Se on silmä
Saphira
Se on silmä
Tänään on ollut mielenkiintoinen päivä. Olemme viettäneet päivän seikkailemalla Helsingissä. Ensin kävimme piipahtamassa pajalla, sen jälkeen kävimme katselemassa 3+1 päivillä Sokoksella ja palasimme takaisin Pajalle. Siellä jäi hommat vielä pahasti kesken ja joudumme palaamaan huomenna takaisin vielä pariinkin kertaan. Aamu alkoi aikaisella herätyksellä. Nompparelli päätti klo 6.05, että nyt on aamu ja sopiva hetki herätä ja nousi puuhailemaan kaikenlaista. Käveli ympäri hotellihuonetta, tutki jääkaappia ja juoksenteli ympäri rattaita lopulta kiiveten niihin. Sen jälkeen olikin hyvä alkaa aamupalalle ja hassutella pikkuisen lasten kanssa. Aamusta selvittiin kunnialla ja tuli aika lähteä kohti proteesipajaa valmistamaan uutta silmäproteesia Nompparellille. Sinne meno on aina yhtä jännittävää. Miettii jo valmiiksi miten lapsen ulkonäkö muuttuu uuden silmän myötä, tuleeko silmästä kuinka aidon näköinen ja kuinka koville urakka tällä kertaa ottaa. Koittaa miettiä valmiiksi mihin ja miten silmä katsoo ja millaisia muutoksia tahtoo tehtävän. Ja miettii miten uusi silmä vaikuttaa lapseen. Siellä on peilejä huoneissa joissa silmäproteesia tehdään ja sovitetaan ja odotushuoneessa ja joka kerta sovitettaessa on lapsi käytetty peilin edessä ja annettu katsoa itseään peilistä. Vaikka työntekijät tuolla ovatkin todella ihania on Päivä silti aina todella jännittävä. Lähdemme tarpeeksi ajoissa hotellista joten meille jää hivenen aikaa kurkata 3+1 päiviä Sokoksella. Aikaa ei kumminkaan riitä kunnolla kiertelyyn. Kierrämme siis pikaisesti vähän siellä ja täällä. Ikäväkseni kuulen Sokoksen luopuneen lankaosastostaan. Aiemmin heillä on ollut hyvinkin laaja lankaosasto. Katselemme vielä vähän takkeja ja kenkiä ja jatkamme matkaa. Kohta alkaa tulla kiire joten parempi lähteä jo. Pääsemme Pajalle ja alamme yhdessä miettimään monia asioita. Silmän väriä, katseen suuntaa, pupillin kokoa nyt ainakin ja proteesin tulevaa muotoa. Otamme proteesin pois ja siihen lisätään vähän kokoa reunoille. On aika sovittaa sitä uudelleen ja miettiä sen jälkeen mitä vielä pitäisi korjata tai muuttaa.
Proteesiin merkittiin suuntaviivat joiden perusteella uutta proteesia hahmoteltiin. Proteesiin piirrettyjen viivojen perusteella katsottiin miten paljon pitäisi lisätä tuota valkoista lisää ja mihin päin jotta proteesista tulisi hyvän muotoinen. Sitten Proteesiin lisättiin steariinin näköistä ainetta ja proteesia koitettiin uudelleen ja katsottiin tarviiko vielä säätää lisää jostain päin. Sen jälkeen saatiinkin oma vanha rakas proteesi takaisin putsattuna kiillotettuna ja desinfioituna ja pääsimme lähtemään syömään tai kaupungille pariksi tunniksi ennen uuden proteesin sovittamista.
Uutta proteesia sovitettiin pitkään ja hartaasti ja päädyttiin lisäämään vielä hiven kokoa. Jokin tuossa häiritsi mutta en millään päässyt kiinni siitä mikä se oli. Lienikö sitten keskeneräisyys ja se ettei valkoinen ja sininen väri olleet vielä lopulliset värit vaan muuttuvat vielä aavistuksen.
Viimeisen sovituksen jälkeen lähdimme vielä hetkeksi Kamppiin katselemaan ennen hotelliin menoa. Sieltä ei tällä kertaa osunut matkaan mitään erikoista. Vain vähän syötävää illaksi ja aamuksi.
