Feb 23rdLoma tuli ja meni. Murr.

 Sunnuntai 23.2.14 MeAn

Hups vaan, viime viikko jäi välistä. Muistin kyllä vielä sunnuntai-aamuna, että tänään pitää kirjoittaa.. mutta päivän mittaa unohdin sen. Ja tässä lomaillessa päivät ovat sitten menneetkin niin siivillä neljän lapsen ja avokin kera, etten enää edes viitsinyt ruveta paikkaamaan unohdusta.

Hmm, mitähän tässä parin viikon aikana oikein on tapahtunut.. voi kun muistaisi. Viime viikolla töissä oli kiirettä ja valokuvauksia. Osaa näytöstä siirrettiin eteenpäin, sain harjoittelupaikan koululta viimeistä näyttöä varten. Ystävänpäivän tienoilla kävin katsomassa parhaan ystäväni vauvaa. Oih, mikä hellyttävä otus. <3 Vauvakuume jatkukoon. Innostuin taas jatkamaan salilla/jumpassa käyntejä, toivon mukaan into pysyisi. Aina se lähteminen on niin vaikeaa, mutta kun pääsee perille, niin jipii. On hyvä fiilis.

Niin, ei kai täällä mitään erikoista ole tapahtunut, muuta kuin;

*Hiihtoloma

Ei hiihdetty, ei luisteltu, ei laskettu mäkeäkään. Sateista ja kuraista ja ankeaa keliä oli lähes koko viikon. Yli viikko neljän mukulan kera kolmiossa tuntui aika-ajoin vähän ahtaalta, mutta selvittiin. Olen nukkunut aikalailla viikon lasteni kanssa samassa sängyssä, ihanaa tänään pääsee nukkumaan avokin viereen, ilman hyöriviä otuksia. (Minä olen meistä kahdesta aikuisesta se, joka hyörii ja pyörii. Ja omaan myös todella hyvät unen lahjat, en varmaan heräisi pommiinkaan kesken hyvän unen. Pahoitteluni siitä sängyn kanssani jakavalle rakkaalleni.) Vaikka onkin ihana jakaa sänky rakkaan kanssa ja saada häneltä enemmän huomiota taas, on siinä ihanuudessa myös varjopuoli; silloin meidän perheessä on kaksi lasta vähemmän paikalla. Se on haikeaa. Uusioperheen nurjapuoli, kaikki ei asu aina yhdessä, vaikka tahtoisi. Paljon sopeutumista on ollut ja on vieläkin meillä kaikilla.

*Jääkiekko

Jääkiekkoa on tullut katsottua penkkiurheiluna. (Hyvä Leijonat!) Pleikalla änärin pelaaminen on kivaa. Vaikka suurimman osan peleistä varmasti kiroan ja kiukuttelen yksinäni häviöitä ja kämmejä, silti pidän siitä. Varmaan jäänyt tuollaisen huvin tarve perinnöksi veljiltäni joiden kanssa tuli pelattua aikoinaan monenlaisia pelejä. En ole niin voiton perään, eikä häviöt haittaa. (Voittaminen kyllä tuntuu hyvältä.)

Dodiin, pikaisesti tämä väsätty tähän, vielä jokunen tunti lomaa jäljellä. Käytän sen kutomiseen ja teen juontiin. Kiitos ja heippa.

p.s Luulen että kun aamulla kello soi, (ei sitä herätyskellon pirinää vieläkään kukaan ole lailla kieltänyt!?!) on meidän makkarissa yksi äreä, kiukkuinen, väsynyt ja peikonnäköinen leijonaemo. Vähän niin kuin tuo kuvassa oleva poikani unikaveri. Maanantai aamua odotellessa siis. MURR!

