May 1stVappu, työväen juhla

Saphira

On Vappu ja nettimaailma näyttää mitä se on parhaillaan. kuvia kuvan perään ruokia notkuvista pöydistä ja vappupalloista, hassuttelevista ihmisistä vappupuvuissaan ja onnellisia vapputoivotuksia toinen toiselleen. Meille tämä vappu onkin erilainen kun aiemmat vaput. Tällä kertaa jäi vapputorilla kiertäminen välistä ja keskityttiin viettämään aikaa lasten kanssa touhuillen. Pelaten ja hyvää ruokaa syöden. Kohta olisi aikeena tehdä dippikastike ja herkutella katsoen vielä jotain elokuvaa lasten kanssa. Illan elokuvaksi selvästikin määräytyi tänään tuon kaksi vuotiaan toiveesta Monsterit yliopisto. Ja hauska tuntuu olevan. Koko ajan pikkuväki hihkuu ja kikattaa. Hauskaa on.

Mennyt viikko on ollut vähän mennään tullaan viikko. On piipahdettu pari päivää Helsingissä pienimmän kanssa ja tavattu kaveri. Herkuteltu ja tutkittu pientä aluetta Helsingistä. Tulipa vietettyä aikaa myöskin silmä ja korvasairaalassa pienimmäisen silmäkontrollin merkeissä. Seuraavakin viikko on vähän mene tule viikko. Se tosin menee kotikaupungissa ja ohjelmassa on muunmuassa pään magneettikuvausta ja kuntosalitreffiä

Apr 16thHyvää oloa etsimässä

Saphira

Tänään oli mielenkiintoinen ilta. Tuli käytyä kuntosalilla. Oli jännä kokemus kun oli toinen ihminen vieressä kertomassa ja laskemassa koko ajan. Tee Saphira noin, sitten voisit tehdä noin. Niin monta vielä. Tee vielä. Noin. Koitetaanpas tota noin. Oli kyllä kaikenkaikkiaan mahtava kokemus päästä treenaamaan ihmisen kanssa joka sitä työkseen tekee, kysymään miljoona kysymystä ja saada paljon uusia mietittäviä asioita. Paljon tuli uutta tietoa ja paljon sai vahvistettua vanhaa. Ja sai vastauksen moneen mietityttäneeseen kysymykseen. Oli todella jännä ja hauska kokemus. Sai mukavasti lisää tehoa treeniin.

Oli tavallaan hassun tuntuista kun toinen katsoi vierestä ja kertoi mitä voisi tehdä ja miten voisi tehdä. Kertoi mille lihakselle mikin liike vaikutti ja miten mikin liike kuuluisi tehdä. Monta kertaa huomasi miten samoin ajateltiin ja miten saman asian voi tehdä monella eri tapaa.

Viimeksi kun olen aktiivisesti kuntosalilla käynyt olen ollut vielä kovin nuori ja silloin oli tarjolla ihan erilaisia laitteita. Paljon tuntuu olevan vielä lihasmuistissa mutta on äärimmäisen hauskaa alkaa opettamaan lihasmuistiin uusia asioita. On jännä katsoa nykyisiä laitteita ja miettiä millaisia ne ovat olleet ennen ja millaisia ovat nyt. Kaikki muutokset eivät ole olleet mieluisia. Tuntuu, että vakauden ja tukevuuden ja oikeisiin liikeratoihin paremmin ohjaavuuden lisäksi moni laite on myöskin kasvanut kokoa korkeussuunnassa ja itseltä tahtoo loppua pituus kesken. Huomattavan usein joutuu säätämään laitteita saadakseen ne tarvittavalle korkeudelle tai itselle sopivaksi. Ei joskus vuonna kuokka ja kirves joutunut samalla tavalla säätelemään laitteita. Mutta silloin myöskin monesti huomasi jonkin laitteen heilahtavan ihan pienestäkin tekemisen voimasta ja tuli monesti mietittyä miten herkästi tuonkin saisi kaadettua.