Päivä alkaa kohta olla pulkassa ja on aika hengähtää hetki ennen kuin on aika mennä nukkumaan. Nompparelli katselee pikkukakkosta ja kävelee hiljalleen ympäri hotellihuonetta. Istui kirjoittaessani pitkän pätkän vieressä pitäen kädestä kiinni. Taitaa olla aika aloittaa halitankki. Huomenna on taas edessä pitkä ja raskas päivä proteesipajalla silmää rakentaen.
by Saphira with no comments yet
Kaksi viikkoa taas elettyä elämää
Kirjoitti: minttis
Kaksi viikkoa tassuvaivaisen elämää on vilahtanut kuin huomaamatta. Tosin tassun vaivat on kyllä huomannut. Alkuun vamma rajoitti elämää tosi vahvasti, kun pukeminen oli vaikeaa, hiuksia ei saanut kiinni, eikä kyllä pahemmin tehnyt mieli tehdä asioita, kun käsi taipui vain parikymmentä astetta ja ihan suoraksikaan ei saanut. Yhä käsi vaivaa etenkin iltaisin ja nukkumaan käydessä. Päivän rasitus ilmeisesti tuntuu särkynä ja sängyssä ei tiedä mihin käden oikein laittaisi, kun paras olisi olla käpälä täysin suorana.
Mutta on viime viikkoihin mahtunut paljon muutakin kuin tassuvammaa. Niistä nyt mieleenpainuvimmat.
Toissaviikon torstaina alkoi ilmaisutaidon kerhon vetäminen. Ryhmä on aika toisenlainen kuin ajattelin, painottuu hyvin pitkälle 1-2 luokkalaisiin (kerho on siis 1-5-luokkalaisille) ja ryhmässä on paljon poikia. Nyt kahdella kerralla on ollut 18-20 kerholaista. Se on aika paljon, mutta olen lähtenyt siitä, että syksyn mittaan porukkaa luultavasti karsiutuu. Tulee muita juttuja, ei jaksetakaan käydä tai todetaan, ettei tämä ollutkaan mun juttu.
Vauhdista (ja vetäjän alkukankeudesta) huolimatta olen ollut tosi iloinen siitä miten kerho on mennyt. Toisella kerralla teimme jo pieniä improvisaationäytelmiä. Pääasiallisestihan aika on mennyt vielä tutustuessa ryhmään ja nimien opettelussa. Häpeäkseni joudun toteamaan, että en yhäkään osaa kaikkien nimiä. Minä, joka aikanaan opettelin ison päiväkotiryhmällisen lapsia nimet aamupäivän aikana.
Toissaviikon perjantaina kävi äksidentti, joka sai päästämään muutamia hyvin kauniita sanoja suustaan. Eteistä siivotessa onnistuin tiputtamaan iPhonen kaakeliin sillä lopputuloksella, että näyttö särkyi tuhannen päreiksi. Aikani kiukuttelin ja uhosin pärjääväni peruspalikalla, mutta niin siinä sitten vaan kävi, että seuraavana maanantaina Ari toimitti puhelimen huoltoon ja puolessa tunnissa käsissä oli ulkoisesti uudenveroinen puhelin.
Viikko sitten viikonloppuna minulla oli taas koulua. Kirjoittamisen tutkimuksen perusteet alkoivat. Vähän järkyttyneenä mietin mitä kaikkea pitäisi tehdä ennen helmikuun loppua. Käydä tutkimuksen kurssi (sisältää kirjailijahaastattelun), suorittaa runokurssi, tehdä adaptaation tehtävät ja tekstikokoelma. Niin ja proseminaari… Joo. Pitäisikö tän oikeasti onnistua jotenkin?
Sunnuntaina vietimme viimein Vilttitossun kaverisynttäreitä. Vilttitossu oli toivonut salapoliisi-synttäreitä, joten kaksi tuntia vierähti herkkujen ja erilaisten arvoitusten merkeissä. Kakun päällä komeili tytön toiveen mukaan Jacob Black.
Maanantaina Vilttitossu aloitti kitaratunnit ja nyt harrastuspaletti pyörii täysillä. Onnellisuuttaan kitaratunnilta tullessaan hehkuva Vilttitossu sai minut hyvin iloiseksi. Nyt ne ovat löytäneet omat juttunsa, Heinähattu ratsastuksesta, Vilttitossu musiikista ja Poika judosta. Ihanaa.