Feb 9thFeeniks, Pyhä tulilintu

Mean Sunnuntai 9.2.2014

Olimme lauantaina avokin kanssa 8km patikoinnilla. Lämmiteltiin trangialla kotona tehtyä siskonmakkarasoppaa ja kuivateltiin nuotiolla. Keli oli sateinen, ei kovin kylmä. Oli rauhallista. Ei taida tuollaiset patikointi ilmat saada niin hyvin ihmisiä liikkeelle, toisin kuin ne päivät jolloin aurinko paistaa ja on pikkupakkanen ja hanget loistaa valkeuttaan. Hyvä niin, sillä jos metsän rauhaan lähtee, ei sitä todellakaan kaipaa ihmisvilinää ja tupaten täynnä olevia nuotiopaikkoja. Parasta on kun saa olla ihan kahden. Lasten kanssa tehtävät reissut on sitten asia erikseen.

Rakastan tulta, toisaalta myös pelkään sitä. Voisin tuijottaa nuotiota ikuisuuksia, samoin kohoa ongella ollessa. Nuo kaksi asiaa veden lisäksi saavat rauhattomuuteni laantumaan. Ns. sisälläni oleva keskittymiskyvytön, rauhaton, lapsenomainen otus rauhoittuu, pysähtyy. <3 Sitä tarvitsen enemmän, irrottautumista kiireestä, keskittymistä oleelliseen, elämään.

Olen usein ottanut kuvia nuotiosta, tulesta. Tällä kertaa tuli tällainen;

Feeniks, Pyhä tulilintu?

Sanotaan, että feenikslintu tulee aina kun apua kipeimmin tarvitsee ja että feeniksin kyyneleet parantavat jopa kuolemasta.

Feeniks on myös jälleensyntymisen, kuolemattomuuden symboli.

Olikohan tämä joku merkki?

Uskon niin, haluan uskoa.

p.s  Perusviikko. Arki pyörii radallaan. Töitä, näytön suorittamista (taas!), lapsia, ruokaa, siivousta, kutomista, Pako-sarjan katsomista.. Ja niin paras ystäväni sai esikoisensa. <3 Olen niin onnellinen heidän puolestaan. (Ja joku pieni osa minussa tunsi samalla haikeutta, (kateutta?), tulenkohan koskaan itse enää kokemaan sitä, pientä omaa vastasyntynyttä sylissäni..)

Feb 2ndKukkia ja kakkua.

MeAn 2.2.2014, Kynttilänpäivä.

Taas on yksi viikko takana. Peruskuvioineen. Aamulla 6.30 soi herätyskello, torkutan, hyvässä lykyssä torkutan vielä vähän. Ja ei muuta kuin ylös, ulos ja työn touhuun. Useimmiten tulee kiire. Kiukkua itsellä siitä kun ei jaksa nousta heti kun kello soi ensimmäisen kerran. Ei vaan jaksa. Herätyskellon pirinä pitäisi kieltää lailla.

Normaali meiningillä siis menty. Töihin, töistä kotiin, kotihommia. Iltaisin Pakoa avokin kanssa. Normista poikkeavaa oli se että, yllätysvieras kävi piipahtamassa. Tämä vieras oli parhaan ystäväni isä. (Viimeksi taisi käydä meillä poikani ristiäisissä.) Toi lapsille lahjat ja minulle kukkia. Kukat on kyllä ihan kivoja, en vain silti pidä leikkokukista, koska ne kuolla kuihtuvat niin kovin pian. Perjantaina kävimme luistelemassa. Lauantaina kaikkine lapsine ja avokin kanssa nuotiolla tekemässä ruokaa ja paistamassa lettuja. <3

Tänään vietimme poikani 6v syntymäpäiviä pienellä porukalla. Aamutuimaan rupesin kakkua leipomaan. Maistuihan tuo. (Täytteenä mansikkarahka/daimsuklaavaahto.)

Kaksi rakkainta ystävääni olivat täällä myös. Toinen saa ihan lähiaikoina ensimmäisen lapsensa. Toinen täytti tänään jo yli 30v. Niin sitä kasvetaan

p.s. Kävin perjantaina labrassa kilpirauhas- ja hormonikokeissa. Ensi viikon lopulla selviää mitäs niissä näkyy vai näkyykö yhtään mitään. :/ Tämä kirjoitus jää nyt lyhyeksi, sillä näyttöhommat painaa päälle vielä tälle illalle. Ja ajatukset on ihan jossain muualla. Haaveissa; toteutumattomissa, toteutuvissa, haudattavissa, eläteltävissä.

