamaan lämmitystä. Yöllä pitää sitten heräillä sulkemaan peltejä, kun hiillokset ovat sammuneet. Onhan siinä tulessa tunnelmansa, mutta vaatii se työtäkin.
Mutta on tässä toki ne hyvät ja ihanatkin puolensa. Talli on lähellä ja talon tunnelma on ihana. Näen jo mielessäni miltä täällä näyttää sitten, kun yläkerta on valmis ja tämän alakerran saa sisustaa oleskelutilaksi. Nyt tänne on toki survottu kaikki mahdollinen omaisuus, joka ei kylmää siedä. Sitä aikaa odotellessa, että pääsee oikeasti laittamaan paikat kuntoon.
Alkuviikko on mennyt kotona, kun poika on kuumeillut ja isäntä on taas ulkomailla; minunhan se on työni jätettävä tekemättä ja vahdittava sairasvuoteella. Omakin niska on kyllä ollut siinä kunnossa, että iihan hyvä ettei ole tarvinnut autoilla ja istua täyttä työpäivää. Maanantaina ehdin sentään aamupäiväksi toimistolle, valmistelemaan viimevuoden raportointeja ja tilastoja.
Tänään meidän mäyrispappa täyttää 12 vuotta! Uskomatonta mutta totta, pappa on paremmassa kunnossa kun vuosiin =) Onnea muruselle <3 Poneilla on ollut mukavat oltavat parina viime päivänä, kun pakkanen on vähän hellittänyt. Ei tarvitse koko ajan olla ulkona paksujen loimien alla. Rakkaista rakkain Mummoponikin on jo virallisesti 28 -vuotias!
Kotona ollaan
SINEAD
Nyt on kiire ja hoppu pikkuhiljaa helpottamassa. Kerrostalon ovi sulkeutui eilen viimeisen kerran; sieltä on kaikki kannettu pois ja siivottu. Nyt voi vihdoin alkaa keskittymään oman kodin tekemiseen. Tällä hetkellä tavarat ovat missä sattuu ja paljon on kokonaan purkamatta. Siitä ne pikkuhiljaa toivottavasti paikkansa löytävät, tai siirtyvät varastoon jonnekin muualle. Olo on vähän epätodellinen ja kamalan väsynyt, vieläkään sitä ei oikein ymmärrä, että koteja on nyt yksi, johon saa keskittää kaiken voimavaransa. Ei tarvitse enää hypätä aamulla ekana autoon hoitaakseen hevoset, vaan riittää kun kävelee pihalle. Tuntuu uskomattoman helpolta vaan laskea koirat ovesta ulos ja samalla mennä itse kantelemaan heinät ja vedet tarhoihin. Lapset saavat jatkaa unia ja minä laitan ponit pihalle ja siivoan karsinat. Monta pikkuhommaa voi jättää illaksi, kun tietää että ne voi tehdä rauhassa ja yksi kerrallaan. Tallissa voi piipahtaa kun siltä tuntuu. Olo alkaa pikkuhiljaa olla rennompi, vielä kun ehtisi vähän levätä ja kerätä voimia.