Aloimme tänään rakentamaan saliohjelmaa. Mielenkiintoista puuhaa. Ja erittäin aikaa vievää. Kun ohjelmaa rakennetaan ja niiden liikkeiden tekemiseen tutustutaan siihen menee huomattavasti aikaa. Siksi saliohjelma rakennetaankin useamman käynnin yhteydessä. Toinen syy on myöskin se ettei lihakset opi yhteen liikkeeseen ja sen vuoksi salitreenin vaikutus huonone. Tai oikeastaan heikkene, vähene. Seuraava tapaaminen saman ihmisen kanssa on joskus hamassa tulevaisuudessa. Siihen asti täytyy treenata yksin. Toisaalta harmillista, toisaalta taas hyvin mielenkiintoista.

Apr 3rdKuplitellen ja leffaillen

Saphira

Kulunut viikko on ollut sairasteluntäyteinen joten tänään olikin hauska vähän touhuilla lasten kanssa.

Katselimme päivällä lasten kanssa elokuvan. Alvin ja pikkuoravat 3. Elokuva oli niinkin mukaansa tempaava, että sen katsoivat kaikki lapset melkein kokonaan lävitse vaikka pariin kertaan joutuikin keskeyttämään elokuvan katselun. Oli hauska katsella elokuvaa ja samalla napostella lasten kanssa popcorneja. Sylitellä ja nuuskutella pieniä ihmisiä.

Myöhemmin päivällä eteisessä tuli vastaan pari purkkia saippuakuplia ja niitähän piti heti alkaa puhaltelemaan lapsille. Isompi pieni oli heti hihkumassa ja pomppimassa ja puhkomassa palloja. Riekkui ihan onnessaan mutta pienemmälle niissä oli liikaa jännitystä. Jotenkin vielä pallot siedettiin mutta heti jos oli vaarana osua alkoi hirmuinen kitinä ja yritys kiivetä syliin.

Kävimmekin myöhemmin päivällä seikkailemassa puistossa kauppareissun lomassa. Vähän keinumassa ja leikkimässä ja puhaltelemassa kuplia  samalla vauhdilla, kylläpä on ollut hauska päivä =)

Mar 15thVäsytys maximus ja ajan katoaminen johonkin

Kirjoitti: minttis

Miten voikaan olo olla näin vetämätön? Jo useamman päivän väsyttänyt niin, ettei mikään tunnu auttavan ja asiat jäävät tekemättä ihan siksi. Tällä viikolla on ollut kyllä pari oikein hyvää kirjoituspäivää ja pari kunnon aikaansaamispäivää, jolloin ei voi muuta kuin iloita siitä miten hyvin on saanut juttuja tehtyä. Kirjoittamisen suhteen vain on menossa vähän sellainen hetki, että pitäisi, pitäisi, pitäisi. Pitäisi saada paljon enemmän aikaan. Noh, ensi viikolla voinemme iloita yhdestä etapista taas. Kummituskirja lähtee painoon! Wo-hoo. Pitkään sitä onkin väännetty ja hiottu, mutta nyt kustannustoimittaja viestitteli perjantaina, että taitto näyttää hyvältä, pari tekstikorjausta vielä ja se on sitten siinä. Pitkä prosessi tulee päätökseensä.

Jollakin tapaa tämä lauantain kirjoitushetki pysäyttää miettimään kulunutta viikkoa, kuluneita päiviä. Tällä kertaa Tiesin kirjoittaneeni viikko sitten, mutta en saanut minkäänlaista otetta siitä mistä oikein kirjoitin. Mistä tänään jatkaa? Tuntui siltä, että aivan yhtä hyvin olisin voinut kirjoittaa kuukausi tai vuosi sitten.

Aika. Sen suhteellisuus. Viimeksi kirjoitin tuskastumisesta siihen, ettei mitään pysty olemaan 100%. Tänään tunne ei ole sama. Tänään mietin vain sitä, että mihin tämä aika oikeasti katoaa. Päivät kulkevat ja mistä saa kiinni? Olen yrittänyt miettiä mikä voisi olla tapa yrittää saada arjesta paremmin ote? Millä tavoin tallettaa niitä pieniä onnenpipanoita jonnekin takataskuun talteen?