Jan 26thSunnuntai sumpit suurella sydämellä

  Sunnuntai 26.1.2014

Perusnormaali työviikko. Vähemmän nahinaa kotona. Pirteämpi minä. Olin 4pv ihmedieetillä ma-to. Painoa tippui 1,5kg. Eipä tässä ihan hirveästi tiputettavaa ole, mutta kiva olisi jos housut todellakin mahtuisi paremmin jalkaan. Ihmedieetti perustuu nesteenpoistoon ja sen ruoat eivät olleet ihan mun lemppareita, mutta kerrankin voin olla hyvin ylpeä itsestäni ja itsekurista. Onnistuin!

“Vauvani” täytti kuusi vuotta. <3 Viimeinen neuvolakäynti takana ja koulumaailma uhkaavasti lähestyy. Voih. Niin ne vaan kasvaa, halusi tai ei.

Lapset olivat pitkästä aikaa isällään pe-su. Olimme avokin kanssa kahden kotosalla. Olipas hiljaista. Viikonlopun kruunasi tämän päiväinen reissu laavulle. Laitettiin siellä meksikonpataa nuotiolla ja testattiin avokille joululahjaksi ostamani trangia, keitettiin sillä kahvit. <3 I’m so in love.

Ihmedieetin innostamana, olen suunnitellut ruokalistaa ja eväslistaa ensi viikolle. Yritän päästä terveellisemmän ja säännöllisemmän ruokailun pariin. Herkkupyllyn on niin helppo valita aina ei-epäterveellistä syötävää. Ehkäpä pikku hiljaa toiveita ja tavoitteita täyttyy. Paremman elämän, virkeämmän ja tekevämmän itseni suhteen. Ehkä en ole sammuva tulitikku.

Kouluhommia tiedossa lähiviikoille. Näytön suunnittelua ja toteutusta. Pari tehtävää vielä pitäisi tehdä ja sitten… kohta se on ohi.

Ja nyt arkihommiin, pyykit kuivumaan ja tavarat kasaan aamua odottamaan.

Jan 19thOlenko sammuva tulitikku?

Talvi. Lunta. Pakkasta. Kauniita kylmiä maisemia. Valoilmiö pilkistelee puiden takaa ja näyttäytyy sisälle. Aurinko.

Silta. Hutera tai vakaa. Kaksi suuntaa, vasen tai oikea. Liukas tai ei. Vaarallinen tai helppo. Mistä sen tietää ellei kokeile.

Vesi. Ulkona kylmää. Sisällä lämmintä. Pelottava. Ahdistava. Toisaalta helpottava ja rentouttava.

Minä. Pelokas? Ahdistunut? Kylmä? En kai kylmä sentään. Tahtoisin olla lämmin. Vakaa vai hutera? Pohjimmiltani vakaa. Tunteiltani vakaa. Liian vakaa? Ulkopuolella kylmää, kurkistaisipa pian aurinko sisään tuoden lämpöänsä minuun. En tahdo kylmettyä. Olenko sammuva tulitikku? Eikö lämpöni/loisteeni kestä enää pidempää?

Huono viikko takana. Ei siitä sen enempää. Tiedän virheeni ja yritän olla toistamatta niitä. Aina ei ole niin helppoa. Välillä toimii väärin tahtomattaan. Tai lipsauttaa asioita suustaan, tarkoittamatta niitä.

Parempaa viikkoa toivoen. MeAn.

(ps. sain näytöstä kiitettävän. )

http://www.youtube.com/watch?v=8Yz9IUIo1SI

Jan 12thToiveita, haaveita, kiitollisuutta

Jos minä saisin päättää:

-istuisin usein kahvilassa lukemassa hyvää kirjaa ja kuuntelisin samalla musiikkia

-asuisin pienessä mökissä perheeni kanssa, mieluusti paikkakunnalla missä on vettä, palveluihin ei saisi olla niin pitkä matka, etteikö jalkaisinkin pääsisi, sillä en usko, että koskaan ajan ajokorttia.