Alkuviikkoon toi omaa hankaluuttaa räjähtänyt rengas, jonka vuoksi jouduin tunnin odottamaan pakkasessa apua. Ohi ajoi kymmeniä, ellei jopa satoja autoja, ja kukaan ei pysähtynyt. Minulla oli hätävilkut päällä ja ohiajajat näkivät taatusti, että yritän saada rengasta vaihdettua liian vähissä vaatteissa ja epäkäytännöllisissä korkokengissä, mutta eipä löytynyt teiden ritaria auttamaan pulttien kanssa. Neljä pulttia viidestä sain taisteltua auki, mutta se yksi ei antanut millään periksi. Minuuttissa oli rengas vaihdettu, kun apu lopulta saapui paikalle. Oltiin sitten tunnin verran myöhässä lapsia hakemassa, kyllä hävetti. Ja kiire oli koko illan ihan kauhea, kun oli pakko ehtiä hoitaa sata asiaa ja käydä kerrostalolla siivoamassa. Mutta kaikesta selvittiin. Nyt on autossa uudet renkaat alla ja huollossa käyty säätämässä kaikki aurauskulmat ja paineet kohdilleen. Kelpaa taas ajella =)
Talon kanssa on vähän alkukankeutta, kun pitää koittaa saada kaikki vempaimet kytkettyä. Eilen saatiin vihdoin telkkari ja astianpesukone toimintakuntoon, tämän päivän ohjelmassa lienee pesukoneen kytkemisyritys. Saa nähdä osaanko tehdä sen itse, mies kun lähti heti reissuun. Uuneja saa lämmitellä ihan urakalla, kun iski näin kovan pakkasjakson. Mutta mukavaahan se toisaalta on, katsella tulta ja kuunnella sen kotoisaa rätinää =) Vähän vielä kroppa totuttelee vetoon ja lämpötilan vaihteluun, olin jo liian hyvin sopeutunut kerrostalon tasaiseen lämpöön. Toki talo on nyt paljon paremmin eristetty kun ennen, mutta silti se erityyppinen lämpö tuntuu alkuun vähän epämukavalta.
Pari kuvaa teille. Ostin uuden leivänpaahtimen ja vedenkeittimen, kun entiset olivat ihan kamalassa kunnossa. Vielä pitäisi mikro ja kahvinkeitin vaihtaa. Taidan ostaa vihdoin sen himoitsemani Moccamasterin…
Meillä on paljon tummia, massiivipuisia huonekaluja. Niillä saadaan perinnehenkisyyttä taloon, ja ne istuvat sinne varsin kivasti, hirsiseinien kaveriksi. Vastapainoksi meinasin yläkerrasta tehdä huomattavasti modernimman ja valoisamman. Tauluja on muutamia, ja ne mitä kelpuutan paraatipaikoille, on yllättäen eläinaiheisia 
Kotia kohti
SINEAD
Maalausta, remontointia, siivousta, kuuraamista, järjestelyä, pakkaamista, muuttamista… mm. näistä on alkuvuosi tehty. Väliin on mahtunut myös töitä ja hevoshommia, mutta päällimmäinen juttu on ollut talon saaminen asumiskuntoon ja kerrostalokämpän tyhjääminen. Viikonloppuna olisi tarkoitus saada homma viimeisteltyä ja puoleen kuuhun luovuttaa evakkokämppä vihdoin pois. Valoa kohti, sanoisinko. Taakka tuntuu päivä päivältä kevenevän ja elämä voittaa taas. Viimeinen rypistys vielä ja ensiviikolla tämä synkkä ajanjakso on vihdoin takana! Ehkä sitten jaksan ja ehdin postata taas kunnon tekstin…
by Sinead with no comments yetTuskallinen migreeni
SINEAD
Eilinen meni sumussa ja tämä aamu on aloitettu taas makaamalla vessassa oksentamassa. Töihinkään en kyennyt lähtemään. Tämän viikon postaus siis jää kokonaan välistä.
Hyvää Uutta Vuotta 2014!
by Sinead with no comments yetTalvi hukassa ja joulumieli piilossa kiireen alla…
SINEAD
Käsittämätön keli; pilkkopimeää ja tappoliukasta. Lumet alkaa olla kohta kokonaan sulaneet, jäljellä on vain peilijäätä ja loskaa. Kohta taas pakastaa, niin joka paikassa on sitten entistä liukkaampaa ja kivikovaa. Tämä vuosi on kelien suhteen ollut niin hieno, että pitihän näiden parin viimeisen kuukauden sitten korjata tilanne ihan kunnolla.