Myönnän. Yksi näistä on kuvakansioni facebookissa. Sinne tulee ladattua ihan jatkuvalla syötöllä kuvia hauskoista pienistä hetkistä päivien varrelta. Niin. Tänään latasin sinne 54 kuvaa hiiristä, jotka saapuivat meille eilen.

Ajattelin, että voisinkin tänään kurkistaa aavistuksen noihin kuviin, joita tällä viikolla olen faceen ladannut ja voisinhan kertoa myös noiden hiirten tarinan…

Maanantaina Pojalla oli pleikkaseuraa (PS. Tassu on parantunut tosi hienosti).

Tiistaina vietimme keväisen hetken trampoliinilla.

Keskiviikkona koululla vietettiin olympialaisia. Poika ja Vilttitossu olivat menossa mukana. Menin aikaisin tekemään kasvomaalauksia Vilttitossun luokkalaisille. Harvemmassa koulussa olympialaiset avaa oikea olympiamitalisti!

Torstaina vietimme leivontapäivää ja teimme mokkapöllöjä. Pikku-Hukka osallistui niin leivontaan kuin herkutteluunkin.

Hiiriä, hiiriä, lisää hiiriä…
Tiistaiaamuna piipahdin varastossa hakemassa halkoja. Haju, joka tuli vastaan, oli sellainen, ettei siitä voinut erehtyä. Sen tunnistaa kuka tahansa, jolla on vähänkin enemmän lemmikkijyrsijöitä ollut. Siltä haisee yön kuolleena ollut eläin. Arvasin aikalailla suoraan mistä haju lähti. Tosin eipä varastossa asukaan enää kuin hiiret ja kaksi gerbiiliä. Arvaukseni osui oikeaan. Kuollut oli toinen viimeisistä hiiristä. Nuo ovat olleetkin todellisia ikijääriä. Eläneet hyvän ja pitkän elämän, voisi sanoa.

Alun perin olin ajatellut, että nämä voisivat jopa olla meidän perheen viimeiset hiiret – ainakin pitkään aikaan. Tiistaiaamuna iski kuitenkin fiilis… Hitsi tota viimeistä yksin jättää. Kyllähän näitä menee samalla lisää. Heitin faceen asiasta viestin ja yksi tuttu tarjosikin hiiriä. Sanoin vielä kyseleväni eräältä kaverilta, jolta saisin hiiret lähempää ja näin tein. Kaveri lupasi hiiriä. Sanoi, että on viimeisiä hiiriään juuri laittamassa pois. Kyseli, että kuinka monta mä voin ottaa. Tuumasin jotain, että terraario on tämän ja tämän kokoinen, kyllähän siellä useampikin menee…

Perjantaina olin Pojan kanssa vesipeuhussa, kun Hukka heitti viestillä. ”M toi hiiriä. Niitä on 16.” Hetki meni sulatellessa… KUUSITOISTA. En mä nyt ihan niin montaa ajatellut. Heinähattu ja Vilttitossu vielä puhelimessa sopottivat jotain siitä, että joukossa voisi olla uroksia. Tulin kotiin ja katsoin hiirten sukupuolet. Kyllä, koko joukko on naaraita. Hetken sulateltuani totesin, että eipä siinä mitään. Kyllä meille hiiriä mahtuu.

Show jatkui tänään, kun kuvasin hiirilaumaa. Yritin erotella selvästi toisiaan muistuttavat hiiret niin, että saisin kaikista yksilökuvia. Vasta koneella rupesin laskemaan… Missä mättää, kun mulla on kuvat 17 hiirestä? Laskin ja laskin ja laskin. Kävin kysymässä Heinähatulta ja Vilttitossulta: Montako niitä hiiriä on? Toinen sanoi 16 ja toinen 17. Vähän nolona rupesin laskemaan hiiriä uudelleen. Niitä ei ollutkaan kokoajan puhumani 16. Niitä tosiaan oli 17. No hyvä, olin sentään kuvannut ne oikein :D.