-kalastaisin

-laittaisin ruokani puhtaista raaka-aineista, testailisin kaikenlaisia herkullisia reseptejä, tai jopa kasvattaisin ruokani

- kirjoittaisin, loruja, runoja, ehkä kirjan, ehkä enemmän ajatuksia ylös

-tapaisin parhaita ystäviäni useammin

-kiertelisin rakkaani kanssa uusissa paikoissa, kaupunkeja, maita, elämyksiä, kuitenkin nauttien eniten omasta kodistamme ja omasta rauhastamme

-antaisin lapsilleni enemmän elämyksiä ja kokemuksia muualtakin kuin oman kaupungin sisältä

-lapseni eivät tappelisi niin paljon keskenään, vaikka toisaalta olen lukenut jostain, että jos sisarukset eivät tappele keskenään, se on epänormaalia

-saisin vielä lapsen/lapsia

-ostaisin itselleni järjestelmäkameran ja talvitakin sekä uudet saappaat.

-laihtuisin viisi kiloa, tai paremminkin kiinteytyisin vähän, että mahtuisin paremmin housuihini taas.

-en laiskottelisi niin paljon kuin nykyään usein teen

-kenellekään läheiselleni ei tulisi suurempia murheita, lapset pysyisivät terveinä, rakkautta riittäisi loppuelämäksi

Nämä muutamat haaveet ja toiveet tulivat ensimmäisenä mieleen, kun mietin tässä viikolla, että mitä sitä oikeasti haluaisi tehdä ja mitä voisi tehdä ja miksei jotain vaan voi tehdä.

Osa asioista on sellaisia, että omalla toiminnalla ne kyllä hoituvat. Niitä on mahdollista toteuttaa tuosta vaan, osa taas vaatii aikaa ja rahaa. Raha ei tee onnelliseksi. Rahan puute kuitenkin vaikeuttaa toiveiden täyttymistä. Ei ole kyse siitä, että pitäisi olla ihan mielettömästi rahaa, tai että rahan vaan pitäisi ilmestyä jostakin. Nykyään vaan tilanne on se, että eletään lähes kädestä suuhun. Mielelläni teen töitä haluamieni asioiden eteen. Nautinto niistä tuntuu paremmalta silloin kun on ansainnut ne, eikä asioista tule itsestäänselvyyksiä.

Työ ja lapset vievät suurimman osan ajastani. En voi lähteä ja tulla ja mennä miten minua itseäni sattuu huvittamaan. En voi päättää yhtäkkiä, että lähdenpäs tästä kahvilaan lukemaan kirjaa kaikessa rauhassa. Ei se vaan toimi niin, kun on lapset tehnyt. Sitä on siinä vaiheessa sitoutunut olemaan toisten armoilla. En valita, tämäkin aika on joskus ohitse. Joskus sitä vaan kaipaa jotain asioita, joita on tehnyt ennen lasten syntymää. Joskus kaipaan aikaa, kun olin vain minä, en äiti. En kuitenkaan koskaan vaihtaisi päivääkään pois tästä kaikesta, en vaihtaisi sekunninsadasosaakaan edes niistä huonoista päivistä.

Olen kiitollinen, että tänä päivänä olen tässä, juuri tässä ja näin.

by Mean with no comments yet

Dec 29thLaiskuutta ilmassa :)

Mean 29.12.2013

Kaksi viikkoa on vierähtänyt ihan siivillä. Viime viikon blogin kirjoitus jäi, piti kyllä. Mutta loppujen lopuksi unohtui koko juttu. Ei sillä, että olisin ollut niin kovin kiireinen, etten olisi ehtinyt. En vaan saanut aikaiseksi ottaa läppäriä esiin.