Kamala kiire edelleen, niin töissä kun kotonakin. Joulua en ole ehtinyt edes ajattelemaan, ahdistaa koko pyhä. Ei ole ajatusta ruuista, lahjoista, kuusesta tai muustakaan, ja ottaa päähän kun edes yrittää miettiä. Rahat on tiukilla, ei voi vaan ostaa; pitäisi etsiä ja vertailla, ostaa edullista, mutta käyttökelpoista. Eli en taida ostaa yhtään mitään; jospa isovanhemmat muistaisi lapsia edes jotenkin. Mun oma joululahjatoiveeni oli, että saisin lieden tai jääkaappipakastimen, ne kun on hommattava ennen tammikuuta, ja alkaa tulla jo kiire. Muutto painaa päälle, remontti junnaa ja kamaa on ihan liikaa. Kaikki pitäisi käydä läpi, ja heittää tarpeeton mäkeen. Muutaman vaatesäkin olen jo setvinyt, mutta edelleen iso osa kamasta pitäisi saada sijoitettua jonnekin. Konttiin lähtee osa ja myyntiin osa, mutta säästöönkin jäävää on luvattoman paljon. Ärsyttävää olla hamsteri; ja vielä ärsyttävämpää huomata tosi usein, että se säästöön laitettu tavara tulee vielä ihan oikeasti tarpeeseen. Olis vaan kunnollista säilytystilaa riittävästi! Sopiihan meille sitten, kun talo on valmis. Nyt kuitenkin muutetaan vaan alakertaan, joka sekin on osin kesken. Edes sängyt ei tule mahtumaan mukaan, vaan joudutaan talvi pärjäilemään vuodesohvalla ja patjoilla. Saahan nähdä millainen sumppu se asuinosa on, kun kamat on kannettu sisään. Pelottaa suorastaan… Kunhan nyt saisi edes vessan ja keittiön käyttökuntoon, niin sekin olisi jo paljon. Ja siivota pitää, että rakennuspölyt ja homepölynrippeet saataisiin pois ärsyttämästä. Siivousta ei vaan voi vielä tehdä, kun paikat on ihan vaiheessa; ja kamaa ei voi kantaa ennen kun on siivottu, että eivät turhaan saastu. Kiirettä vaan tulee pukkaamaan, muuttopäivä tulee ihan liian pian!
Ponit on unohtuneet ihan kokonaan. Niillä taitaa olla nyt talviloma, kun resurssit ei vaan riitä niiden liikuttamiseen; eikä halukkaitakaan tunnu jonoksi asti olevan. Pari kertaa viikossa olen selkään ehtinyt, ja se näkyy. Ylivirtainen pukkiponi alkaa olla jo aikamoisen haastava ratsastaa… Tartteis päästä maastoon ja oikeasti juoksemaan. Ehkä sitten tammikuussa, kun ollaan vihdoin kotona. Ainoa asia mikä tässä suossa tuntuu lohduttavalta on se, että muutaman viikon päästä tämä helvetti alkaa olla voitonpuolella!
Tässä kuva tulevasta olkkarista. Seinän hirret on alkuperäiset, 1940-luvulla paikalleen laitetut. Lattia on maalattua lankkua ja isosta ikkunasta näkee järvelle <3
Apua, keskiviikko!
SINEAD
Hirveetä, mä ihan unohdin. Olin jo menossa nukkumaan, kun tajusin, että mun päivä kirjottaa! Menee pikapostaukseksi.
Ihan kaoottinen viikko ollut. Viimeksi kehuin että ponien kanssa asiat menny paremmin. No ei olis kannattanu sanoa, se vielä terveenä siihen saakka pysytellyt kehitti kaasuähkyn, ja vaati täyden huomion useammaksi päiväksi, ennen kun oltiin taas kunnolla elävien kirjoissa. Rahaa paloi, en edes uskalla ajatella millaisia laskuja tulee. Kuivilla ei olla vieläkään, vaan pelkään ähkyn uusivan. Töissä oli ihan hirveä kiire, ja koitin jotenkin saada sumplittua ponin hoidon ja valvomisen sekä työt yhteen. Onneksi sain apua ponin tarkkailuun, muuten olisin ollut ihan hukassa.