Tiistaina aloitin myynnin itsepalvelukirppiksellä. Myynti lähti uskomattoman hyvin liikkeelle, mutta nyt on hiljentynyt. Katsotaan miten pitkään pöytää viitsii pitää. Tavaraa myytäväksi olisi kyllä vaikka kuinka. Vaatteet vaan tuntuvat menevän toooosi nihkeästi kaupaksi.
Eilen meillä kävi ukki kylässä. Oli aivan ihana ja lisäksi saatiin vielä peräkärryllinen halkoja talvea varten. Tänään piipahdettiinkin sitten mummilla. Ihana oli nähdä häntäkin.
Tällaiset viikot tällä kertaa…
by minttis with no comments yetViimeinen matka
Tänään saatamme haudan lepoon enoni.
Äitini päätti, mitä kukkia asetelmaan laitetaan ja tämän jälkeen, minä tein asetelman valmiiksi.
Tekemällä asetelman itse, siitä tulee jotenkin henkilökohtaisempi.
Asetelmaan on myös kiinnitetty runo viimeiselle matkalle.
Kaikk´ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk´ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
– Eino Leino -
epätasaista arkea
Saphira
Viimeiset pari viikkoa on mennyt todella nopeasti ja sairastelun täyteisesti. Sekaan on kuitenkin mahtunut sitä tavallistakin arkea leikkeineen ja arkitouhuineen.
Me on viimeisen viikon aikana käyty lähes joka päivä yhden lapsista kanssa lääkärissä. Aikaa joka reissuun on vierähtänyt useampi tunti ja onkin vietetty nyt urakalla laatuaikaa kahden, on ollut jännä katsoa miten kovassa kuumeessa olevasta lapsesta kuoriutuu kujeileva pieni ihminen suloisine eleineen ja ilmeineen ja hassuine temppuineen. Juuri kun katsot lasta joka istuu liikkumatta hiljaa paikoillaan ja ajattelet lapsen kohta torkahtavan hän räväyttääkin silmät sepposen selälleen ja pinkaisee laskemaan liukumäärä, leikkimään autoilla tai muuten tutkimaan paikkoja. Onpa tuo jopa hoitajat kouluttanut hyvin. Heti kun sanoo anna mehua Niin hoitajat kantaa pillimehua kaksin käsin. Siihen voikin väläyttää hymyn ja sanoa kiito ja juosta mehun kanssa pois. Miten voikin riittää virtaa puolentoista viikon kuumeen jälkeen.
Tuossa eräänä päivänä kävelimme lasten kanssa mummolaan reilun kilometrin päähän ja matkanvarrella juttelimme mukavia. Ja nauroimme pikkuisille. Ensin isompi pysähtyi halaamaan jokaista vastaan tulevaa lyhtypylvästä, lipputankoa, puuta yms. Ja pian seuraan liittyi pienempikin pieni. Lopulta he molemmat halasivat isoa puuta. Toinen toiselta puolelta ja toinen toiselta.
Tänä syksynä koulujen alkaessa ajattelin meidän arjen nivoutuvan aivan uudella tavalla. Isojen lasten koulun lisäksi pakkaa tulisi vielä sekoittamaan (vai kaiketi helpottamaan) toisen pikkuisen kerhon aloitus. Nyt olisi yhtä vaille jokaisella lapsella jotain omaa menoa säännöllisesti. Kellä koulua, kellä kerhoa. Vain me nuorimmainen kanssa jatkaisimme aikatauluttomana aikatauluttaen kaikkien muiden menot.
by Saphira with no comments yetArjen pieniä iloja
Tällä viikolla on ollut pieniä ilon hetkiä. Muista ne eivät varmaan ole mitenkään erikoisia, mutta minulle ne ovat jollain tavalla tuoneet iloa.
1. Sain kuvattua superkuun
2. Oma työporukka on taas kasassa kun viimeinenkin meistä kolmesta palasi lomalta töihin…ihanaa <3
3. Tein työkaverin koiralle lahjan, joka tuotti sekä koiralle, että emännälle paljon iloa.
4, Poika teki kaksi maalia futiksessa.