Joulua vieteltiin kotona, omat lapseni olivat pohjoisessa reissussa, avokkini lapset meillä. Syötiin, lahjat availtiin, käytiin haudalla. Siinäpä se. Perus rauhallista. Sateinen keli ei houkutellut ulkoilemaan, mutta kului nuo pyhät sisätiloissakin todella nopeasti. Vähän liiankin nopeasti.

Kun lapset ovat poissa kotoa useamman päivän, minä taannun. Tuntuu ettei saa mitään aikaan kun ei ole pakko tehdä mitään. Ja kun sitä muutaman päivän vaan lorvailee, alkaa tympiä loppujen lopuksi. Alkaa seinät kaatua niskaan. Kummallista sinänsä. Sitä aina odottaa sellaista ns. omaa aikaa, mutta sitten kun sitä on liiakseen, ei sekään ole hyvä. On jotenkin helpompi toimia ja tehdä normaaleja arki-asioita kun lapset häärivät mukana. Kun lapset eivät ole kotona, ei tarvitse välttämättä laittaa ruokaa, voi napsia milloin mitäkin. Ei tarvitse nousta sängystä, jos ei huvita. Voi vaan laiskotella. Todella puuduttavaa pidemmän päälle. Ei minua ole luotu vain makoilemaan.

Sain kuitenkin lapsivapailla itse ylös-ulos-lenkille. Pitkästä aikaa reippaille kävelyille. (Tosin olin pari päivää niin huonovointinen, ettei oikein ruokakaan maittanut, eikä lenkkikään.) Ne päivät menivät hukkaan. Kävin myös kyläilemässä, katsomassa entisten naapureiden uutta kotia, sekä matkustin junalla Lahteen parhaan ystäväni luokse päiväksi hengailemaan. Kierrettiin kirppareita ja käytiin syömässä. Se oli mukava päivä. Vaihtelua oman kaupungin ankeisiin maisemiin. Ja lopuksi sen päivän kruunasi avokin kanssa leffaan meno;  Hobitti! Vihdoinkin toinen osa nähty ja ei muuta kuin taas vuoden verran odotusta.

Muutama päivä vielä vapaata ja sitten taas töiden kimppuun. Keväällä onkin pari näyttöä edessä. Pitäisi alkaa niitä suunnittelemaan pikku hiljaa. Jotenkin vaan ajatukset on ihan jossain muualla kuin kouluasioissa. Mutta jospa se innostus vielä iskisi ja saisi hoidettua ne jutut alta pois.

Uutta vuotta juhlistamme näillä näkymin ihan vaan kotosalla. Tinaa täytyy kyllä valaa. Muuten ei niin rutiinien päälle. Raketteja en ajatellut kyllä ostaa, en ole ennenkään niitä ostanut. Uusi vuosi jollain tapaa jännittää jo valmiiksi, mitähän sitä on edessä. Ensi vuosi voi tosiaan tuoda mukanaan uusia kujeita. Töiden jatkumisesta ei vielä tiedä ja poikakin aloittaa esikoulun ensi syksynä. Muutoksia siis ainakin tämän hetkiseen elämään on tiedossa. Saapi nähdä mitä muuta uutta ensi vuosi tuo tullessaan.

Myöhästyneet joulun toivotukset kaikille ja onnea tulevalle vuodelle toivottaa muutaman viikon blogin kirjoittelusta laiskotellut (jospa ensi vuonna olisin vähän pirtsakampi. Yritys on hyvä kymmenen. Mä tsemppaan, lupaus numero 1.)

by Mean with no comments yet

Dec 15thEi niin mitään sanottavaa

MeAn 15.12.2013

Väsynyt mutta onnellinen

Jos osaisin selittää ajatukseni ja tuntemukseni itselleni ensin, osaisin varmasti kertoa ne myös muille. Kunpa osaisin pukea kaiken valmiiksi lauseiksi, selvästi ymmärrettäviksi. Mutta ei tästä ajatusten sekaisesta vyyhdistä tule ulos yhtäkään järkevää lausetta. Ei ensimmäistäkään ajatusta tule mitä kirjoittaisin tästä viikosta tähän blogiin. Nyt lyö tyhjää.