Oman varpaanikin murskasin tuolinjalkaan. Meni sijoiltaan ja on kamalan kipeä edelleen. Onneksi sain sentään nivelen paikalleen, toivottavasti kipu hellittää kun turvotus ja mustelma katoaa. Useampi päivä mennyt hitaasti könkätessä, kun kaikki kengät painaa varpaaseen ja kävely sattuu. Mä olen aina ollut kova kolhimaan itseäni, en yhtään hahmota missä mun raajat menee. Nyt alkaa ikääntyminen näkyä, kun kolhujen seurauksena tulee vammoja. Ennen selvittiin vaan mustelmilla. Edellisestä varpaan ruhjomisesta on aikaa jokunen kuukausi, ja edelleen tuo silloin hajonnut varvas on kipeä. Myös sormissa on ruhjeita, jotka kipuilee vielä kuukausien jälkeen.
Tämä väliaikaiskoti on nyt irtisanottu. Talo on ihan puolitekoinen edelleen, ahdistaa ja stressaa, kun joulu menee piloille muuttamisen, pakkaamisen ja siivoamisen takia. Remppa- ja homesiivous odottaa talolla ja luovutussiivous kerrostalokämpässä. Tavaraa on liikaa, sitä ei saa mahtumaan mitenkään, kun vaan osa alakertaa tulee nyt talveksi käyttöön. Mulla ei ole edes yhtään lomaa töistä, vaan olen välipäivätkin hommissa. Kalenteri on aivan täynnä loppuvuodelle. Ei kai se auta kun puristaa, sitten sentään elämä vähän helpottaa, kun ollaan vihdoin kotona.
Nyt koitan pitää sakkini elossa ensi viikkoon, ja lupaan yrittää muistaa keskittyä kirjoittamaankin seuraavalla kerralla asiallisen postauksen! Olisi kiva tietää mistä lukijat haluaa kuulla? Olisiko se tämä hometalo & remppaprojekti kokonaisuudessaan, vai joku muu osa-alue?
by Sinead with no comments yetFibromyalgia
SINEAD
Ponirintamalla kaikki kerrankin ihan kohtuullisesti kuosissaan, molemmat sairastajat ovat toipumassa ja on päästy liikuttamaankin tauon jälkeen. Katsellaan ja kuulostellaan, mutta jospa tämä sairastamiskierre olisi hetkeksi tässä niiden osalta. Koirakin tokeni silmätulehduksestaan =)
Viime viikolla pääsin vihdoin sinne reumapolille. Reumatologi kuunteli, väänteli, paineli ja kutsui ylilääkärinkin paikalle ihmettelemään. Totesivat, että olen aikamoisen erikoinen tapaus, nivelissä on hurja yliliikkuvuus, ja kummastelivat ettei mulla ole ollut koskaan mitään pahempia nivelten sijoiltaanmenoja. Kehuivat että hevosharrastus selvästi pitää lihaskunnon hyvänä, kun pysyn edes kasassa. Kivut johtuvat todennäköisesti isolta osalta ihan tuosta yliliikkuvuudesta; kun sidekudokset eivät pidä niveltä kasassa, joutuu lihas tekemään hulluna hommia ja kipeytyy. Jokin perinnöllinen mutaatio meillä on suvussa sidekudoksen rakenteessa, siitä lääkäri oli varma kuultuaan myös lapseni oireilevan. Mikä se mutaatio tarkemmin on, niin sen selvittelyyn ei vielä ainakaan lähdetä. Totesi ettei sillä ole varsinaisesti merkitystä, kun hoitoa ei ole. Diagnoosiksi sain fibromyalgian, vaikka se onkin lähinnä kattodiagnoosi, jonka alla on vielä jokin muu syy mikä tämän oireilun aiheuttaa. Fibro -diagnoosikin on kuitenkin eteenpäin, nyt sentään on mustaa valkoisella siitä, että olen oikeasti kipeä ja oireilen, en ole vain luulotautinen, mitä niin usein huomaan ihmisten ajattelevan. Myös oma mies on pitänyt kipujani ja väsymystäni teeskentelynä, mutta pikkuhiljaa alkanut tajuta että olen usein oikeasti ihan todella kipeä.