5. Tyttären opiskelusuunnitelmat muuttuivat, mutta nyt mulla on onnellinen lapsi. Kaikki siis paremmin kuin hyvin.
6. Mies hieroi mun kipeytyneet hartiat paremmiksi, kiitos rakas.
7. Rahasta tekee tiukkaa, mutta tähän asti on selvitty.
8. Lapsilla on hauskoja kavereita ja yhdessä ovat saaneet minut monta kertaa nauramaan tälläkin viikolla.
9. Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni posliinimaalausta ja tykkäsin siitä. Tässä lopputulos.
10. Perjantai ja viikonloppu tulossa.
Nyt lataamaan akkuja ensi viikkoa varten. Hyvää viikonloppua!
by Outi with no comments yetKahden viikon kesäloma
Kirjoitti: minttis
Viime viikon lauantaina kirjoittaminen jäi. Vaikka viime lauantailta olisikin ollut yksi kiva juttu kerrottavaksi. Olen nämä viikot keskittynyt lomailemiseen. Ja ollut vähän reissukissanakin. Edellisen postauksen jälkeen olen ollut kaksi päivää kotona, tällä viikolla käväissyt kaksi yötä nukkumassa kotona.
Mutta sitten niihin kuulumisiin. Viimeksi kirjoitin Kesämaasta. Reissumme siellä oli vasta alkanut. Päiviin kuului paljon uimista ja ihan vaan olemista. Päivät olivat kauniita, vaikka monessa muussa paikassa kuulemma myrskysi ja ukkosti.
Kimin työpaikan vuoksi uuden auton hankinta tuli ajankohtaiseksi. Siksi Ari jäikin kotiin meidän muiden suunnatessa Kesämaahan ja kävi maanantaina pankissa neuvottelemassa meille lainan. Arin piti tulla maanantaina Kesämaahan, mutta autonostomme sai uutta vauhtia, kun Ari lähti ajamaan, ajoi 30km ja soitti, että auto pitää sellaista ääntä, ettei uskalla ajaa kuin takaisin kotiin. Äänen aiheuttaja kuitenkin selvisi, oli helppo korjata ja Ari pääsi Kesämaahan tiistaina.
Myöhään torstai-iltana tulimme kotiin. Perjantaiaamusta Kimi lähti työkeikalle Keuruulle.
Lauantaina suuntasimme autokauppaan. Minä kuolasin Tuusulassa ollutta Citroën Grand C4 Picassoa, mutta Ari ylipuhui katsomaan toista autoa Tampereelle. Ensisijainen tampereenauto oli kuitenkin mennyt, kävimme katsomassa toista ja päädyimme yhteisymmärryksessä päätökseen lähteä Tuusulaan. Koeajoimme Sittiäisen ja niin se vain lähti mukaan. Tinkivät omatoimisesti kaupassa sen verran, että auto mahtui “maksimibudjettiin”.
Sitten olikin taas aika pakata. Sunnuntaina puolilta päivin alkoi vahtivuoro Kotaniemessä, Riihimäen kaupungin työntekijöiden virkistysalueella. Saimme siis kivan mökkiviikon sillä, että suljemme ja auomme portteja, pidämme yllä yleistä siisteyttä ja lämmitämme saunaa kaksi kertaa viikossa. Tosin taitaa olla niin, että vaan kerran on joku kävijä kerennyt pistää tulen tulipesiin, ollaanhan me tota saunaa tosiaan lämmitetty muutenkin kuin meidän vastuupäivinä, koska lapset ovat viihtyneet järvessä pitkin päivää aamusta iltamyöhään.
Paljon tähän viikkoon on mahtunut, vaikka toisaalta välillä tuntuu, ettei ole tehnyt mitään. Aamut alkavat 7.30 laiturin pesulla, pukkareiden kuntoon laitolla ja saunojen lämmityskuntoon pistämisellä. Sitten avataan portit kahdeksalta. Tosin ketään ei kyllä ennen kymmentä ole näkynyt ja tänään on ollut aivan extrahiljainen päivä. Saunoillakaan ei kyllä olisi mikään kiire. Lämmityksen saa aloittaa vasta kolmelta, mutta mä olen tykännyt laittaa nekin aamulla valmiiksi.
Päivät ovat sitten menneet. Ihan vaan menneet. Hukkiksen perässä on tietysti saanut juosta, lapset ovat uineet, saunoneet, saunoneet ja uineet. On pelattu petankia, sulka- ja lentopalloa. Dominionia, Yatzyä ja Carcassonnea. On soudeltu, geokätköilty ja maalattu. On suunniteltu lautapelejä ja valokuvattu. Luettu ja vain oltu. Täydellistä.