Jos osaisin, tekisin monet asiat paremmin, tekisin toisin jos voisin. Jos tietäisin parempia keinoja. Jos ja jos. Yritän kuitenkin. Yritän olla parempi, yritän tehdä kaikkeni että kaikilla olisi hyvä. En vaan tiedä osaanko tarpeeksi tuoda asioita ilmi, osaanko kertoa oikein. Sanonko liikaa vääriä asioita väärään aikaan. Olenko oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Olenko, osaanko, teenkö, enkö tee? Kunpa tietäisin. (Sen tiedän, että tarkoitukseni ei ole paha, vaan hyvä, että kaikilla olisi hyvä olla.)

Olen onnellinen elämääni monella saralla. Olen onnellinen, kiitollinen, iloinen, ihastunut, rakastunut, toiveikas, luottavainen. Olen onnellinen, mutta olen väsynyt. Väsynyt väärinymmärrykseen, väsynyt taisteluihin, väsynyt todistelemaan itseni puolesta. Olenko väsynyt yrittämään? Olenko väsynyt yrittämään paremman puolesta? En. En väsy lopullisesti, koska rakastan.

All we need is love.. <3

http://www.youtube.com/watch?v=s-pFAFsTFTI

Dec 8thJoululahjatehtailua.

MeAn Sunnuntai 8.12.2013

Lepoviikko

Työviikko oli lyhyt tällä kertaa. Vajaa 7 tuntia. Maanantaina pojan päiväkodista soitettiin, että poika on kuumeessa. Lähdin sitten kesken työpäivän hakemaan häntä kotiin.  Siinä meni sitten arkipäivät sairastuvassa. Kun oli kotona, eikä tarvinnut katsoa kellosta, monelta ja minne pitää mennä tai mitä pitää seuraavaksi tehdä, tuli ihan mieletön energia kaikkea kivaa tekemistä kohtaan. Käsitöitä, kirjoitusta, siivoilua (no ei tuo jälkimmäinen nyt niin kivaa ole.) Pakko siis myöntää, että työ vie lähes kaiken energian minusta. Kurjaa. Kun on poissa kotoa arkisin 9-10 tuntia, ei vaan jaksa aina tehdä mitään erikoista. Hetken lepuuttaa itseään ja hoitaa perusarkiasioita lasten kera ja sitten jo nukkumaan. Pidän kyllä työstäni, mutta en siitä, että se on alkanut vaikuttaa muuhun jaksamiseen huomattavasti. Jouluvapaita odotellessa.

                                                   Joululahjatehtailua 

Muutaman epämääräisen joululahjan sain tällä viikolla väsättyä. Ei mennyt ihan kuin ”römsössä”.  ;) Mutta ihan kivoja niistä tuli ja ajatushan se tärkein on. Heijastimen teko urakka on vielä menossa. Heijastinnauha loppui kesken. Joululahja tehtailu siis jatkukoon.  

(Mustekala tehty vanhoista sukkahousuista, tyynyntäytteestä, virkattu huivi ja kuumaliimalla silmät kiinni. Heijastin virkattu novitan langasta, reunalle virkkasin heijastinnauhaa, kiinnitin heijastimen kuvioituun pahviin ja siihen liimailin tarroilla tulevan omistajansa nimen.)

Muutaman lahjalöydön tein lapsille tänään kirpparilta. Esimerkiksi kirjoja on mielestäni ihan turha ostaa uutena, kun yhden uuden kirjan hinnalla saa kirpparilta vaikka kuinka monta kirjaa. Eivätkä lapseni välitä, onko tavarat uusia vai käytettyjä, heille ne kuitenkin ovat uusia.

Viikonloppu

Itsenäisyyspäivä. 4 lasta. Saunomista. Syömistä. Leikkimistä. Pelaamista. Mäenlaskua. Ulkoilua. Nukketaloa. Autoja. Kirjoja. Joulukalentereja. Tonttuilua. Piparinleipomista. Kynttilöitä. Rakkautta.