Yhden lääkkeen sain taas kokeiluun, mutta se ei sopinut ollenkaan. Ensimmäinen tabletti sai aikaan aivan mielettömän voimakkaat sivuoireet ja järkyttävän päänsäryn. Ironista, kun lääke määrättiin nostamaan kipukynnystä ja estämään migreeniä. Lääkekokeilun jälkeen olen ollut kipeämpi kun kuukausiin, eikä mikään kipulääke auta. Muita lääkkeitä ei oikein enää ole jäljellä kokeiltavaksi, kun perinteiset migreeninestolääkkeet eivät sovi yhtään alhaisen verenpaineeni takia ja nämä kipukynnystä nostavat taas aiheuttavat niin kamalan pahoinvoinnin ja kivut, että ei tosikaan. Ohjeeksi ylilääkäri antoi vain sen, että vältä stressiä, loukkaantumista, haavoja ja kaikkia leikkauksia niin pitkään kuin mahdollista ja harrasta kevyttä mutta säännöllistä liikuntaa. Helpommin sanottu kun tehty… etenkin tuo stressin välttäminen on tällä hetkellä jokseenkin haastavaa… Mutta näillä mennään, ei ole sattunut hirveän hyvä tuuri kohdalle geenilottossa. Ei auta kun toivoa, että jonkinlainen toiminta- ja työkyky säilyisi loppuelämän. Kipujen kanssa kyllä pystyy elämään, vaikka se raskasta onkin. Ehkä osaltaan onni, että minulla ei ole edes olemassa kokemusta kivuttomasta elämästä, kun nämä kivut ovat kulkeneet mukana jossain muodossa niin kauan kun pystyn muistamaam.
Hulinaviikko
Sinead
Edellisen postaukseni kirjoitin jo edeltävänä viikonloppuna, eli likemmäs 1,5 vk sitten. Viime maanantaina lähdin aamusta aikaisin kohti pientä kaupunkia vajaan parin sadan kilometrin päässä, jossa järjestimme työyhteisömme kanssa suuren koulutustapahtuman. Kolme päivää tehtiin ympäripyöreää päivää, että saatiin kaikki järjestelyt toimimaan ja 400 seminaarivierasta pidettyä tyytyväisinä. Illat meni toki iltarientoihin, osin järjestäjänä, mutta juhlimaankin ehdittiin. Mielettömän kivaa oli ja opin paljon uutta. Tapasin aivan ihania uusia ihmisiä ja tutustuttiin paremmin monien vanhojen tuttujen kanssa. Ihan huikea kokemus, vaikka voimille ottikin! Unta ei ehtinyt ottamaan kun muutaman tunnin yössä ja univelka oli melkoinen. Päähänkin meinasi parina aamuna koskea ihan huolella, johtuen sekä “hienoisesta” kankkusesta että migreenistä (kuka käskee juomaan sekaisin kaikenlaista kivaa, mitä tarjotaan…). Onneksi lääkkeet auttoivat kohtuullisen hyvin. Ylikierrokset olivat kotiin päästyäkin vielä sitä luokkaa, että nukkumisesta ei edelleenkään tullut mitään. Loppuviikolla mentiin vielä miehen kanssa käymään yhdellä keikalla, kun liput oli ostettu aikoja sitten. Sekin oli mahtava kokemus, Cheek ja Jenni Vartiainen olivat kumpikin loistavia livenä!