Iltaisin vuorossa on perussiivous, veneiden lukitseminen, portin sulku ja uusien puiden järjestäminen saunaan. Sen jälkeen on vielä saunottu perheellä ja uitu. Kyllä on illalla maistunut uni kaikille.
Ai niin. Meinasi unohtua, että meillä on monena päivänä käynyt vieraita. Mummi kävi maanantaina. Sunnuntaista keskiviikkoon oli yksi Nessan luokkakaveri ja keskiviikkona kävikin kaverin äiti ja Nessan entinen opettaja lapsineen. Torstaina tuli yksi ystävä perheineen ja jättit tytön tähän yöksi. Ystävä kävi sitten perjantaina vielä poikansa kanssa ja haki tytön.
Tänään Heinähattu kävi Nuorisoteatterin koe-esiintymisessä.
Ensi viikolla sitten… Ta-daa. Paluu arkeen.
by minttis with no comments yetAjasta ikuisuuteen
by Saphira with no comments yetRakkaus on…
kirjoitti: minttis
Mietin jo eilen, että kirjoittaisin rakkaudesta, mutta en löydä sanoille muotoa. Tänään istuessani koneelle, huomasin erään ystäväni kirjoittaneen oman kantansa avioliittolakiin. Sanoi, että hänen lapsensa ovat nähneet miesten suutelevan, eivätkä näe siinä mitään erikoista. Nuo sanat muistuttivat minua taas siitä miten lapset ottavat asiat sellaisina kuin ne ovat. Kuinka paljon meillä aikuisilla olisikaan siitä opittavaa? Jos lapselle ei kotona opeteta, että homous on väärin tai mustalaiset varkaita, lapset ovat ennakkoluuloista vapaita. Ei ole väliä minkä värinen leikkikaveri on. Ei ole väliä kuuluuko perheeseen yksi, kaksi vai kolme aikuista. Eikä sillä onko jollain kaksi äitiä tai isää.
Ella ja Aleksi lauloivat vuosia sitten miten kaikki tärkeä kotoa alkaa. Tuo ajatus kummittelee päässäni jatkuvasti. Se muistuttaa siitä miten tärkeä koti on. Me annamma lapsille niin paljon enemmän kuin ruuan, vaatteet ja lämpimän asuinpaikan. Me annamme heille mallin siitä miten kuuluu elää. Me opetamme heille mikä on meille tärkeää. Me annamme heille ennakkoasenteet, jotka voivat seurata heitä loppuelämänsä.
Omasta lapsuudenkodistani voin sanoa, että kapinoin montaa äitini mielipidettä ja tapaa vastaan. Päätin nuorena etten koskisi ikinä alkoholiin. Harasin vastaan, kun äitini lateli asenteitaan tummaihoisista ja romaneista. “En minä ole rasisti, mutta…” muistan äidin sanoneen monesti. Mitenhän minusta tuntuu, että tuo sama lause kuuluu aika monen muunkin rasistin suusta. Lauseen rakenne paljastaa jo jotain. Mieheni sanoi minulle joku aika sitten, että jos haluan painottaa jotain, se ei saa jatkua mutta-lauseella. Mutta mitätöi sen mitä oli ensin.
Vaikka olisin mitä mieltä tahansa, en pääse omia geenejäni ja lapsuuttani pakoon. Tänä päivänä, kun katson peiliin, näen yhä enemmän ja enemmän äitiäni. Ajoittain haaveilen omasta yrityksestä, ehkäpä jopa siitä lelukaupasta, jonka takahuoneessa kasvoin. En halua tehdä samanlaista, mutta ajatus on siellä jossain. Se on niissä masiivisissa, valkoisissa ja tonttuisissa joulunäyteikkunoissa, joita rakensin vuosi toisensa jälkeen. Kun tulee riitaa, haluan vain lähteä pois. Niin äitikin aina teki. Yritän parhaani etten lähde. Tiedän, että se on muille kurjaa ja en haluaisi siirtää tätä tapaa jo kolmanteen sukupolveen, mutta… No yritän lohduttautua sillä, että voisin siirtää eteenpäin paljon pahempiakin tapoja.