Feb 14thKeskiviikko oli ja meni

Sinead

Ihan tyystin unohtui, mutta eipä sille mitään mahda. Koitan muistaa ensi viikolla =P

Feb 5thLeppoisa viikko

Tällä viikolla on sentään oltu terveenä. Viime viikko meni tytön osalta täysin kotona, ja me isännän kanssa vuoroteltiin hoitovuoroissa. Nyt viikko alkoi sentään normaalisti, ja tää perusarki tuntuu ihan kivalta.  Työt hoituu, hevoset hoituu, lapset käy hoidossa ja on illat ihan iloisia ja leikkiväisiä, koirat nukkuu päivät ja touhuaa illat isäntäväen kanssa. Viikonloppuna ehdin siivoilla ja ulkoilla, liikutella poneja ja hetken levähtääkin. Kipuja oli harvinaisen paljon, mutta en ottanut hirveää stressiä, vaan tein mitä pystyin. Jospa tää tästä vähän helpottaa, kun arki alkaa nyt löytää oman uomansa ja paikkansa. Kokonaisuudessaan tilanne on kuitenkin paljon helpompi, kun kerrostalolta käsin toimittaessa. Kesää kohti mennään, valo ja lämpö alkaa lisääntyä, ja mieli virkistyy. Odotan jo kovasti kevättä, kesää ja ihania lämpimiä päiviä, kun luonto herää henkiin ja voin ihastella järvimaisemaa omasta ikkunastani tai terassilta käsin.

Kesälle on mielessä jo monta projektia. Niiden toteutumisaste riippuu tietenkin monesta asiasta, mutta jospa ainakin osa selviäisi ihan työn alle ja valmiiksikin, niin ensi talvi olisi taas askelen verran kevyempi kulkea =)

Feb 2ndKännykkäpaasto ja iltapäiväulkoilua

Eilinen päivä oli malliesimerkki siitä miten asiat eivät aina mene niin kuin suunniteltiin. Minun oli kai tarkoitus siivota, tehdä talven ensimmäiset lumityöt ja kirjoittaa.

Ei se mennyt ihan niin… Aamulla keksin asian, joka alkoi huolestuttaa. Alkuun sanoin, että soitan asiasta lääkäriin maanantaina, mutta lopulta se vaivasi niin, että soitin päivystykseen. Puhelu venyi ja venyi. Mies kyseli. Kyseli ja kyseli vielä vähän lisää. Kuvittelin hänen punnitsevan ajatustani, epäilyäni liittyen lääkkeeseeni. Sitten se tuli. Yksi elämän mahdollisen taitekohdan kysymyksiä: – Onko lähisuvussa XXX-tapauksia? Taas kerran selitän jollekin, etten oikeastaan tiedä. Äiti itki usein kuinka sairas oli ja miten paljon oli lääkkeitä, mutta ei hän juurikaan puhunut todellisia tietoja sairauksistaan. Mies puhelimessa kehoittaa lähtemään päivystykseen: – Kyllä sun oireet nyt kovin tältä kuulostaa. Pitää mennä tutkittavaksi nyt, ei voi odottaa maanantaihin.

Seuraavaksi soitan isälle, joka kaivaa äidin kuolinsyypapereita. Lääkelistasta yritämme tulkita sairauksia ja oireita, joita äidillä on ollut. Ehkä myös niitä, jotka on laitettu muun sairauden tai elämäntapojen piikkiin. Kaivan perustiedot XXX:stä. Löydän itseni siinä määrin hyvin, että päivystyksen odotushuoneessa itkettää. Luen netistä diagnoosin saaneiden ajatuksia sairaudesta. Ne näyttävät lohduttomilta. Yritän ajatella, että ei minun elämäni muutu diagnoosista mihinkään. Jos minulla on XXX pahimmat kohtaukset puuttuvat ainakin toistaiseksi, niin miksi ne alkaisivat diagnoosistakaan? Elämä muuttuu sen verran, että ympärillä varaudutaan pahimpaan. Meillä opetellaan piikittämään ja lähisairaalat tulevat kuulumaan niihin sairaaloihin, joissa on valmius hoitaa XXX-potilasta.