Keikan jälkeen haaveilin, että sunnuntai olisi vihdoin lepopäivä. Eino-myrsky päätti toisin… Puuta kaatui, aidat hajosivat ja paniikki meinasi hetkittäin iskeä. Sähköjä ei näkynyt koko päivänä. Yötämyöten korjasin aitoja ja rauhoittelin hevosia; mutta ihme kyllä, aidat saatiin siihen kuntoon, että maanantaina ponit pääsivät pihalle. Hermoheikkoja kyllä olivat, kun puut kaatuilivat tallin läheisyydessä ja meteli säikytti eläimet pahoin. Karsinoissa oli aivan järkyttävä siivo, vaikka siivosin ne sunnuntain aikana useaan kertaan. Jokainen kaatoi vetensä vähintään kerran ja pyöri vauhkona ympäri karsinaa sotkien sonnat ja pissat kuiviin puruihin.
Näky tallin takana oli aika lohduton myrskyn jälkeen.
Tähän viikkoon on mahtunut paljon muutakin huolta myrskyn lisäksi. Kaksi poneista on ollut sairaana, ja ahdisti kovasti jättää niitä muiden hoitoon. Onneksi tilanne pysyi poissaoloni ajan ihan hyvin hallinnassa. Nyt mummoponi on parempana, mutta nuorikolla on jalat kovin kipeät. Eilinen ilta meni kengittäjän kanssa, toiveena että kengät auttaisivat arkomiseen. Tänä aamuna tilanne oli kuitenkin varsin surkea ja oli pakko antaa ponille reilusti kipulääkettä. Jos jalat eivät nyt parissa päivässä rauhoitu, on edessä isompi revohka, kun pitää etsiä uudet rehut ja todeta, että ponilla on metabolinen kaviokuume. Poni on ylipainoinen, ollut laihiksella jo kuukausia, mutta ei vaan laihdu millään. Ihan käsittämätöntä, kun se saa todella vähän ruokaa. Pelkkää heinää vain, ja sekin analysoitua. Analyysitulosten mukaan ihan asiallista tavaraa, eikä sen pitäisi altistaa noin pahoin kaviokuumeelle. Laihtumista ei nyt sitten toki tapahdu, kun poni on kipeä eikä liiku, saati että sitä pystyisi ratsain liikuttamaan. Tuntuu ihan käsittämättömälle, että kuinka se voi pitää läskeistään noin tiukasti kiinni. Ikinä ennen minulla ei ole ollut ongelmaa laihduttaa mitään eläintä ihan normaalilla keinolla, eli ruokaa vähentämällä ja liikuntaa lisäämällä.
Ponien lisäksi myös vanhuskoira on sairastanut, poissaoloni aikana se oli meinannut saada suolitukoksen syömällä vaipan sisukset… Kotiin tullessani suolistovaiva oli onneksi jo helpottamassa, mutta koiralle oli ilmestynyt jostain rankka silmätulehduskin, eikä hoitaja ollut sitä huomannut lainkaan. Nyt ollaan sitten useita päiviä laiteltu ab-tippaa silmään monesti päivässä. Jospa nämä tästä, kaikki karvaiset kaverit on kuitenkin vielä hengissä ja hoidot menossa. Toivotaan että tilanne helpottaa.
Vastoinkäymisistä huolimatta viikosta on jäänyt varsin positiivinen mielikuva. Tapahtumat töissä ja kotona ovat luoneet taas uskoa siihen, että elämä on oikeasti aika siistiä ja ihanaa, ja mukaviakin asioita voi tapahtua välillä isommissa ryppäissä, ei ne ole aina vaan ne ongelmat jotka kasaantuu. Kaiken kruunuksi luin juuri äsken sähköpostin, että olen voittanut digikameran yhdestä kilpailusta! Aika mukava synttärilahja =)
by Sinead with no comments yet