Rakkaus. Se on yksi niitä tärkeimpiä asioita, joita voimme lapsille antaa. Eikä vain rakkaus lapsiamme kohtaan vaan myös kumppaniamme ja – itseämme. Viimeisessä on huono. Useimmiten en pidä itsestäni. Useimmiten koen, ettei minusta ole mihinkään. Tunnen itseni rumaksi, vastenmieliseksi ja osaamattomaksi. Tunnen olevani muita huonompi. Silti ymmärrän, että itsensä rakastamisessa on pohja kaikelle sille muulle rakkaudelle, jota tunnemme. Jos unohdamme itsemme, emme ole enää kokonaisia. Toinen ei voi koskaan tehdä meistä 100%:n onnellisia, eikä kukaan voi tehdä meistä kokonaisia, jos emme ihan itse sitä tee. Se on rankkaa, mutta niin se vain on.
Minusta tuntuu, että olen koko elämäni ajatellut niitä, jotka ovat olleet lähelläni. Olen yrittänyt kaikkeni, jotta heillä olisi hyvä. Joskus se on ollut pakko. Joskus on tuntunut, etteivät toiset yksinkertaisesti selviä, jos minä en… Useimmiten taas tuntuu siltä, että se nyt vain on kaikkein tärkeintä. Ei se mitään, että minä haluaisin nyt tätä. Tai se, että pitäisi tehdä näin. Tai puhumattakaan siitä, että tiedän mitä tarvitsisi tehdä, jotta voisin paremmin. Se muiden tarve tai halu tulee ensin. Moni äiti varmasti tunnistaa tilanteesta itsensä.
Joku on sanonut, että lapsen koti on vanhempien parisuhteessa. Sekin on varmasti totta. Vanhempien rakkaus luo turvallisuudentunteen lapsille. Vanhempien rakkaus opettaa lapsille mitä rakkaus on. Miten meidän tulisi kohdella niitä, jotka ovat meille tärkeitä. Mikä on sallittua ja mikä ei. Ne jäljet näkyvät sitten aikuisina omissa suhteissa.
En tiedä mikä minussa on ollut aina rikki, mutta niin pitkään kuin muistan olen kaivannut hyväksyntää, ehdotonta rakkautta ja tukea. Haluan, että rakkaus ei ole mikään on-off-juttu, jossa rakkautta ja välittämistä riittää niin pitkään, kun aurinko paistaa. En halua suhdetta, jossa sormukset lentävät ja kasseja pakataan heti, kun parisuhteeseen tulee kupru. Itse rakastan, rakastan niin kipeästi, vaikka asiat olisivat vähän vaikeampia. Joskus tuntuu, että minun rakkauteni on liiankin ehdotonta. En osaa irrottaa, vaikka sattuu. Yritän viimeiseen asti, vaikka minusta tuntuisi, että toinen ei yritä. Taistelen ja taistelen, vaikka paha olo ottaakin vallan.
Teini-iästä asti muistan ajatelleeni, että uskollisuus on parisuhteen tärkeimpiä kulmakiviä. Vielä kolme vuotta sitten tähän aikaan vannoin olevani loppuelämäni yhden miehen nainen. Niin se elämä heittää ja asiat muuttuvat. Yksi ystäväni on aina sanonut, ettei yksi ihminen voi mitenkään olla kaikki. Hän tarkoittaa sillä ehkäpä enemmän sitä, että ystäviltämme voimme saada sen mitä kumppaniltamme emme saa. Minulle vain kävi vähän toisin. Kohdalle osui ihminen, johon rakastuin. Joka täytti juurikin ne kohdat, jotka minun ja aviomieheni suhteessa olivat vajavaisia. Ja siinä hetkessä, kun molemmat miehet pohtivat voisiko tämä elämä jatkua kolmistaan, loksahti paikalleen palaset – tätä tarvitsee kokeilla.