Lääkäri ei allekirjoita XXX:a. Hän haluaa sulkea perusjutut ja lääkkeiden vaikutuksen pois. Otetaan verikokeet ja… Lopuksi lääkäri sanoo sen mitä puhelimessa jo arveltiin: Mun täytyy nyt laittaa sut XXX-epäillyllä eteenpäin. Tutkimuksia ei tehdä päivystyksessä. Jos olo huononee, täytyy soittaa ambulanssi.

Noh… Tiedän mitä teen ensi viikolla.

Johtuen eilisen kaaottisuudesta (ja perheillasta pizzan tekemisen, pulkkailun, lumilautailun ja Putouksen merkeissä), bloggaaminen myöhästyi ja tänään tajusinkin, et heeei! On jo helmikuun toinen päivä. Helmikuun, jolle mulla piti olla ihan ihkauudet tavoitteet.

Kännykkään on kirjattu kaksi asiaa:
- Iltapäiväulkoilu
- Kännykkäpaasto

Iltapäiväulkoilu lienee yksinkertainen selittää. Tahdon imeä itseeni lisääntyvää valoa ja talvipakkasen kirpeää ilmaa. Tahdon päästä ulos muutakin kuin koirien kanssa iltapimeällä. Tahdon kävellä, hiihtää, pulkkailla ja luistella lasten kanssa. Tahdon elää.

Mutta miten se kännykkäpaasto? Siitä puhuu nyt ihminen, joka kirjoittaa tätä käteen kiinni kasvaneella iPhonella. Itseasiassa haluaisin päättää tämän yrityksen kuun lopussa viikon koko perheen tv-, pelikonsoli-, tietokone- ja kännykieltoon, mutta tässä työtilanteessa se ei kyllä onnistu. Ehkä huhtikuussa?

Kännykkäpaastossa kyse on siis enemmänkin vähentämisestä, käytön järkeistämisestä kuin käyttökiellosta. Yritin tähän lyhyesti koota ajatuksiani ja tavoitteita.

1) Haluaisin oppia viettämään tyhjiä hetkiä päivästä ilman facea/pelejä/uutisten lukemista.

2) Haluan oppia olemaan läsnä. Aika muiden ihmisten kanssa on aikaa muiden kanssa.

Myönnän, että olen ihminen, joka tykkää tarkistaa kaikenlaista nippelitietoa Googlesta. Jatkossa yritän miettiä tarvitseeko tämä TODELLA tarkistaa NYT kesken tämän keskustelun/tv-ohjelman.

3) Pelit. Pistetään pannaan kuukaudeksi. Poikkeuksena sosiaalinen pelaaminen. Ei ole pakko levittää Menolipun lautaa voidakseni pelata Mellin, Arin tai Kimin kanssa.

4) Facen jatkuva tarkkailu pitää loppua. Ennemmin sitten sitä oikeaa viestien kirjoittelua valittujen ihmisten kanssa.

5) Uutiset. 1-2 lukukertaa täytyy riittää päivään. Sama pätee säätietoihin. Nykyisin noilla uutisillakin tulee täytettyä tyhjiä hetkiä ihan liikaa.

Pari asiaa hakee vielä lievää määrittelyä:

1) Facen päivitys/kuvien lataus. Öh. Kuvien lataaminen faceen nyt on tärkeää… Eikö olekin?

2) Bloggaus/blogien lukeminen. Jos on tilanne (kuten nyt autossa), jolloin bloggaamiselle on luonteva aika, mutta kännykkä on ainoa käytössä oleva väline, se on sallittua.

Ja sitten… Yhdestä jutusta en tingi. Otan jatkossakin iPhonen sänkyyn yhtä tarkoitusta varten. En vie sänkyyn 1300 sivuista järkälettä, vien puhelimen.