Niinpä. Tänä päivänä minulla on aviomieheni. Rakas, jonka kanssa olemme kulkeneet 14 yhteistä vuotta. Ystäväni, jonka kanssa käymme toinen toistaan huimempia keskusteluja ja joka yllättää minut kerta toisensa jälkeen sillä miten erikoisia asioita hän tietää. Tukijani, jonka halausten, kannustavien sanojen ja jopa eteenpäin potkimisen merkitystä ei koskaan voi mitata. Lasteni isä. Se, jonka sydämeen mahtui myös se toisen lapsi. Herra Jalkapallo, jolle ostin aikanaan kultaisen jalkapallon kaulaan, jonka pelejä kiersin katsomassa vuosia ja jonka pallo-innon huomaan joskus tarttuneen aivan yllättäen. Viime yönä totesin, että oli aivan pakko katsoa Brassi-Chile-matsin pilkut, vaikka toisessa huoneessa pyöri Indiana Jones. Ihminen, joka opetti minulle, että kaikki on mahdollista.
Tänä päivänä minulla on avomieheni, kihlattuni. Sen lapsen, jonka ei pitänyt olla mahdollinen, isä. Ihminen, joka opetti minut nauramaan uudelleen. Rakas, jonka rakkaudella on kaikki valta saada minut hehkumaan ja täyteen roihuun. Muru, joka sai minut näkemään itseni uudelleen. Joka muistutti minua siitä kuinka upea voin olla. Ja mitä on haluta. Ihminen, joka avasi työhöni oven, joka täydentää maailmaani. Pala, joka sai minut uskomaan taruun olennoista, jotka erotettiin kahdeksi ihmiseksi. Hukka, jonka taikatassuissa on korjaava voima.
Sitä rakkaus on minulle.
by minttis with no comments yetVihdoinkin vapaata
Huh mikä viikko takana. Tiistaina oli työilta ja kotiin pääsin puoliseitsemältä. Keskiviikkona menimme tyttären koululle keskustelemaan Lontoon matkasta. Torstaina pikana kotiin ja 10 minuuttia myöhemmin pojan koululle äitienpäivä tapahtumaan. Onnistuin vielä sinnekin leipomukset tekemään. Leivoin omena- ja puolukkapiirakkaa. Luulenpa että leirikoulukassaan saatiin ihan mukavasti lisää kerättyä rahaa.
Tänään pääsen töistä aikaisemmin ja aion vaan olla. Samalla linjalla meinaan mennä vielä lauantain, mutta sunnuntaina juhlitaan meitä äitejä. Menemme oman äitini luokse kyläilemään. Toivotaan että ilma suosii meitä juhlijoita, suunnittelimme nimittäin grillailua.
Nyt toivotan kaikille hyvää viikonloppu ja sunnuntaille kaikille äideille
OIKEIN IHANAA ÄITIENPÄIVÄÄ!
Vappu ja viikonloppu
Vappua vietettiin meidän perheessä rauhallisissa merkeissä. Kylään saatiin sisko perheineen ja paras ystäväni. Rupateltiin samalla kun nautittiin hyvästä ruoasta. Edellisenä iltana leivoin pikkumunkkeja ja oma äiti toi meille itsetehtyä simaa, NAM.
Töissä on saatu kevätjuhla ideat lyötyä lukkoon, samoin kuin päivä. Toukokuun lopulla juhlitaan liikunnallisissa merkeissä. Työtahtikin tuntuu hieman helpottavan.
Omat lapset odottavat jo innnolla kesälomaa ja vapaata olemista. Tänä vuonna emme menekkään Marokkoon, vaan jäämme ihan tänne Suomen kamaralle. Toivottavasti ilma suosii meitä myös täällä.
Miehellä on syntymäpäivät tämän kuun lopussa ja hän tulee saamaan uuden puhelimen lahjaksi. Täytyy kyllä myöntää, että jo oli aikakin, hänen puhelimensä on ensimmäisiä kosketusnäyttöpuhelimia, mitä Nokia toi markkinoille 
Pohdintaa: Yhtenä päivänä ajattelin tätä blogia ja miten olin innoissani siitä, että saisin kirjoittaa meidän monikulttuurisesta perhe-elämästä, mutta nyt huomaan, ettei meidän elämä ole sen erikoisempaa kuin muillakaan. Meidän arjessa monikulttuurisuus näkyy oikeastaan vain ruokaillessa ja mieheni rukoushetkissä. Mietin, että pitäisikö ihan pyytää teiltä lukijoilta turhasta lupauksesta anteeksi? Sorry, me ollaan tosi tylsä monikulttuurinen pari
Näihin pohdintoihin onkin hyvä lopettaa tällä kertaa ja siirtyä viettämään ihanaa perjantaita. Hyvää viikonloppua!
by Outi with no comments yet